Venäläis­media: Krimin raiteilla räjähti, liikenne kahden tärkeän kaupungin välillä keskeytetty

Venäläinen internet-julkaisu Baza kertoi Telegram-kanavallaan, että noin kello 8.20 rautatiellä Simferopolin alueella räjähti.

Rautatieliikenne Simferopolin ja Sevastopolin välillä keskeytettiin torstaina. Näin sanoi Venäjän Krimille asettama viranomainen uutistoimisto Reutersin mukaan.

Simferopol ja Sevastopol ovat Krimin tärkeimmät kaupungit. Simferopol on Krimin hallinnollinen keskus ja Sevastopol tärkeä rannikkokaupunki ja väkiluvultaan niemimaan suurin kaupunki.

Aiemmin kaupunkien välisellä rautatielinjalla oli raportoitu räjähdyksestä. Venäläinen internet-julkaisu Baza kertoi Telegram-kanavallaan, että noin kello 8.20 rautatiellä Simferopolin alueella räjähti. Räjähdyksen seurauksena viisi junanvaunua, joissa oli viljaa, suistui raiteilta.

Baza jakoi hieman ennen puoli kymmentä kaksi kuvaa vaunuista, jotka sen mukaan suistuivat raiteilta lähellä Tšystenken kylää. Kylä sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Simferopolista.

Baza on venäläismedia, joka pyrkii omien sanojensa mukaan ”kertomaan kaikista tapahtumista Venäjällä niissä puitteissa, jotka medialle on tänä päivänä Venäjälle annettu”. Se ei siis ole valtio-omisteinen, mutta pyrkii toimimaan niin, ettei tulisi estetyksi Venäjällä, kuten moni journalistinen media on varsinkin hyökkäyssodan alkamisen jälkeen tullut.

Myös Venäjän asettama viranomainen vahvisti myöhemmin aamulla Reutersin mukaan, että viljaa kuljettanut juna oli suistunut raiteilta Krimillä. Viranomaisen mukaan kukaan ei loukkaantunut.

Krimin niemimaa on de jure osa Ukrainaa, mutta Venäjä on miehittänyt sitä suurimmalta osin vuodesta 2014. Viime kuussa Ukraina iski sataman öljysäiliöihin Sevastopolissa.

Suistuneita vaunuja Simferopolissa torstaina.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat