Ukrainan joukot ovat saavuttaneet merkittäviä taktisia voittoja vastahyökkäysoperaatioissa Bahmutin alueella torstaina. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War uusimmassa katsauksessaan.
Venäläisillä sotaa seuraavilla sosiaalisen median kanavilla on ISW:n mukaan väitetty, että Ukraina on päässyt Venäjän puolustuslinjojen läpi Ivanivsken etelä- ja länsiosissa sekä Klištšiivkan luoteisosassa, noin kuuden kilometrin päässä Bahmutista.
Sotabloggarien mukaan venäläisjoukot vetäytyivät myös 15 kilometriä Bahmutista pohjoiseen sijaitsevan Sakko i Vantsetti -kylän pohjoispuolelta sen eteläpuolelle. Ukrainan joukot eivät ole kuitenkaan edenneet kyseiselle asuinalueelle.
Ankarat taistelut kaupungin hallinnasta ovat jatkuneet kuukausia. Venäläisjoukkojen rinnalla ovat taistelleet yksityisarmeija Wagnerin joukot.
Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin arvioi perjantain vastaisena yönä, että Venäjä tuskin onnistuu valtaamaan Bahmutia lähipäivinä.
”Bahmutia ei todennäköisesti saada täysin vallattua huomenna eikä ylihuomenna” Prigožin kertoi torstain ja perjantain välisenä yönä Telegramissa AFP:n mukaan.
Prigožinin mukaan Venäjän joukot ovat vetäytyneet 570 metriä Bahmutin pohjoispuolella. Väite tukee esimerkiksi Ukrainan apulaispuolustusministerin Hanna Maljarin ilmoituksia siitä, että Ukrainan joukot ovat edenneet 500 metriä kaupungin pohjoispuolella ja kilometrin verran eteläpuolella, ISW toteaa.
ISW:n mukaan viimeisimmät rintamatapahtumat viittaavat siihen, että Ukraina on ottanut aloitteen taisteluissa Bahmutin alueella. Venäläisjoukot on pakotettu vastaamaan Ukrainan toimiin. Venäjä on sen vuoksi joutunut esimerkiksi vahvistamaan joukkojaan Bahmutin sivustoilla, kun se pyrkii estämään Ukrainan etenemistä.
Wagner-johtaja Prigožin kertoi Telegram-viestissään myös raskaista taisteluista kaupungin lounaisissa lähiöissä. Hän mainitsi lähiön, joka on kuin ”järkkymätön linnoitus”.
”Kovimpia taisteluita käydään siellä juuri nyt.”
Länsimaiset sota-asiantuntijat ovat todenneet, että Venäjän voitto Bahmutissa olisi strategiselta merkitykseltään vähäinen mutta poliittisesti tärkeä.
Kuukausia jatkuneiden taisteluiden päättyminen tappioon olisi Venäjälle nöyryytys.