Yritykset saada Latvian parlamentilta vahvistus naisten vastaisen väkivallan vähentämiseen tähtäävälle Istanbulin sopimukselle epäonnistuivat torstaina. Aihe nousi pöydälle sen jälkeen, kun mies surmasi poliisilta pitkään suojaa hakeneen entisen puolisonsa Kaakkois-Latviassa Jēkabpilsissä noin kuukausi sitten.
Tappo oli erityisen raaka, sillä se tapahtui naisen tyttären ja äidin nähden. Tapahtumapaikka oli metsätie harvaan asutulla alueella. Latvian yleisradioyhtiö LSM uutisoi viimeksi tälllä viikolla, ettei poliisi ole saanut kiinni murhasta epäiltyä 53-vuotiasta miestä.
Uhri oli viime vuodesta asti pyytänyt poliisilta suojaa entisen puolisonsa vainoamisen ja lopulta tappouhkausten vuoksi. Tuttujen mukaan hän pelkäsi kuolevansa, LSM kertoi pian tapon jälkeen.
Mies oli toistuvasti rikkonut lähestymiskieltoa eikä piitannut sakoista, joita hänelle oli määrätty naiselle aiheuttamastaan vahingosta. Naisen naapurit, työtoverit ja perhe olivat häirinnän silminnäkijöitä. Myös he olivat toistuvasti pyytänyt apua poliisilta.
Itäisen Semigallian alueen poliisipäällikkö on erotettu tapauksen vuoksi, ja alueen poliisilaitoksen toimista on meneillään sisäinen tarkastus epäiltyjen laiminlyöntien vuoksi.
Naisen avunpyyntöjen laiminlyönnistä on syytetty poliisia. Oikeusministeri Inese Lībiņa-Egnere on nimittänyt Latvian lehdistössä järjestelmässä vallitsevia asenteita kotiväkivaltaa kohtaan mädäksi.
Myös pääministeri Krišjānis Kariņš on puoltanut Istanbulin sopimuksen vahvistamista. Hän on uutistoimisto BNN:n mukaan nimittänyt asenteita ”alkukantaisiksi ja ahdasmielisiksi”.
Oppositiopuolue Edistykselliset epäonnistui kaikesta huolimatta yrityksessään saada Latvian parlamentti torstaina vahvistamaan Istanbulin sopimus, jonka maa on allekirjoittanut 2015.
Istanbulin sopimuksesta on tullut osalle kansanedustajista punainen vaate. Hallituspuolue Kansallisen liiton mukaan se muuttaisi perhekäsitettä.
Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimus solmittiin Istanbulissa 2011.
Joidenkin mukaan Latvian ei pidä alistua Brysselin saneluun, kun sen oma lainsäädäntö mahdollistaisi jo nyt tiukemmat toimet naisten vastaisen väkivallan ehkäisemiseksi.
EU:n parlamentti vahvisti Istanbulin sopimuksen toukokuun alussa ilman kaikkien jäsenmaiden ratifiointia. Latvian lisäksi Liettuan, Tšekin, Slovakin, Bulgarian ja Unkarin parlamentti eivät ole vahvistaneet sopimusta.