Yhdysvaltain ulko­ministeri vierailee Ruotsissa suuren ilma­sota­harjoituksen aikaan

Suomen ulkoministeriö ei kommentoi, saapuuko Blinken myös Suomeen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken vierailee suuren ilmasota­harjoituksen aikaan Ruotsissa.

Ruotsin Luulajassa järjestetään toukokuun 30. ja 31. päivä EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologia­neuvoston (TTC) kokous, johon Blinken osallistuu. Kokouksessa on Yhdysvalloista mukana myös kauppaministeri Gina Raimondo ja kauppaedustaja Katherine Tai. EU:ta edustavat komission varapuheenjohtajat Margrethe Vestager ja Valdis Dombrovskis.

Samoihin aikoihin Pohjois-Norjassa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Suomessa järjestetään Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien yhdessä isännöimä Arctic Challenge -harjoitus. Se on yksi tämän vuoden suurimpia ilmasotaharjoituksia koko Euroopassa. Harjoituksen päätukikohtina toimivat Suomessa Pirkkala ja Rovaniemi, Ruotsissa Luulaja ja Norjassa Örlanti.

Toistaiseksi ei ole tietoa, tutustuuko Blinken Ruotsin-vierailunsa aikana mahdollisesti jollain tavalla myös sotaharjoitukseen. STT ei ole myöskään saanut vahvistusta, onko Blinken tulossa samassa yhteydessä käymään Suomessa. Suomen ulkoministeriö ei vahvista tietoa eikä kommentoi asiaa.

Arctic Challenge -harjoitukseen osallistuu noin 3 000 sotilasta ja noin 150 ilma-alusta yhteensä 14 eri maan asevoimista. Mukana ovat muun muassa Britannia, Kanada Ranska, Saksa ja Yhdysvallat.

Nato osallistuu harjoitukseen Awacs-johtokeskuskoneilla.

Norjan puolustusministeriön mukaan tämänkertainen Arctic Challenge -harjoitus on myös ensimmäinen iso eurooppalainen F-35-hävittäjien harjoitus. Viidennen sukupolven F-35-häivehävittäjiä osallistuu harjoitukseen niin Norjasta, Britanniasta, Hollannista, Italiasta kuin Yhdysvalloista.

Suomen hallitus päätti loppuvuonna 2021 tilata Suomen ilmavoimille 64 F-35-hävittäjää. Hornet-hävittäjien seuraajat toimittaa yhdysvaltalainen Lockheed Martin.

Arctic Challengen tavoitteena on kouluttaa yksiköitä taistelemaan yhdessä laajoissa monikansallisissa ilmaoperaatioissa turvallisesti ja tehokkaasti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat