Tunnettu oppositiopoliitikko ja Jekaterinburgin entinen pormestari Jevgeni Roizman tuomittiin perjantaina Venäjän armeijan toistuvasta halventamisesta. Tuomiosta kertovat esimerkiksi uutistoimisto Reuters ja venäläiset Meduza ja E1-kanava.
Vankeuden sijaan 60-vuotias Roizman tuomittiin 260 000 ruplan eli noin 3 000 euron suuruiseen sakkorangaistukseen. Lisäksi päätti syyttäjän pyynnön mukaisesti jatkaa Roizmanille asetettuja rajoituksia, kuten kieltoa käyttää internetiä.
Roizman sai syytteen suoratoistopalvelu Youtubeen viime kesänä lataamastaan videosta, jossa hän arvosteli Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sitä ennen hänelle oli kolmesti langetettu yhteensä noin 150 000 ruplan edestä hallinnollisia sakkoja.
Roizman kiisti syyllisyytensä mutta piti tuomiota ”olosuhteisiin nähden vapauttavana”. Roizman kertoi, ettei aio valittaa tuomiosta.
Oikeudenkäynti järjestettiin Venäjän neljänneksi suurimmassa kaupungissa Jekaterinburgissa.
Tuomio on nyky-Venäjän olosuhteissa lievä, sillä vastaavista syytteistä on aiemmin tuomittu useiden vuosien vankeusrangaistuksiin. Myös Roizmania uhkasi viiden vuoden vankeusrangaistus.
Oikeuden istunnossa torstaina syyttäjä perusteli lievää rangaistussuositusta rikoksen ”vähäisellä vakavuudella” ja ”lieventävillä asianhaaroilla”. Niiksi luettiin, että Roizmanilla on pieniä lapsia ja hän harjoittaa hyväntekeväisyyttä.
Lue lisää: Oppositiopoliitikko Jevgeni Roizman oikeudessa: ”En ole katunut mitään enkä pelkää mitään”
Oppositiopoliitikko Jevgeni Roizman on saanut oikeusprosessinsa aikana laajaa tukea. Novaja Gazeta -lehden päätoimittaja, Nobel-voittaja Dmitri Muratov (kuvassa) osallistui Roizmanin oikeudenkäyntiin torstaina.
Roizman lukeutuu siihen yhä kutistuvaan venäläisten oppositiotoimijoiden joukkoon, joka ei istu vankilatuomiota tai ole paennut maasta. Useita oppositiopoliitikkoja, toimittajia, aktivisteja ja toisinajattelijoita on ollut syytettyinä ja tullut tuomituiksi Venäjän sotasensuurin vuoksi. Esimerkiksi Venäjän sotatoimien ja armeijan arvostelu on kielletty, samoin sota-sanan käyttö.
Roizman on sosiaalisessa mediassa usein kritisoinut Kremliä ja ilmaissut tukensa muun muassa vankilaan tuomitulle oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyille.
Viime heinäkuussa Roizman julkaisi Twitterissä kuvan, jossa hän istuu yhdessä rivissä Vladimir Kara-Murzan, Andrei Pivovarovin ja Ilja Jašinin keskellä. Julkaisuun hän kirjoitti ”vain minä olen vapaudessa”.
Oppositiopoliitikko Kara-Murza sai viime kuussa 25 vuoden vankeustuomion maanpetoksesta, Venäjän asevoimia koskevan valheellisen tiedon levittämisestä sekä yhteyksistä ei-toivottuun organisaatioon. Venäjän hallinnon kriitikko Jašin tuomittiin kahdeksaksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen Venäjän armeijaa koskevan valheellisen tiedon levittämisestä.
Lue lisää: Oppositioaktivisti Kara-Murzan terveys heikentynyt vankilassa
Ukrainaa avoimesti tukeva sodanvastainen aktivisti Mihail Kriger tuomittiin keskiviikkona seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen ”terrorismin oikeuttamisesta”.
Torstaina Venäjällä tehtiin myös useita kotietsintöjä oppositiopoliitikkojen ja toimittajien luo. Syyksi kerrottiin väitetyt yhteydet Kiovassa asuvaan Putin-kriitikkoon ja entiseen parlamentaarikkoon Ilja Ponomarjoviin.