DN: Nato haluaa Ruotsilta prikaatin yhteiseen puolustukseen

Noin 5 000 sotilaan prikaatia voitaisiin käyttää esimerkiksi Pohjois-Suomessa tai Baltiassa.

Yhdysvaltain merijalkaväkeä osallistumassa suureen Aurora 23 -sotaharjoitukseen Ruotsin Östersundissa toukokuun alussa.

Nato edellyttää Ruotsin kykenevän antamaan mekanisoidun prikaatin liittokunnan yhteisen puolustuksen käyttöön, kertoi Dagens Nyheter -lehti lähteisiinsä viitaten perjantaina. Noin 5 000 sotilaan prikaatia voitaisiin käyttää esimerkiksi Pohjois-Suomessa tai Baltiassa.

Ongelmana tässä on lehden mukaan se, että Ruotsiin saadaan muodostettua kansalliseksi tavoitteeksi asetetut kolme maavoimien prikaatia näillä näkymin vasta 2030-luvun puolella.

Dagens Nyheterin mukaan Natossa käsitellään kolmea Pohjoismaata siten, että Suomesta puhutaan etulinjan maana, Ruotsista joukkojen ryhmitysalueena ja Norjasta täydennyksiä vastaanottavana maana.

Toisin kuin Suomi, Ruotsi ei ole vielä Naton jäsen eikä siten mukana yhteisessä puolustussuunnittelussa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat