Erdoğan hehkutti erityistä suhdettaan Putiniin CNN:n haastattelussa – ja roimi Ruotsia

Erdoğan kertoi haastattelussa, ettei Turkki ole valmis Ruotsin Nato-jäsenyydelle juuri nyt.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan valmistautuu runsaan viikon päästä käytävään presidentinvaalin toiseen kierrokseen.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan hehkutti erityistä suhdettaan Venäjän presidentti Vladimir Putiniin Yhdysvaltalaismedia CNN:n erikoishaastattelussa.

Erdoğan kehui maansa olevan suuri, ja suhteiden Venäjään olevan myönteiset.

”Me emme ole siinä pisteessä, että määräisimme Venäjää kohtaan samanlaisia sanktioita kuin länsi on määrännyt. Meitä eivät sido lännen pakotteet, Erdoğan sanoi CNN:n mukaan.

”Venäjä ja Turkki tarvitsevat toisiaan kaikilla mahdollisilla kentillä”, Erdoğan jatkoi.

Turkki on pyrkinyt hakemaan sovittelijanroolia Ukrainan ja sinne hyökänneen Venäjän välille.

Sodan alkukuukausina Venäjän ja Ukrainan edustajat neuvottelivat Erdoğanin johdolla Istanbulissa. Neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.

Sen sijaan Turkki on ollut tärkeässä roolissa Mustanmeren viljanvientisopimuksen aikaan saamisessa. Sopimusta jatkettiin tämän viikon keskiviikkona kahdella kuukaudella.

”Tämä oli mahdollista, koska meillä on erityinen suhde presidentti Putiniin”, Erdoğan sanoi CNN:lle.

Turkki on myös auttanut Ukrainaa ja Venäjää sotavankien vaihdossa.

Venäjä taas on tukenut Erdoğania maan surkeassa taloudellisessa tilanteessa lykkäämällä Turkin kaasumaksuja.

Erdoğan halusi CNN:n haastattelussa myös antaa neuvon lännelle, miten toimia Venäjän kanssa.

”Teidän pitää suhtautua tasapuolisesti Venäjän kaltaista maata kohtaan. Se olisi ollut paljon suotuisampi lähestymistapa.”

Erdoğaniltä kysyttiin myös Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista.

Hän vastasi sanomalla, etteivät he ole valmiita Ruotsille juuri nyt, koska Nato-maalla pitäisi olla voimakkaampi suhtautuminen terrorismin vastaiseen taisteluun.

”Niin kauan kuin Ruotsi sallii turkkilaisten terroristiryhmien jäsenten kuljeksia vapaasti Ruotsissa, Tukholman kaduilla, me emme voi olla myötämielisiä Ruotsin Nato-jäsenyyden suhteen”, Erdoğan sanoi CNN:lle.

Erdoğanillä on runsaan viikon päästä edessään Turkin presidentin vaalien toinen kierros. Vaaleissa hänet haastaa opposition ehdokas Kemal Kılıçdaroğlu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat