Palkkasotilasyhtiö Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin on väittänyt joukkojensa ottaneen haltuun koko Bahmutin kaupungin. Ukraina kiisti väitteen tuoreeltaan mutta sanoi tilanteen olevan kriittinen. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot AFP ja Reuters.
"Tänään 20. toukokuuta puolenpäivän aikaan Bahmut on otettu hallintaan kokonaisuudessaan", Prigožin väitti AFP:n mukaan Telegramissa videoviestissään.
Ukrainan mukaan väite ei pidä paikkaansa. Ukrainan armeijan tiedottaja sanoi Reutersin mukaan, että joukot taistelevat edelleen Bahmutissa.
Ukrainan varapuolustusministerin Hanna Maljarin mukaan Bahmutissa käydään parhaillaan raskaita taisteluita ja tilanne on ”kriittinen”. Ukrainan mukaan sen joukoilla on edelleen hallussaan osia kaupungista.
Maljarin mukaan Ukrainalla on hallussaan ainakin joitakin teollisuuteen ja infrastruktuuriin liittyviä rakennuksia.
Kuvakaappaus lauantaina julkaistulta videolta, jolla Jevgeni Prigožin väittää Wagnerin saaneen Bahmutin kaupungin vallattua. Väitettä ei välittömästi ole ollut mahdollista vahvistaa muista lähteistä.
Itä-Ukrainassa sijaitsevan kaupungin hallinnasta on käyty jo pitkään raskaita taisteluita.
Britannian puolustusministeriö arvioi aiemmin lauantaina päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan, että Venäjä on viimeksi kuluneiden neljän päivän aikana todennäköisesti vahvistanut Bahmutin rintamalohkoa useilla pataljoonilla.
Myös Ukrainan varapuolustusministeri Maljar sanoi Telegramissa perjantaina Venäjän lisänneen joukkojensa määrää Bahmutissa monella tuhannella sotilaalla.
Ukrainan joukot puolestaan ovat onnistuneet etenemään Bahmutin kaupungin sivustoilla samaan aikaan kun Wagnerin taistelijat ovat olleet aikeissa vetäytyä pois Bahmutin alueelta. Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War kertoi perjantaina, että Ukrainan joukot saavuttivat torstaina merkittäviä taktisia voittoja vastahyökkäysoperaatioissa Bahmutin alueella.
Bahmutin rintamalohkon merkittävä vahvistaminen kertoo puolustusministeriön mukaan siitä, että Venäjän johto näkee kaupungin valtaamisen yhä keskeisenä tavoitteena, jonka myötä se voisi kertoa saavuttaneensa edes jonkinasteista menestystä sodassa.
Wagnerin joukot ovat yrittäneet vallata Bahmutia kuukausien ajan ja mitä ilmeisimmin kärsineet samalla valtavia tappioita. Samalla entinen suolakaivoskaupunki on täysin tuhoutunut. Ennen sotaa Bahmutissa asui noin 70 000 ihmistä.
Kaupungin valtaamisella ei yleisesti uskota olevan strategista merkitystä.
Bahmutin taistelut ovat saaneet Prigožinin kritisoimaan paikoin kovasanaisestikin Venäjän asevoimien johtoa.
Lauantaina julkaistulla videolla Prigožin haukkui jälleen Venäjän asevoimien kenraalit. Prigožinin mukaan Venäjän tappiot olisivat olleet paljon pienemmät, jos kenraalit eivät olisi niin epäpäteviä.
Prigožin ei paljastanut Wagnerin tappioita, mutta sanoi, että tappiot olivat viisi kertaa suuremmat Venäjän asevoimien johdon takia.
Prigozhin haukkui suoraan Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja Ukrainassa sotivien venäläisjoukkojen komentajan Valeri Gerasimovin ja väitti heidän muuttaneen hyökkäyksen "omaksi ilonpidokseen".
”Jonain päivänä he tulevat maksamaan teoistaan”, Prigožin sanoi.
Prigožin on pitkään valittanut, miten Venäjän asevoimat ei ole toimittanut Wagnerille sen kaipaamia määriä ammuksia. Hän ehti aiemmin uhkailla myös joukkojensa mahdollisella vetäytymisellä tämän vuoksi.
”Täällä [Bahmutissa] oli vain Wagner”, Prigožin sanoi.
”Emme taistelleet vain Ukrainan armeijaa vaan myös venäläistä byrokratiaa vastaan.”