Kreikassa äänestettiin sunnuntaina parlamenttivaaleissa, joissa kisaavat istuva konservatiivipääministeri Kyriákos Mitsotákis ja hänen haastajansa Aléxis Tsípras vasemmistolaisesta Syriza-puolueesta.
Uusi demokratia -puoluetta edustava Mitsotákis, 55, on kampanjoinut erityisesti Kreikan talouskasvulla ja turismin paluulla pandemiavuosien jälkeen. Hän on luvannut taloudellisen vakauden jatkuvan, mikäli hänet valitaan.
Mitsotákis on vedonnut kansalaisiin, jotta nämä eivät hukkaisi taloudellista vakautta, jonka eteen on tehty paljon töitä.
”Tänään [sunnuntaina] äänestämme tulevaisuudestamme, sen puolesta, että meillä olisi enemmän ja parempia töitä, toimivampi terveydenhuolto sekä vahvempi maa, jolla on tärkeä rooli Euroopassa ja turvatut rajat”, Mitsotákis sanoi käytyään äänestämässä.
Haastaja Tsípras puolestaan kehotti kansaa valitsemaan ”oikeudenmukaisen hallituksen paremman tulevaisuuden mahdollistamiseksi”.
Vuonna 2019 pääministerinä toiminut Tsípras, 48, hävisi vaalit Mitsotákisille, kun vallassa tuolloin olleen Syrizan lupaukset Kreikan velkojen leikkaamisesta törmäsivät nopeasti todellisuuteen EU:n velkakurivaatimuksien keskellä.
Nyt Tsípras on kampanjoinut viestillä siitä, ettei Kreikan talouskasvu ole hyödyttänyt tavallisia kansalaisia. Monilla palkansaajilla on ollut vaikeuksia tulla toimeen palkallaan nousevien elinkustannuksien keskellä.
Sunnuntaina alkuillasta äänestysprosentti oli noin 49, Kreikan sisäministeriö kertoi. Ennusteiden mukaan Mitsotakisin Uusi demokratia -puolue olisi saamassa suurimman äänisaaliin, mutta minkään puolueen ei ennakoida saavan ehdotonta enemmistöä maan parlamenttiin.
Suurimman äänisaaliin saanut puolue voi yrittää koalitiohallitusta tai vaihtoehtoisesti Kreikassa järjestetään uudet vaalit heinäkuussa. Uusintavaaleja on pidetty todennäköisenä, koska kolme suosituinta puoluetta ovat kertoneet, etteivät halua työskennellä toistensa kanssa. Sunnuntain äänestysprosentin pelättiinkin jäävän matalaksi uusintavaalien todennäköisyyden vuoksi.
Vaaleissa on lähes 10 miljoonaa äänioikeutettua, joista 440 000 saa äänestää nyt ensimmäistä kertaa.
Kreikan vaaleissa saavat äänestää myös tänä vuonna 17 vuotta täyttävät, eli nuorimmat äänestysikäisistä ovat 16-vuotiaita. Siksi molemmat ehdokkaat ovat pyrkineet voittamaan myös nuoria puolelleen kampanjoinnissaan. Nuoria äänestäjiä huolestuttavat erityisesti korkeat työttömyysluvut.
Istuvan pääministerin Mitsotákisin suosiota ovat heikentäneet helmikuussa tapahtunut tuhoisa junaturma sekä inflaation myötä nousseet hinnat.
Kreikan historian pahimmassa rautatieturmassa kuoli 57 ihmistä. Tiistaina rautatieturman uhrien läheiset ilmoittivat haastaneensa pääministeri Mitsotákisin ja muita Kreikan viranomaisia ja ministereitä oikeuteen junaturman vuoksi.
Junat samalle raiteelle ohjannut asemapäällikkö on tutkintavankeudessa. Häntä epäillään muun muassa kuolemantuottamuksista ja yleisen vaaran aiheuttamisesta. Asemapäällikkö voi saada jopa elinkautisen tuomion.
Junaturman tutkinnassa on käynyt ilmi vakavia puutteita raideliikenteen turvallisuudessa. Tutkinnan mukaan esimerkiksi monet viime aikoina palkatut asemapäälliköt eivät ole suorittaneet tehtävään vaadittua perustason turvallisuuskoulutusta.
Tutkijoiden syyttävät sormet ovat osoittaneet valtio-omisteiseen Hellenic Railways -yritykseen, joka omistaa maan rautatieverkoston. Heidän mukaansa yritys oli kouluttanut kriittistä henkilöstöä riittämättömästi.