Ainakin 12 tallautui kuoliaaksi jalka­pallo­stadionilla, jopa 500 loukkaantunut

Jalkapallofanit olivat kokoontuneet seuraamaan paikallista ottelua Alianzan ja FAS:n välillä. Ottelu jouduttiin keskeyttämään ihmisvyöryn takia.

Hoitohenkilöstö saapui auttamaan tallautumisen uhreja Cuscatlánin stadionille El Salvadorin pääkaupungissa San Salvadorissa.

| Päivitetty

Ainakin kaksitoista ihmistä on tallautunut kuoliaaksi jalkapallostadionilla El Salvadorissa Keski-Amerikassa, poliisi kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Turma tapahtui lauantaina paikallista aikaa, kun jalkapallofanit kokoontuivat katsomaan paikallista ottelua Alianzan ja FAS:n välillä Cuscatlánin stadionille pääkaupunki San Salvadoriin.

Poliisin alustavien tietojen mukaan yhdeksän ihmistä kuoli stadionilla ja kolme muuta myöhemmin sairaalassa.

Pelastuspalvelun tiedottajan Carlos Fuentesin mukaan jopa 500 on saanut vammoihinsa hoitoa. Noin sataa vakavasti loukkaantunutta hoidetaan sairaaloissa muun muassa hapenpuutteen takia.

Fuentesin mukaan tragedia sai ilmeisesti alkunsa siitä, kun stadionin portti petti, mikä johti väen pakkautumiseen.

Tulospalvelun mukaan Alianzan ja FAS:n pudotuspeli­ottelu keskeytettiin ”katsojaongelman” vuoksi.

Paikalliset mediat ovat julkaisseet kuvia maassa makaavista ihmisistä, väkijoukosta ja ambulansseista stadionin luona. AFP:n mukaan paikalla on ollut jopa satoja poliiseja ja sotilaita.

El Diario de Hoy -lehti kertoo, että joidenkin paikalla olleiden mukaan poliisi käytti kyynelkaasua areenalle pyrkineisiin ihmisiin, mikä mahdollisesti aiheutti ihmisvyöryn. Lehden mukaan osaa faneista on hoidettu stadionin nurmella tukehtumisoireiden takia.

El Salvadorin presidentti Nayib Bukele kertoi viranomaisten tutkivan tapahtunutta ja saattavan syylliset vastuuseen.

”Kaikkia tutkitaan: joukkueita, managereita, stadionia, lipunmyyntiä, liigaa ja liittoa” Bukele sanoi Twitterissä.

El Salvadorin jalkapalloliitto sanoi lausunnossa olevansa syvästi pahoillaan stadionin tapahtumista. Liitto kertoi teettävänsä asiasta selvityksen ja viestivänsä asiasta mahdollisimman pian.

Seitsemän kuukautta sitten Indonesiassa tapahtui samankaltainen tragedia, kun 135 ihmistä tallautui kuoliaaksi jalkapallo-ottelussa Malangissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat