Uusinta­vaalit uhkaavat, vaikka pääministerin puolue voitti selvästi

Pääministeri Mitsotákisin haastoi jälleen vasemmistolaisen Syrizan Aléxis Tsípras.

Istuva konservatiivipääministeri Kyriákos Mitsotákis vaalipäivänä Ateenassa.

| Päivitetty

Kreikassa istuvan pääministerin Kyriákos Mitsotákisin konservatiivinen Uusi demokratia -puolue harppasi sunnuntaina voittoon maan parlamenttivaaleissa.

Kun äänistä oli laskettu yli 82 prosenttia, Mitsotákisin puolue oli kirinyt johtoon lähes 41 prosentilla äänistä. Vasemmistolainen haastaja, Aléxis Tsíprasin Syriza-puolue, oli kerännyt noin 20 prosentin äänisaaliin.

Mitsotákis kutsui vaalitulosta "poliittiseksi maanjäristykseksi", mutta Kreikkaan odotetaan uusintavaaleja, koska puolue ei ollut saamassa ehdotonta enemmistöä maan parlamenttiin.

Tulosten varmistuessa täytyy Mitsotákisin joko aloittaa tiukat neuvottelut kilpakumppaniensa kanssa koalitiohallituksen kasaamiseksi tai päätyä uusintavaaleihin, jotka järjestettäisiin todennäköisesti heinäkuussa.

”Kansalaiset haluavat vahvan hallituksen tulevalle neljälle vuodelle. Tämän päivän poliittinen maanjäristys vaatii meitä kaikkia nopeuttamaan prosessia lopullisen hallitusratkaisun löytämiseksi”, Mitsotákis sanoi.

Myös Tsípras sanoi, että edessä on vielä ”lopullinen ja ratkaiseva” taistelu.

Äänestysprosentti oli 56 ja jäi matalaksi ilmeisesti juuri uusintavaalien mahdollisuuden takia.

Mitsotákis, 55, on kampanjoinut erityisesti Kreikan talouskasvulla ja turismin paluulla pandemiavuosien jälkeen. Hänen suosiotaan ovat heikentäneet helmikuussa tapahtunut 57 ihmisen hengen vaatinut junaturma sekä inflaation myötä nousseet hinnat.

Mitsotákis on luvannut taloudellisen vakauden jatkuvan, jos hänet valitaan.

”Tänään äänestämme tulevaisuudestamme, sen puolesta, että meillä olisi enemmän ja parempia töitä, toimivampi terveydenhuolto sekä vahvempi maa, jolla on tärkeä rooli Euroopassa ja turvatut rajat”, Mitsotákis sanoi käytyään äänestämässä.

Haastaja Tsípras puolestaan kehotti kansaa valitsemaan ”oikeudenmukaisen hallituksen paremman tulevaisuuden mahdollistamiseksi”.

Vuonna 2019 pääministerinä toiminut Tsípras, 48, hävisi vaalit Mitsotákisille, kun vallassa tuolloin olleen Syrizan lupaukset Kreikan velkojen leikkaamisesta törmäsivät nopeasti todellisuuteen EU:n velkakurivaatimuksien keskellä.

Nyt Tsípras kampanjoi viestillä siitä, ettei Kreikan talouskasvu ole hyödyttänyt tavallisia kansalaisia. Monilla palkansaajilla on ollut vaikeuksia tulla toimeen palkallaan nousevien elinkustannuksien keskellä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat