Yhdysvalloissa Missourin osavaltiossa on tapahtunut ammuskelu, jossa on kuollut kolme ihmistä, kertoo muun muassa uutistoimisto AP.
Ammuskelu tapahtui Kansas Cityn kaupungissa sijaitsevassa baarissa. Lisäksi kaksi ihmistä on haavoittunut, poliisi kertoo. Toinen haavoittuneista on kriittisessä tilassa.
Poliisit hälytettiin paikalle juuri ennen baarin sulkemisaikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paikallista aikaa.
Kaksi uhria kuoli paikan päällä. Yksi heistä oli sisällä baarissa ja toinen löytyi ulkoa. Kolmas uhri kuoli sairaalassa.
Välittömästi ei ollut tiedossa, missä kohdassa baaria ammuskelu oli tapahtunut tai oliko paikkoja useita.
Poliisin mukaan kaikki uhrit ovat aikuisia. Uhrien tarkemmat iät tai henkilöllisyydet eivät olleet välittömästi selvillä.
Klymax Lounge -nimisessä baarissa oli esiintynyt lauantai-iltana paikallinen rap-artisti, joka käyttää taiteilijanimeä Nutty Still Gassin.
Artisti lähetti baarista suoraa videokuvaa Facebookissa alkuillasta. Poliisin mukaan etsivät ja tutkijat olivat paikan päällä varhain sunnuntaina keräämässä todisteita ja puhumassa mahdollisten silminnäkijöiden kanssa.