Sinan Oğan kertoi tukevansa toisella kierroksella Erdoğania

Vaalit siirtyivät toiselle kierrokselle, koska kukaan ei yltänyt voittoon vaadittuun 50 prosentin ylittävään vähimmäisäänimäärään.

Sinan Oğan ja istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan.

| Päivitetty

Turkin presidentinvaaleissa kolmanneksi jäänyt Sinan Oğan kertoi maanantaina televisiossa tukevansa istuvaa presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania vaalien toisella kierroksella. Oğan sai ensimmäisellä kierroksella runsaat viisi prosenttia äänistä.

Vaalit siirtyivät toiselle kierrokselle, koska kukaan ei yltänyt voittoon vaadittuun 50 prosentin ylittävään vähimmäisäänimäärään. Vaalit pidettiin reilu viikko sitten.

”Kehotan niitä äänestäjiä, jotka tukivat meitä ensimmäisellä kierroksella tukemaan herra Erdoğania toisella kierroksella”, Oğan sanoi.

Erdoğan keräsi melkein 50 prosenttia äänistä, kun hänen haastajansa, opposition Kemal Kılıçdaroğlu sai noin 45 prosenttia äänistä.

Oğan tapasi Erdoğanin perjantaina ja keskusteli erikseen myös Kılıçdaroğlun kanssa.

Kılıçdaroğlu vakuutti Oğanin ilmoituksen jälkeen Twitterissä, että kamppailu ei ole ohi. Samalla hän syytti voimia, joita ei nimennyt, ”tämän kauniin maan myymisestä”.

”Tulemme pelastamaan tämän maan terrorismilta ja pakolaisilta. Tämä on kansanäänestys. Kukaan ei voi huijata enää ketään”, Kılıçdaroğlu kirjoitti.

55-vuotias Oğan on Moskovassa tohtoriksi väitellyt taloustieteilijä, entinen kansanedustaja ja kovan linjan turkkilaisnationalisti. Hän edusti vaaleissa ultranationalistien ATA-liittoumaa.

Vaalien alla Oğan asetti tiukkoja ehtoja tuelleen: hän ei hyväksy kurdeille tehtäviä myönnytyksiä ja vaatii, että Turkin miljoonia pakolaisia on alettava häätää maasta.

Hän vastustaa myös muun muassa sellaisia Turkin perustuslakiin tehtäviä muutoksia, jotka uhkaisivat Turkin yhtenäisyyttä, kuten kurdien itsehallintotavoitteita.

Verisk Maplecroft -konsulttiyritystä edustava tutkija Hamish Kinnear piti Oğanin mainetta kuninkaantekijänä liioiteltuna, koska istuvan presidentin voitto on niin lähellä.

”Jos oletetaan, että Erdoğanin ensimmäisen kierroksen äänestäjät pysyvät hänen takanaan, hän tarvitsee vain pienen määrän Oğanin äänestäjistä jatkaakseen hallintoaan kolmannelle vuosikymmenelle”, Kinnear muistutti.

Turkin presidentinvaalien toinen kierros pidetään sunnuntaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat