Suuri tulipalo jätteenkäsittelylaitoksella Tallinnan Lasnamäessä Suur-Sõjamäe-kadulla levittää myrkyllistä savua ympäristöön. Palosta uutisoivat muun muassa Viron yleisradioyhtiö ERR ja sanomalehti Postimees.
Keskuksessa palava materiaali on vaarallista jätettä, kertoo pohjoisen pelastuskeskuksen tiedottaja Pavel Kulikov ERR:lle. Pelastusviranomaisen johtaja Erkki Põld taas kertoi ETV-televisiokanavalle, että tulessa on sekä vaarallisen jätteen keskus että pakkauskeskus.
”Paikalla on ollut aika monta räjähdystä ja palo leviää nopeasti”, kertoi Põld puoli kahdeksalta tiistai-illalla. Usea rakennus alueella oli syttynyt tuleen ja Põldin mukaan palo saattaa jatkua keskiviikkoon saakka.
Palopaikka sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Tallinnan keskustasta, lähellä lentokenttää. Yhdeksään mennessä lentoja ei oltu vielä jouduttu perumaan palon vuoksi, mutta tuulen muutettua suuntaa Põld kertoi, että lennot pystyvät nousemaan vain Ülemiste-järven suuntaan. Aiemmin päivällä tuuli puhalsi kentästä poispäin.
Lasnamäen alueen asukkaita on neuvottu pitämään ovensa ja ikkunansa kiinni ja osa asukkaista on evakuoitu.
Yhdeksältä illalla Põld sanoi, ettei palo aiheuta vaaraa ihmisille, mutta näiden tulisi yhä pitää ikkunansa suljettuina myös läheisen Peetrin alueella. Alueen asukkaat ovat saaneet elektronisen tiedotteen turvatoimista.
Suuri palosta lähtevä savupilvi oli näkyvissä Tallinnan keskustaan, kertoo Tallinnassa asuva Raivo Vare HS:lle. Vare arvioi savun nousseen ainakin kahden kilometrin korkeuteen ja kuvaili sitä erittäin mustaksi ja paksuksi sekä harvinaisen voimakkaaksi.
”Se oli kuin avoimesta tulesta, erittäin voimakasta.”
Samassa laitoksessa on ollut aiemminkin tulipaloja, kertoo Vare, mutta aiemmat palot eivät ole olleet yhtä voimakkaita.
Varen mukaan ihmisiä ei kuitenkaan evakuoitu tai määrätty noudattamaan erityisiä turvatoimia Tallinnan keskustassa. Savun myrkyllisyys ei ulottunut keskustaan saakka ja tuuli kuljetti savua toiseen suuntaan.
Liikenne palopaikan suuntaan keskustasta oli kuitenkin keskeytetty. Paikalle kulkeva tie on vilkkaassa käytössä ruuhka-aikoihin, kertoo Vare.