Katolisia pappeja epäillään Yhdysvaltain Illinoisissa 1950-luvulla alkaneesta lähes 2 000 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raportoi uutistoimisto AP.
Illinoisin oikeusministeriö on tutkinut tapauksia vuodesta 2018. Silloin kirkko nimesi tutkintaan liittyen 103 pappia, mutta tutkimuksen aikana tapauksia löytyi enemmän. Tiistaina julkaistujen tulosten mukaan hyväksikäyttöön oli osallisena 451 pappia.
”Toivon, että tämä raportti kiinnittää huomiota niihin, jotka käyttivät hyväksi luottamus- ja valta-asemiaan viattomien lasten hyväksikäyttämiseksi, ja niihin miehiin kirkon johtajistossa, jotka peittelivät tätä hyväksikäyttöä”, sanoi Illinoisin oikeusministeri Kwame Raoul.
Raoulin mukaan kaikki tekijät eivät tule koskaan saamaan tuomioita, sillä osa heistä on jo kuollut, mutta julkaisemalla heidän nimensä papit joutuvat julkisesti vastuuseen teoistaan. Lisäksi heidän uhrinsa voivat saada pientä apua raportin julkistamisesta.
Tutkimusten mukaan Illinoisin hiippakunnat ovat pitäneet vain 26 prosenttia saamistaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä valituksista ”uskottavina”. Loppuja 74 prosenttia ei ole joko tutkittu lainkaan tai ne on sivuutettu epäuskottavina.
Raoulin edeltäjän Lisa Madiganin laatiman raportin mukaan kirkko yritti joissain tapauksissa aktiivisesti toimia hyväksikäytöstä kertoneita vastaan.
Pappien hyväksikäytön uhrien vertaistukiryhmä The Survivors Network of those Abused by Priests kehui raporttia, mutta sanoi, että todellisuudessa uhreja ja tekijöitä on luultavasti enemmän.
”Raportin faktoja ei voi kyseenalaistaa – ennen vuotta 2018, jolloin tutkimus alkoi, hierarkiat kaikissa Illinoisin hiippakunnissa piilottelivat tunnettuja hyväksikäyttäjiä, kieltäytyivät lisäämästä heitä syytettyjen listoille ja kieltäytyivät myöntämästä totuutta, jonka raporttiin tarinansa kertoneet hyväksikäytöstä selviytyneet jakoivat heidän kanssaan”, ryhmä sanoi.