Turkin maahanmuuttovastainen ehdokas asettui tukemaan Erdoğanin haastajaa

Maahanmuuttajien karkotuksista on tulossa toisen kierroksen suuri teema.

Äärioikeistolaisen voitonpuolueen puheenjohtaja Ümit Ozdag kertoi keskiviikkona Ankarassa tukevansa presidentiksi haastaja Kemal Kilicdaroglua.

Turkin maahanmuuttovastaisen voitonpuolueen puheenjohtaja Ümit Ozdag ilmoitti keskiviikkona puolueensa tukevan presidentiksi haastaja Kemal Kılıçdaroğlua.

”Olemme päättäneet kannattaa herra Kılıçdaroğlua toisella kierroksella”, Ozdag sanoi tiedotustilaisuudessa Turkin pääkaupungissa Ankarassa keskiviikkona.

Ozdagin puolue sai parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella 2,2 prosenttia äänistä. Istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan pärjäsi huomattavasti paremmin kuin mielipidekyselyt ennustivat ja sai 49,5 prosenttia äänistä. Kılıçdaroğlun ääniosuus oli 44,9.

Vaalien toinen kierros käydään sunnuntaina 28. toukokuuta.

Ozdagin tuki saattaa olla arvokkaampi kuin hänen äänimäärästään saattaisi päätellä, sillä päättämättömien äänestäjien määrä on suuri ja maahanmuuton rajoittamisesta on tullut toisella kierroksella tärkeä teema.

Nationalistiehdokkaat saivat ensimmäisellä kierroksella odotettua enemmän ääniä.

Ozdagin tuki voi tasapainottaa tilannetta toisella kierroksella, sillä ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi tullut niin ikään maahanmuuttovastainen ehdokas Sinan Ogan ilmoitti jo maanantaina kannattavansa Erdoğania.

Myös Ozdag ilmoitti käyneensä neuvotteluja Erdoğanin AK-puolueen kanssa, joka ei Ozdagin mukaan ollut suostunut ajatukseen maahanmuuttajien karkotuksista.

Viime viikolla Kılıçdaroğlu tiukensi huomattavasti äänenpainojaan ja ilmoitti olevansa valmis karkotuksiin. Kysymys on noussut Turkissa ennakoitua suuremmaksi teemaksi. Turkissa on nyt suurin määrä pakolaisia koko maailmassa.

Ozdag on aikaisemmin ollut sekä Erdoğanin että Kılıçdaroğlun liittolainen. Hän perusti voitonpuolueen vuonna 2021 sen jälkeen kun hänet oli erotettu Kılıçdaroğlun kanssa samassa liitossa olleesta IYI-puolueesta.

Oikaisu 25.5. klo 14. Ümit Ozdag ei ollut itse ehdokkaana Turkin presidentinvaaleissa, vaan hänen puoleensa sai parlamenttivaaleissa 2,2 prosenttia äänistä. Kemal Kılıçdaroğlu ei ole johtanut IYI-puoluetta, vaan on ollut samassa liitossa sen kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat