Neljä kuoli puukotuksessa ja ampumisessa, kaksi uhreista poliiseja

Japanilaismedian mukaan maastokuvioisiin vaatteisiin pukeutuneella hyökkääjällä oli metsästyskivääriltä vaikuttanut ase.

| Päivitetty

Japanissa Naganon prefektuurin Nakanossa tehdyssä veitsihyökkäyksessä ja ampumisessa kuolleiden määrä on mediatietojen mukaan kasvanut neljään aiemmin kerrotusta kolmesta.

Neljäs kuolonuhri oli tekopaikalta haavoittuneena löytynyt iäkäs nainen, joka kuoli vammoihinsa, poliisi vahvisti. Kuolonuhreista kaksi oli paikalle hälytettyjä poliiseja.

Poliisi on ottanut kiinni hyökkäyksestä epäillyn, kertovat Kyodo News ja Japanin yleisradioyhtiö NHK. Medioiden mukaan epäilty oli piiloutunut sisälle rakennukseen hyökkäyksen jälkeen. Epäilty otettiin poliisin mukaan kiinni noin puoli viideltä aamulla paikallista aikaa tämän piiloteltua rakennuksessa useita tunteja.

Japanin yleisradioyhtiön NHK:n haastattelema silminnäkijä kertoi soittaneensa poliisille nähtyään puukotuksen.

NHK sanoi poliisin kertoneen, että epäilty käytti ilmeisesti haulikkoa ampuessaan paikalle saapuneita poliiseja kohti. Joidenkin mediatietojen mukaan epäillyn käyttämä ase olisi ollut metsästyskivääri.

Aseilla tehdyt henkirikokset ovat hyvin harvinaisia Japanissa, jossa on tiukat aselait.

Viime kesänä Japani järkyttyi, kun entinen pääministeri Shinzō Abe murhattiin keskellä päivää omatekoisella aseella. Viime kuussa parikymppinen mies heitti poliisin mukaan ilmeisesti kotitekoisen putkipommin kohti vaalitilaisuutta aloittelevaa pääministeri Fumio Kishidaa Wakayaman kaupungissa Länsi-Japanissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat