Kongressi­talon valtauksesta ennätyspitkä tuomio

Stewart Rhodesin saama tuomio on ensimmäinen, joka sopii oikeudelliseen määritelmään terrorismista.

Syyttäjä kuvaili aiemmin Stewart Rhodesin johtaneen sotilastyylisiin asuihin sonnustautuneita kongressitalon hyökkääjiä ”kuin kenraali taistelukentällä”. Kuva on vuodelta 2016.

| Päivitetty

Yhdysvalloissa äärioikeistolaisen Oath Keepers -järjestön perustaja Stewart Rhodes on saanut 18 vuoden vankeustuomion liittyen kongressitalon väkivaltaiseen valtaukseen 6. tammikuuta 2021.

Rhodes todettiin viime marraskuussa syylliseksi kapinalliseen salaliittoon.

Vankeusrangaistuksesta kertovat useat yhdysvaltalaismediat, muun muassa The New York Times ja The Washington Post.

Kyse on toistaiseksi kovimmasta rangaistuksesta, joka on annettu Capitolin valtaukseen liittyen. The New York Timesin mukaan valtaukseen liittyen on ollut tutkinnassa yli tuhat rikostapausta. Useat syytteet ovat olleet huomattavasti lievempiä.

Rhodesin saama tuomio on ensimmäinen, joka sopii oikeudelliseen määritelmään terrorismista.

Lähes neljän tunnin kuulemisessa tuomari sanoi Rhodesille muun muassa, että tämä on ”uhka ja vaara tälle maalle, demokratialla”. Erään tapauksen syyttäjän mukaan Rhodes oli vaatinut hyökkäyksiä hallitusta vastaan yli vuosikymmenen ajan ja että hänen roolinsa tammikuun 6. päivän tapahtumissa oli jatkumoa pitkäaikaiselle toimintamallille.

Syyttäjä kuvaili aiemmin Rhodesin johtaneen sotilastyylisiin asuihin sonnustautuneita kongressitalon hyökkääjiä ”kuin kenraali taistelukentällä”.

Syytteiden mukaan Oath Keepersin jäsenet yrittivät kumota vuoden 2020 presidentin­vaalien tuloksen ja estää Joe Bidenin nousun presidentiksi. Ryhmän mielestä todellisuudessa vaalit voitti Donald Trump.

Tuomioiden on uskottu korostavan Capitolin valtauksen vakavuutta ja suunnitelmallisuutta. Syyttäjä totesi aiemmin, että Oath Keepers -järjestön jäsenet olivat keskustelleet salatuissa keskusteluryhmissä, kuinka he halusivat aloittaa sisällissodan estääkseen Bidenin nousun presidentiksi.

Rhodesin tuomion rikosnimike on harvinainen. Kapinallisesta salaliitosta on viimeksi annettu tuomio vuonna 1995 islamistisen ääriryhmän jäsenille, jotka suunnittelivat New Yorkin maamerkkien pommittamista.

Tuomari tuomitsi lisäksi Oath Keepersin Floridan-jaoston entisen johtajan Kelly Meggsin 12 vuoden vankeuteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat