Etelä-Amerikassa Uruguayssa rukoillaan sadetta, kun maata koettelee jopa historiallisen paha kuivuus. Viranomaisten mukaan kuivuus on pahinta 74 vuoteen, Reuters kertoo.
Yhdysvaltain suurlähetystö Uruguyassa varoitti 18. toukokuuta, että maan pääkaupungista Montevideosta uhkaa loppua juomavesi 18 päivän sisällä, elleivät olosuhteet muutu. Juomavesivarantojen loppuminen on siis vain päivien päässä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan tilanteeseen ovat johtaneet matala sademäärä ja korkeat lämpötilat. Kuivuus ulottuu myös muualle Etelä-Amerikan eteläosiin.
Paso Severino -altaassa veden taso on paikallisen valtiollisen vesiyhtiön mukaan historiallisen alhaisella tasolla, vain noin 10 prosentissa normaalitasosta, kertoo Reuters. Altaasta saa vetensä lähes puolet Uruguyan väestöstä.
Viime aikojen kevyet sateet eivät ole pelastaneet tilannetta. Sadevettä pitäisi tulla joka päivä 50 millimetriä kesäkuuhun saakka, jotta altaan veden taso alkaisi palautua, Reuters kertoo.
Tilanne on johtanut siihen, että vesiyhtiön on täytynyt sekoittaa ihmisille toimitetun veden joukkoon jokivettä, mikä on johtanut epätavallisen korkeisiin natrium- ja kloriditasoihin.
Ihmiset eivät ole enää voineet luottaa siihen, mitä hanasta tulee, paikallinen kauppias sanoo Reutersin mukaan. Hänen kauppansa on kukoistanut, kun ihmiset hankkivat pullotettua vettä.
”Olen huolissani siitä, että ainoa vastauksemme olisi sade”, sanoi eräs vanhempi Reutersin mukaan.
Hän oli hakemassa lastaan Montevideossa koulusta, joka oli sulkeutunut suunniteltua aiemmin juomaveden puutteen vuoksi.
Asukkaat ovat paitsi huolissaan myös vihaisia. Maan työntekijäliiton puheenjohtajan mukaan vähäisen sademäärän lisäksi tilanteeseen ovat johtaneet valtion investointien puute ja vesivarantojen huono hallinta. Vesivarannoista on ihmisten tarpeiden ohella jaettu vettä soijanviljelyn, karjatilojen ja metsätalouden tarpeisiin.