Ura

Näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja hyvä palkka

Pitkä koulutus tuottaa hyvän palkan, varsinkin jos lukee lääkäriksi. Duunari saattaa silti tienata akateemista naista enemmän. Sitä sietää miettiä, kun valitsee tulevaa ammattia.

Tilaajille

Pitkä koulutus tuottaa hyvän palkan, varsinkin jos lukee lääkäriksi. Duunari saattaa silti tienata akateemista naista enemmän. Sitä sietää miettiä, kun valitsee tulevaa ammattia.

Koulutus maksaa, mutta kenen kukkarosta eurot otetaan?

Nyt keskustellaan siitä, pitääkö yhteiskunnan tukea opiskelua ja miten paljon. Toinen vaihtoehto on, että nuoret opiskelevat opintolainan turvin ja maksavat siten opinnoistaan entistä suuremman osan itse.

Se pakottaa miettimään, kannattaako opiskelu. Maksettavaksi voi kertyä iso velkapotti. Sen takaisinmaksu ottaa koville, jos palkkapussi jää pitkästä koulutuksesta huolimatta kevyeksi.

Kysytään siis asiantuntijoilta, kannattaako koulutus, jos asiaa mitataan rahassa.

Kannattaa, sanovat neuvotteleva virkamies Ville Heinonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja erikoistutkija Matti Sarvimäki Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

"Pääsääntö on, että pitkä koulutus näkyy palkassa, työmarkkina-asemassa ja työpaikan varmuudessa", Heinonen sanoo.

"Yksilötasolla tietysti jopa ilman koulutusta voi päästä hyville palkoille, esimerkiksi yrittäjänä."

Sarvimäen mukaan yliopistokoulutus kannattaa – ja Suomessa varsinkin siksi, että opiskelu on meillä verrattain halpaa moniin muihin maihin verrattuna.

"Suurimmalle osalle suomalaisista koulutus on tärkein investointipäätös, jonka he elämänsä aikana tekevät. Se vaikuttaa palkkaan, työttömyysriskiin ja siihen, missä päin maailmaa oman alan töitä on tarjolla."

"Koulutus on hyvä investointi, mutta sillä on väliä, mitä alaa opiskelee", Sarvimäki muistuttaa.

Jos ajattelee pelkkää rahaa, kannattaa opiskella lääkäriksi, jos lukuhaluja ja -kykyä riittää, hän vinkkaa.

"Myös kauppatieteen, oikeustieteen ja diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneet ovat yleensä hyväpalkkaisissa töissä ja harvoin työttöminä."

Ammattioppilaitoksen lyhyellä koulutaustallakin voi tienata hyvin. Hyväpalkkaisia duunaritöitä ovat esimerkiksi ahtaaja, paperimies ja veturinkuljettaja.

"Palkat voivat nousta korkeiksi pienillä avainaloilla, joissa pieni joukko työntekijöitä käyttää kalliita koneita. Niiden seisominen käyttämättöminä tulee kalliiksi. Se antaa työntekijöille neuvotteluvaraa palkoista", Matti Sarvimäki sanoo.

Akateemisista heikoimmin palkattuja ovat esimerkiksi lastentarhanopettajat, sosiaalityöntekijät, kirjastonhoitajat, kielenkääntäjät ja osa taiteilijoista. Ne ovat tyypillisesti naisten aloja.

"Niihin töihin hakeutuvat ihmiset, joille palkka ei ole tärkein syy ammatin valinnalle. Mutta se ei tee palkkaeroja reiluksi", tutkimusjohtaja Reija Lilja Palkansaajien tutkimuslaitoksesta sanoo.

"Miesten aloilla naisetkin tienaavat paremmin. Jos ne alat yhtään kiinnostavat, sinne kannattaa hakeutua, jos tavoittelee korkeaa palkkaa."

Naisten palkat ovat keskimäärin 82,4 prosenttia miesten palkoista. Tilastoissa on yksi yllätys: valtion ylimpiin johtajiin ja virkamiehiin kuuluvien naisten euro on 111 senttiä miesten eurosta.

Akateemisten töiden heikoimpia palkkoja ei selitä vain se, että niissä töissä työskentelee naisia, Lilja sanoo.

"Julkisella sektorilla on vaikea laskea työn tuottavuutta. Miten lasketaan arvo sille, että ihmishenki on pelastettu tai lapset oppivat lukemaan. Asiaan liittyy myös arvo-ongelma: onko arvokkaampaa hoitaa koneita vai ihmisiä?"

Vaikka toiveammatin palkka ei päätä huimaisi, kannattaa katsoa koko työuran palkkaa ja työpaikan pysyvyyttä, Reija Lilja neuvoo.

"Korkeasti koulutetuilla on pienempi riski joutua työttömäksi. Vaikka palkka tuntuu pieneltä, työ voi olla turvatumpaa kuin teollisuuden aloilla, joissa suhdannevaihtelut ja työttömyyden riski ovat suuremmat."

Hoiva-alaa kannattaa ainakin harkita, Lilja vinkkaa. Alan palkat voivat nousta, koska työvoiman kysyntä alalla kasvaa tulevaisuudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Opiskelu
  • Koulutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa

    9. 9

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää