Ura    |   Kolumni

Suuryritysten on helpompi pyytää poliitikoilta tukia kuin hankkia samat rahat asiakkailta

Paapominen passivoi ja leppoisuus laiskistaa.

Suomen talous ei kasva, koska yritykset eivät kasva. Kansainväliset kilpailukykyvertailut kuitenkin osoittavat, että suomalaiset ovat järjestäneet yrityksille ainutlaatuisen kasvualustan.

Viimeksi tammikuussa julkistettiin selvitys, jonka mukaan Suomi on maailman paras maa globaalien innovaatioiden synnyttämiseen.

Suomen julkinen sektori on luotettava ja tehokas, infrastruktuuri on maailman toimivimpia ja koulutus kadehdittua. Mikä houkuttelevinta, julkisin varoin koulutettujen insinöörien ja muiden asiantuntijoiden palkat ovat kilpailukykyiset eli suomeksi sanottuna pienet.

Ehkä juuri tässä on ongelman ydin. Olosuhteet ovat liian hyvät. Paapominen passivoi ja leppoisuus laiskistaa.

Suuryritysten on helpompi pyytää poliitikoilta verohelpotuksia ja tukia kuin hankkia samat rahat asiakkailta. Jälkimmäinen keino kun vaatisi niiden globaalien innovaatioiden synnyttämistä.

On mukavampaa istua samanmielisten kanssa seminaarissa ja matkustaa toimialajärjestön konferenssiin Singaporeen.

Vielä kivempaa on lähteä johtajakavereiden kanssa golfaamaan.

Suomen hallituksen piti laatia pakkolakeja, koska yritysjohtajat eivät ole menestyneet edes työehtoneuvotteluissa. Golfkentältä ja Singaporesta ei ehkä ole ehtinyt.

Kaikki olisi helppoa, jos talouskasvu käynnistyisi nappia painamalla, hallituksen päätöksillä ja työehtosopimuksia laatimalla. Jotkut uskovat sellaiseen ihmeeseen. Lähihistoria ei kuitenkaan ihmeitä tunne.

Nokian ja Koneen viime vuosien onnistumiset eivät ole kivan verotuksen, avokätisten tukien tai suotuisien työehtosopimusten ansiota. Onnistumiset ovat johtuneet uutta luovasta henkilökunnasta ja rohkeasta johtamisesta. Sekä niistä globaaleista innovaatioista.

Kukaan ei ole vakavissaan väittänyt, että Nokian ja Koneen menestys on Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallitusten ansiota, vaikka ajallinen yhteys onkin olemassa.

Yhtä kummallista on odottaa, että Juha Sipilän hallituksen päätöksillä syntyisi uusia Koneita.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pekka Seppäsen kolumnit
  • Kolumnit
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    2. 2

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Björn Wahlroos esittelee pamflettinsa, jossa hän vaatii Suomeen uutta vallanjakoa

    6. 6

      Viiskulman Digeliuksen levykauppias Emu Lehtinen on kuollut

    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Kittilä hakee uutta kunnanjohtajaa, joka uskaltaa ”näyttää kyntensä” – ”Juridista apua täällä kaivattaisiin nyt vähän joka asiassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    6. 6

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    7. 7

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    8. 8

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    9. 9

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    10. 10

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää