Ura    |   Kolumni

Christine Ortiz aikoo räjäyttää yliopiston – ja meidän kannattaisi kokeilla samaa temppua

MIT:n professori aikoo perustaa yliopiston, jossa ei suoriteta tutkintoja eikä pidetä luentoja. Suomeen kaivataan juuri tällaista, kirjoittaa Jaakko Lyytinen.

Massachusetts Institute of Technology eli MIT on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista. Christine Ortiz on työskennellyt MIT:ssa professorina ja jatko-opiskeluyksikön dekaanina. Nyt Ortiz on luopumassa tehtävästään, sillä hänellä on mielessään erikoinen projekti. Ortiz aikoo perustaa uudenlaisen yliopiston.

Siitä tulee tyystin erilainen kuin nykyisistä: Ei tutkintoja. Ei luentoja. Ei luentosaleja.

Tuleva yliopisto ottaa kaikenlaisia opiskelijoita, mutta toiminta painottuu tutkimukseen. Ortizin mukaan oppilaitoksen muoto on vielä auki, mutta yksi on varmaa. Yliopisto 2.0 ei ainakaan perustu nykyiseen tutkintomalliin.

Ortizin mukaan tieteiden rajat ovat osoittautuneet keinotekoisiksi, eivätkä tiede ja teknologia enää asetu näihin ennalta määrättyihin lokeroihin. Koska ongelmat ovat monimutkaisempia, niitä on ratkottava moni- ja poikkitieteellisesti.

Christine Ortiz vannoo projektilähtöiseen oppimiseen. Opiskelijat tulevat ja menevät saatuaan projektinsa valmiiksi. Ja opittuaan tekemällä, eivät luennoilla istumalla.

Entä Suomessa? Monessa yliopistossa on ennakkoluulottomasti kehitetty opiskelumenetelmiä ja kokeiltu poikkitieteellisiä hankkeita. Mutta nyt koulutusleikkaukset ovat johtamassa siihen, että avauksille voi käydä huonosti.

Christine Ortizin suomalainen kollega, MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmström kutsui HS:n haastattelussa Suomen koulutusleikkauksia älylliseksi loukkaukseksi koko tiedeyhteisöä kohtaan. Leikkausten seurauksena seuraavien sukupolvien holmströmit karkaavat maailmalle.

Kun kuristetaan, energia menee peruselintoimintojen ylläpitoon. Aivoihin ei kohta riitä happea.

”Meidän pitää oppia oppimaan uudella tavalla”, Holmström sanoi HS:ssa. Uudenlaista ajattelua kehittyy tietenkin aivan perinteisissä yliopistoissa. Mutta ratkaisut viheliäisiin nyky­ongelmiin löytyvät usein tieteenalojen rajavyöhykkeiltä. Siksi kannattaa panna eri alojen tutkijoiden ja opiskelijoiden aivot törmäilemään toisiinsa. Kuten Christine Ortizin kokeilussa.

Kuka tarttuisi tähän Suomessa?

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – Sitten hän romahti ja ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    5. 5

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    6. 6

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    7. 7

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    8. 8

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    9. 9

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    10. 10

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    10. 10

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää