Ura    |   RAHAN LIIKKEET

Koko. Mikä ihana tekosyy.

Tilaajille

Jo keskiviikkoiltana aavistin, että jotain suurta on tekeillä.

Raskaan treenin jälkeen palkitsin itseäni Hakanie- men Carrolsissa. Maksaessani huomasin, ettei hinta ollutkaan enää ihana tekosyy.

Carrols oli joitakin kuukausia aikaisemmin lähtenyt McDonald'sin haastamaan hintakilpailuun ja pudottanut hintoja reippaasti. Nyt Iso Carolina -ateria maksoikin jälleen 5,90 euroa, vanhassa rahassa yli 35 markkaa.

Olin luullut, että hintakilpailu oli tullut jäädäkseen, vaikka Hesburger ei siihen ollutkaan lähtenyt mukaan. Mitä kumman kampanjointia tämä on, kaverinikin tuhisi.

Torstaiaamuna sain vastauksen aavistuksiini: Turusta ponnistava Hesburger kertoi ostaneensa Carrolsin, joka kaupan myötä katoaa katukuvasta.

Ensijärkytyksen jälkeen

tuli nostalginen olo. Opiskeluaikoina Carrolsin "kaksi Clubia yhden hinnalla" selätti aina yliopiston ruokalan pöperöt, enkä ole pahvimukiin sylkenyt senkään jälkeen.

Muisteloiden jälkeen alhaisemmat tunteet saivat vallan.

Yhtäkkiä McDonald'sin maailmanherruus alkoi tuntua pieneltä turkulaisen ekspansionismin rinnalla. Närkästystä sentään lievitti tieto siitä, että Hese on kolmikosta ainoa, joka käyttää vain kotimaista lihaa.

Kauppa kaventaa mahdollisuuksiani valita, ja veikkaanpa hintakilpailun tästä laantuvan.

Yrityskauppaa perusteltiin perinteisellä tekosyyllä: suurempi koko pienentää mainoskuluja ja tuo muitakin säästöjä. Samalla kuitenkin kilpailu kärsii.

Carrolsin katoaminen kertoo tietenkin siitä, että markkinatalous toimii niin kuin toimii. Suomeen rakennettiin nopeasti liian paljon hampurilaisravintoloita. Ylikapasiteetti johti hintasotaan, ja ketjujen kannattavuus heikkeni. Voimien yhdistäminen tuli ajankohtaiseksi. Tuttu tilanne muun muassa metsäteollisuudesta.

Osasyynä saattoi olla se, että Carrolsin omistaja Kesko ei ollut järin innostunut laajentamaan ketjua pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, josta Hese oli löytänyt hyvän kasvualustan.

Mielenkiintoisinta on

tarkastella asiaa brandin ja mainonnan näkökulmasta.

McDonald's on väritön mutta tuttu perheravintola. Pellehahmojen ja synttärikemujen avulla se satsaa siihen, että lapset totutetaan purilaisiin jo potkuhousuiässä. Mainokset eivät ärsytä eivätkä kikkaile.

Rokimpi Carrols haki aiemmin nuorekkaampaa kohderyhmää skeittausmainoksilla ja musiikkivideoiden estetiikalla. Sittemmin se on vedonnut laajempaan yleisöön, mutta säilyttänyt tyylinsä ja nokkeluutensa , minkä uskotaan vetoavan etenkin himoittuun 15-34-vuotiaiden kohderyhmään.

Brandimielessä kummajainen on Hesburger, jonka kotikutoinen imago ja kököt tv-mainokset ovat joko tahatonta tai sitten nerokasta markkinointitaktiikkaa, jota pääkaupungin snobistiset mainostoimistot eivät koskaan tunnustaisi omakseen.

Hesburgeriin en ole voinut hymyilemättä mennä sen jälkeen kun sekin keksi texmexin, ja televisiomainoksessa albanialaisten laivamuusikoiden näköiset miehet lauloivat sombrerot päässään tortilloista ja runtelivat espanjan kieltä "mucho bueno".

Vieläkään en osaa sanoa, oliko se halpaa Hese-tyyliä vai parodiahelmi.

Carrolsin päätyminen

Hesburgerin kitaan tuntuu näinä päivinä hieman omituiselta. Mainostajathan ovat unohtaneet Kymppitonni-kansan ja kosiskelevat nuoria, 15-35-vuotiaita kaupunkilaisia.

Näille "statushakuisille kaupunkilaisille" perustetaan kilvan tv-kanavia. Sitten tämä epämääräinen sukupolvi nimetään kirjaimilla (tuoreimpana C) ja suunnitellaan sitä puhuttelevaa mainontaa.

Ja tähän saumaan vahvempi "Junttiburger" tulee ja haukkaa "Coolburgerin". Arvokas tuotemerkki katoaa.

Ehkä kauppa kertoo siitä, että hampurilaisista on tullut koko kansan arkista ruokaa, ja himoitun sukupolven etujoukko on siirtymässä kasvisruokaan, wokkiin tai etnisiin erikoisuuksiin.

Ehkä nuoriakaan ei loppujen lopuksi kiinnosta se, onko mainoksissa rullalautoja tai nokkelia mainoslauseita. Ehkä vastareaktio on alkanut, ja kotikutoinen kotimainen on tulossa muotiin.

Tai ehkä asia on niin kuin Carrolsin mainokset ovat toitottaneet. Että nälkä ja hinta ovatkin ainoita (teko)syitä hampurilaisen valintaan, ja syömiseen kelpaa lähin paikka.

Anssi Miettinen

anssi.miettinen@sanoma.fi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää