Ura

Pienet asiat voivat ratkaista sen, ajautuuko heti aluksi työporukasta syrjään – ”Usein torjutuksi tulemisen kokemus on ylitulkintaa”, sanoo asiantuntija

Jos kuukausienkin jälkeen tuntuu ulkopuoliselta ja ahdistuneelta, kannattaa vetää johtopäätökset.

Siitä on jo monta kuukautta, kun aloitit työpaikassa.

Silti edelleen keskellä päivää tulee taas kylmä tunne, kun ihmiset lähtevät lounaalle. Tai kun he pitävät spontaanin pystypalaverin. Tai kun he nauravat vitsille, joka ei ole mielestäsi ensinkään hauska.

Sinä katsot heitä työpisteeltäsi ja sinusta tuntuu, että sinä et sovi tuohon porukkaan. Sinä et ole sopeutunut työpaikallesi.

Se voi tuntua tosi ikävältä ja sen johdosta voi sairastua, eivätkä työtkään oikein suju, kun asia painaa mieltä.

Mikä eteen, jos tuntuu, että ei sopeudu uudessa työpaikassa, vaikka aikaa on jo kulunut?

Tehtäköön heti alkuun selväksi, että kaikki eivät tunne tuollaisia negatiivisia ulkopuolisuuden tuntemuksia, vaikka olisivatkin lähinnä omissa oloissaan töissä.

Mehiläisen vastaava työterveyspsykologi Maaret Punto sanoo, että jotkut ihmiset haluavat pitää selkeästi työn työnä, eivätkä välitä sosiaalisesta, epävirallisemmasta työpaikan annista.

Se on ihan ok.

 

”Ihmiset haluavat yleensä liittyä jonkinlaisiin yhteisöihin.”

Nämäkään ihmiset eivät silti ole immuuneja toisten ihmisten ajatuksille. He tarvitsevat arvostusta, mutta työn, ei sosiaalisuuden kautta.

Moni kuitenkin haluaa solahtaa osaksi sitä epävirallista sosiaalista ympäristöä.

”Ihmiset haluavat yleensä liittyä jonkinlaisiin yhteisöihin. Työelämän nuotiopiirit ovat erilaisia kuin mammutinkaatoaikoina, mutta tarvetta kuulua johonkin itselle sopivaan on edelleen”, kertoo työ- ja organisaatiopsykologi Karri Kauppinen.

Uuteen työpaikkaan – vaikka kesätyöpaikkaan – tai mihin tahansa yhteisöön kuten opiskelupaikkaan meno on aina stressaavaa.

Sitä ehkä ajattelee, että hyväksytäänkö minut siellä, ja kelpaanko siellä, niin työn kuin työyhteisön kannalta.

”Varsinkin, jos ei tunne sieltä ketään. Ei ole mikään ihme, että on muutaman viikon normaalia stressaantuneempi. Uudessa yhteisössä pitää aina luoda oma ammatillinen ja sosiaalinen rooli”, Punto sanoo.

Toisaalta uusi yhteisö on mahdollisuus irtautua vanhoista rooleista ja ikään kuin keksiä itsensä uudelleen.

”Se on myös hieno mahdollisuus”, Punto sanoo.

Jos haluaa solahtaa ripeästi osaksi ”jengiä”, kannattaa olla itse aktiivinen, ja kannattaa olla sitä heti, kertoo Karri Kauppinen.

 

”Uudessa yhteisössä pitää aina luoda oma ammatillinen ja sosiaalinen rooli.”

”Ensimmäiset viikot ovat tärkeimpiä. Suosittelen panostamaan todella esittäytymistilanteisiin: opettelemaan nimiä, kysymään kysymyksiä tilanteista ja tavoitteista. Kysy vaikka, että mikä on sinun mielestäsi tässä organisaatiossa tärkeintä pärjäämisen kannalta, tai mikä on täällä aloittavien vaikein läksy oppia.”

Samaa mieltä on Punto. Vaikka työkavereiden teoilla ja etenkin esimiehen teoilla ja esimerkiksi hyvällä perehdyttämisellä on paljon vaikutusta siihen, miten uusi työntekijä sopeutuu, vastuu on lopulta itsellä.

”Oma aktiivisuus on älyttömän tärkeää. Voi jo etukäteen miettiä ja rohkaista itseään siihen, että ottaa kontaktia. Monessa työpaikassa se ei ole itsestään selvyys, että uusista tyypeistä huolehditaan erityisen hyvin.”

Jos siis lounasjuna lähtee, siihen kannattaa lyöttäytyä mukaan eikä jäädä työpisteelleen nököttämään – vaikka muut eivät tajuaisikaan kysyä mukaan.

Oma-aloitteinen kontaktin ottaminen voi olla Kauppisen mukaan pelottavaakin.

”Kahvihuoneeseen meno, kysymysten kysyminen tai muuten toisten huomiointi sisältää emotionaalisen riskin kelpaavuudesta tai torjutuksi tulemisesta. Torjuttu olo voi johtaa emotionaalisten riskien välttelyyn.”

 

”Oma aktiivisuus on älyttömän tärkeää.”

Sitä siis alkaa karttaa tilanteita, joissa on mahdollisuus tulla torjutuksi: kun lounasjuna lähtee, menee vaikka vessaan tai tupakalle, koska ei halua kohdata asiaa.

”Se ehkä toimii lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkällä tähtäimellä se voi johtaa vaikeisiin umpikujiin”, Kauppinen kertoo.

Jos tuntuu, että muut eivät ota huomioon tai suhtautuvat muutoin kalseasti, asia saattaa olla ihmisen omassa päässä.

”Usein torjutuksi tulemisen kokemus on ylitulkintaa vähällä tiedolla, mikä on mielestäni sääli. Pidempään töissä ollut ei useinkaan tarkoita toiminnallaan pahaa, eikä välttämättä edes huomaa tuoreen työntekijän jännitystä”, Kauppinen kertoo.

Jos sopeutumaton olo jatkuu viikkojen sijaan kuukausia, voi alkaa pikkuhiljaa miettiä, onko kyseessä ihan aito ongelma.

Niin Kauppinen kuin Punto ovat nimittäin sitä mieltä, että kuukausien paha olo sopeutumattomuudesta on jotain, mitä kenenkään ei tarvitse tai kannata tuntea.

 

”Osa reagoi stressiin kehollaan.”

Jos tunnetta vain sietää, sitä stressaantuu, ja stressistä voi sairastua, Punto sanoo.

”Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jossa mieltä ja kehoa ei voi erottaa. Osa reagoi stressiin kehollaan niin, että tulee selkäsärkyä, migreeniä tai on vaikka koko ajan flunssa, kun vastustuskyky on alhaalla.”

Etenkään fyysisiä oireita ei välttämättä osaa tunnistaa sopeutumattomuudesta johtuviksi: että vääränlainen työpaikka tekee ihmisen sairaaksi.

Jos työ ei suju ja töissä on paha olla kuukausia tai vaikka koko koeajan siksi, että ei sopeudu sinne, on aika toimia.

Kauppisen mukaan ensin on hyvä selvittää vielä, mitä voisi itse vielä tehdä sopeutumisen eteen.

”Ottaa asioita puheeksi, ottaa epäselvästä selvää, koetella omia sopeutumisen kokemuksen syitä todellisuuden kanssa. Selvyyden saamisen odottaminen muilta ei kannata, koska muut eivät välttämättä tiedä, mistä puristaa.”

Kauppisen mukaan sopeutumisongelmien näkeminen on varsin helppoa, niihin ratkaisujen keksiminen on melko helppoa, mutta molemmat ovat hankalia toteuttaa, jos on itse osa ongelmaa.

 

”Ei väärässä ympäristössä kannata sairastuttaa itseään.”

”Kun kääntää katseen siihen, mitä itse voi tehdä toisin, voi kaavaa alkaa korjata. Tämä voi tarkoittaa omien, ehkä jo pinttyneidenkin käsitysten koettelemista ulkomaailman kanssa, ja avoimena olemista sille mitä tapahtuu.

Punto sanoo, että jos kaikki keinot on kokeiltu, kannattaa puhua vielä esimiehelle asiasta. Siten voidaan selvitellä, onko kyse vääristä tulkinnoista tai käsityksistä, vai onko oikeasti niin, että joku on suljettu tietoisesti porukan ulkopuolelle.

”Joskus esimiehellä on keinoja tehdä asialle jotain. Jos esimies ei kuitenkaan tee mitään tai jos teot eivät auta, kannattaa harkita, voisiko vaihtaa työpaikkaa. Ei väärässä ympäristössä kannata sairastuttaa itseään, vaan hakea paikkaa, jossa on hyvä olla.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    10. 10

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää