Urheilu

Salaperäisyys ympäröi Veikkausliigan televisiointia

Jalkapallon Veikkausliigan alkuun on aikaa alle kolme viikkoa, mutta pelien televisioinnin ympärillä leijuu salaperäisyyden usva. Liigan ja Urho-Tv sopimus on voimassa vielä tämän kauden, mutta kanavan talousongelmat ovat tuoneet omat mutkansa televisiointiin.

Tilaajille

Jalkapallon Veikkausliigan alkuun on aikaa alle kolme viikkoa, mutta pelien televisioinnin ympärillä leijuu salaperäisyyden usva.

Liigan ja Urho-Tv sopimus on voimassa vielä tämän kauden, mutta kanavan talousongelmat ovat tuoneet omat mutkansa televisiointiin.

Kanavalla on nimittäin ollut marraskuusta lähtien vain kahdeksan tuntia lähetysaikaa antenniverkossa.

Nyt näyttää siltä, että Urho-Tv pystyy välittämään avauskierrokselta vain yhden ottelun, senkin vain kaapeliverkossa ja netissä.

"Veikkausliigan avauskierroksen aikana meillä on vähän tungosta, kun myös Korisliigan ja lentopalloliigan ratkaisupelit ovat käynnissä", kertoo Urho-Tv:n operatiivinen johtaja Markku Korhonen.

"Ihan aluksi Veikkausliigan pelejä ei välttämättä ole paljoa tarjolla", hän kertoo.

Korhosen mukaan Urho-Tv pyrkii kuitenkin näyttämään liigafutista mahdollisimman paljon kauden edetessä.

"Se on meidän tärkein ja oikeastaan ainoa tuote sen jälkeen kun koripallo- ja lentopallokausi päättyy."

"Näytettäviä otteluita ei ole vielä päätetty", hän täsmentää.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa uskoo, että avauskierros näkyy tv:ssä.

"Tarkoitus on olla jotenkin esillä", hän sanoo.

Marjamaa lupaa lisätietoa tv-kuvioista liigan avausinfossa huhtikuun ensimmäinen päivä.

"Meillä on erilaisia vaihtoehtoja olemassa", hän vihjaa.

Todelliset vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Sopiva paikka laajemmalle esittelylle voisi olla Ylen urheiluviikonloppu, sillä liigan avauskierros pelataan sunnuntaina kello 16.

"En pidä sitä mahdottomana, mutta en myöskään todennäköisenä", sanoo Ylen urheiluoikeuksien päällikkö Robert Portman.

"Ei ole sellaista sovittu", hän toteaa.

Portman muistuttaa, että liigan avauskierroksen aikana 6.4 ovat myös sisäpalloilulajien ratkaisupelit käynnissä, ja ne kuuluvat Ylen ohjelmistoon.

Urho-Tv:llä on tällä velkaa liki seitsemän miljoonaa euroa. Velkojia ovat Veikkausliigan lisäksi muun muassa Koripalloliitto ja jääkiekon SM-liiga. Kolmikon saatavat ovat HS:n tietojen mukaan yhteensä pitkälle yli puoli miljoonaa euroa.

Urho-Tv.n Korhonen uskoo, että kanava pääsee yrityssaneeraukseen, ja velkojen leikkauksesta löytyy kaikille käyvä näkemys.

"Jos Urho poistuisi näyttämöltä, häviäjiä olisi varmasti enemmän kuin voittajia", hän toteaa.

Verkkosivuillaan kanava mainostaa Veikkausliigan avausottelua, jonka voi katsoa kaapeliverkossa ja netin kautta.

"Sinne äkkiä ostamaan, sillä niin jalkapalloväki voi auttaa Urho-Tv:tä ja samalla koko liigayhteisöä", Veikkausliigan Marjamaa kannustaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tero Hakola
  • Jalkapallo
  • TV-urheilu
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Ilves rokotti tylysti – Ässien selkäranka katkesi jäähyilyyn

  3. 3

    Olympiaryhmä tasoihin päätöserässä

    Tilaajille
  4. 4

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  5. 5

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää