Urheilu

Kalevan Rastin huippuankkuri pulassa – käsien tärinä sotki kartanlukua

Maailman menestynein miessuunnistaja Thierry Gueorgiou tärisi sunnuntaiaamuna Arlandan lentokentän lähimaastoissa Tukholman pohjoispuolella. Tärinässä oli mukana ripaus ankaraa potutusta, mutta ennen muuta se johtui vilusta.

Tilaajille

Maailman menestynein miessuunnistaja Thierry Gueorgiou tärisi sunnuntaiaamuna Arlandan lentokentän lähimaastoissa Tukholman pohjoispuolella.

Tärinässä oli mukana ripaus ankaraa potutusta, mutta ennen muuta se johtui vilusta.

Lajin mahtiseuran Kalevan Rastin ankkurina juossut ranskalainen Gueorgiou jäi loppukirissä kolmanneksi Ruotsin suurviestissä Tiomilassa, joka käytiin sateisessa säässä ja viiden asteen koleudessa.

"Thierry tärisi vielä puoli tuntia maaliintulon jälkeen, ja puhekin sammalsi kylmän takia. Hän kertoi, että kymmenen kilometrin jälkeen oli vaikeuksia lukea karttaa käsien tärinän takia", kertoi KR:n huippusuunnistuksen vetäjiin kuuluva Börje Vartiainen puhelimitse HS:lle.

Joensuulaisseura oli voittanut viidestä edellisestä Tiomilasta neljä, mutta nyt voiton vei ensi kertaa ruotsalaisseura IFK Göteborg.

KR:n edelle kiilasi myös tuttu suurviestien menestyjä, norjalainen Halden.

Mahtavan uransa aikana Gueorgiou, 36, ei ole tullut tunnetuksi kiritykkinä vaan erittäin taitavana suunnistajana, joka viesteissä on tottunut tekemään moniin voittoihin johtaneet ratkaisut maastossa.

Tällä kertaa Tiomilan 17,5 kilometrin ankkuriosuudella oli hajontaa vain yhden ns. perhoslenkin verran, ja se sattui olemaan kärkikolmikolle sama. Käytännössä hajontaa ei ollut siis ollenkaan, ja se oli myrkkyä Gueorgioulle.

Kärkikolmikko eteni koko ajan yhdessä, pääasiassa Gueorgioun vetämänä.

Palelemisen takia Gueorgioun jalatkaan eivät toimineet kunnolla, joten kirissä eväät olivat vähissä.

KR ei saanut jalkeille aivan parasta joukkuetta, koska maajoukkuemies Aaro Asikainen joutui jäämään sivuun polvivamman takia.

"Se ei vaikuttanut lopputulokseen", Vartiainen huomautti.

KR johti viestiä selvästi kahdeksannen osuuden jälkeen, mutta menetti seuraavalla osuudella kahden minuutin etumatkansa.

Haldenin kymmenen miehen kokoonpanossa juoksi kaksi suomalaista, nykyinen maajoukkuemies Fredric Portin ja ensi sunnuntaina 40 vuotta täyttävä takavuosien monikertainen viestin arvokisamitalisti Mats Haldin.

Portin oli vahvassa vireessä ja nosti Haldenin viidennellä osuudella 19. sijalta johtoon. Myös Haldin suunnisti mainiosti.

Suomen miehistä hyvin onnistui myös vuoden 2013 sprintin maailmanmestari Mårten Boström, joka yhdeksännellä osuudella nosti ruotsalaisen seuransa IFK Lidingön kahden minuutin takaa kärkeen.

Ankkuri ei onnistunut yhtä hyvin, ja Lidingö putosi neljänneksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suunnistus
  • Jussi-Pekka Reponen
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  4. 4

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  5. 5

    Tyttöystävänsä murhasta pitkän tuomion saanut paralympiatähti Oscar Pistorius loukkaantui vankilatappelussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  3. 3

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  4. 4

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  5. 5

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona
    3. Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille
    4. "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään Tilaajille
    5. Tunti sitten
    6. Jalankulkijoita varoitetaan liukkaasta kelistä – lumisade huonontaa ajokeliä Pohjois-Suomessa
    7. 4 tuntia sitten
    8. Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”
    9. Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa
    10. Töyhtöiibis pelastui ja Sumatralta löytyi uusi serkku – eläinmaailmasta on kerrottavissa myös iloisia uutisia
    11. Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija
    12. Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy
    13. Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla Tilaajille
    14. Näytä lisää