Urheilu

IAAF uhkaa sulkea Kenian olympialaisista

Seb Coe: Muutama maa aiheuttaa suurta haittaa yleisurheilun maineelle.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe on valmis sulkemaan Kenian yleisurheilijat ulos Rio de Janeiron ensi kesän olympialaisista, jos maan urheiluliito ei täytä Maailman Antidopingotoimiston Wadan vaatimuksia.

Kenian yleisurheiluliitto ei pystynyt viime viikon määräaikaan mennessä esittelemään Wadalle toimenpiteensä maassa vellovan dopingongelman kitkemiseksi.

”Tiedostamme, että muutama maa aiheuttaa suhteettoman suurta haittaa lajin maineelle, ja meidän täytyy olla aloitteellisempia” Coe totesi BT Sportille.

”Jos se tarkoittaa maiden sulkemista MM-kisoista tai olympialaisista, sitten teemme sen.”

Viime vuosina kymmenen kenialaista urheilijaa on jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Useita urheilupäättäjiä epäillään puolestaan korruptiosta, yleisurheiluliiton toimitusjohtaja Isaac Mwangi mukaan lukien.

Kenian lisäksi Venäjä on aiheuttanut harmaita hiuksia IAAF:n puheenjohtajalle. Maassa paljastui laaja valtiojohtoinen dopingohjelma, ja yleisurheilijat suljettiin kansainvälisestä yleisurheilusta. Venäjä yrittää osoittaa tarpeeksi merkittäviä muutoksia, jotta se pääsisi osallistumaan Rion kisoihin.

”Kun katsoo edellisen puolen vuoden aikana paljastunutta kauhunäytelmää, joutuu kysymään itseltään, miten olemme päätyneet tähän tilanteeseen. Kysyn samaa asiaa joka päivä itseltäni.”

Nestle ja Adidas ovat ilmoittaneet lopettavansa yhteistyön IAAF:n kanssa. Coe aikoo kuitenkin pitää molemmat suursponsorit mukana.

”He haluavat tietää, millaisia muutoksia olen valmis tekemään, ja olenko tosissani. Olen tosissani, ja tämä on ainoa asia, mihin keskityn.”

”Suuri osa valveillaoloajastani kuluu siihen, että lennän ympäri maailmaa selittämässä heille, miksi tavoitteeni on olla palaamatta tähän aiheeseen enää koskaan.”

Lähde: The Guardian

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Doping
  • Antidoping
  • Yleisurheilu
  • Rion olympialaiset
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kimi Räikkönen tuskastui toimittajan kysymykseen: ”Rehellisesti sanottuna en tajua, miten katsot näitä asioita”

  2. 2

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  3. 3

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  4. 4

    Usain Bolt haluaa pelata jalkapalloa jo ensi vuonna: ”Monet seurat ovat ottaneet yhteyttä”

  5. 5

    Paratiisin ovi aukesi Helmarien luottopelaajalle: Torinon Juventuksessa on tarjolla vain kaikkein parasta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  4. 4

    Mestarien liigan historiaa tehneen maalivahdin emämoka ratkaisi pelin – paljasti, mitä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä sanoi lohdutuksena

  5. 5

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    2. 2

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    5. 5

      Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään

    6. 6

      Työntekijä sairastui kesällä ja halusi lomapäivänsä takaisin, työnantaja kieltäytyi – nyt EU-tuomioistuin ratkaisee, onko menetetty loma korvattava

    7. 7

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – Poliisi: ”Herra oli kuulusteluissa itsekin yllättynyt, että tällaista on tapahtunut”

    10. 10

      Pam: Useita työn­tekijöitä häiritty seksuaalisesti K-Super­marketissa Tampereella – Kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Wolt paljasti talouslukujaan ensi kertaa: 9,5 miljoonan euron liikevaihdolla 6,5 miljoonan tappio, mutta Suomessa toiminta kannattaa jo
    3. Paratiisin ovi aukesi Helmarien luottopelaajalle: Torinon Juventuksessa on tarjolla vain kaikkein parasta
    4. Festivaali itähelsinkiläisessä hotellissa on Paola Suhosen uusi aluevaltaus: Superwoodissa esiintyy MC Taakibörsta ja muita kovia kotimaisia
    5. Lisänimestään bluesmuusikko tunnetaan: Suomessa perjantaina esiintyvällä Blind Boy Paxtonilla nimeen on erityinen syy
    6. Kimi Räikkönen tuskastui toimittajan kysymykseen: ”Rehellisesti sanottuna en tajua, miten katsot näitä asioita”
    7. Työntekijä sairastui kesällä ja halusi lomapäivänsä takaisin, työnantaja kieltäytyi – nyt EU-tuomioistuin ratkaisee, onko menetetty loma korvattava
    8. Asiakas ryhtyi estelemään ravintolaan lounasaikana iskenyttä varasta Sörnäisissä – ”Mitä sä touhuat?” nainen huusi ja varas mätkäisi mennessään
    9. Usain Bolt haluaa pelata jalkapalloa jo ensi vuonna: ”Monet seurat ovat ottaneet yhteyttä”
    10. Britannian Theresa May tasapainotteli brexit-nuoralla Brysselissä – kotiyleisö ei siedä uutta lupausta rahasta, muu EU haluaa lisää
    11. Kaupunkipyöräilijän ei tarvinne vaihtaa kulkupeliä kaupunkien rajalla – Helsingissä toimiva yritys voitti kilpailutuksen myös Espoon kaupunkipyöristä
    12. Näytä lisää