Urheilu

Kasperi Kapanen keräsi kehuja NHL-debyytissään

Nuorten MM-kisojen ratkaisija oli tehdä maalin heti ensimmäisessä pelissään Toronton paidassa.

Kasperi Kapanen, 19, on uusin suomalainen NHL-pelaaja. Toronto Maple Leafsia edustava Kapanen debytoi maanantain NHL-kierroksella Tampa Bay Lightningia vastaan kotiyleisön edessä.

Tampa voitti ottelun 2–1 Tyler Johnsonin osumilla, mutta myös Kapanen keräsi kehuja. Hän pelasi liki 17 minuuttia, laukoi kolmesti ja oli tehdä maalinkin läpiajosta.

Kapasen lisäksi ensimmäisen NHL-ottelunsa Toronton riveissä pelasivat William Nylander, Nikita Sošnikov ja Zach Hyman. ”Kapasella on irtautumisnopeutta ja Nylanderilla taitoa”, Toronton valmentaja Mike Babcock kehui.

Kapanen iski Suomen voittomaalin Helsingissä pelatussa MM-finaalissa tammikuun alussa. Nyt hän harmitteli, että ei iskenyt maalia NHL-debyytissään. ”Olin unelmoinut tästä, mutta minun olisi pitänyt tehdä maali kolmannessa erässä”, hän sanoi.

”Peli tuntui hyvältä, mutta totta kai on asioita, joita minun pitää parantaa, jotta Mike luottaa minuun ja saan peliaikaa.”

Kapasen numero on NHL:ssä oli 37. KalPassa hän pelasi numerolla 42 ja maajoukkueessa numerolla 24.

”37 ei ole suosikkini, mutta en valita. Jännitin, sillä tiesin, että isä, äiti ja kaikki läheiset katsoivat ottelua kotona ja olivat ylpeitä minusta.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jääkiekko
  • NHL
  • Tero Hakola
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen piti Mari Laukkasen takanaan Kontiolahden takaa-ajokisassa – molemmat kiersivät ahkerasti sakkorinkiä

  4. 4

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  5. 5

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  2. 2

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  3. 3

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  4. 4

    Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

  5. 5

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    Kiekkotähtien pojat vaihtoivat salibandyyn – ”Siellä sain pelata rauhassa”, perustelee Raimo Summasen poika Miko

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Prinssi Harryn tyttöystävän suvulla on kokemusta kuninkaallisista – esi-isä oli tiettävästi paroni John Hussey, jonka kuningas Henry VIII mestautti

    6. 6

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    7. 7

      Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi

    8. 8

      Ilman potkuja Lapinlahden linnuista Mikko Kivinen ei olisi yhtä tyytyväinen kuin nyt – ”Se oli hyvin kuluttavaa elämää”

    9. 9

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    10. 10

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää