Urheilu

Wilma Murto varmisti EM-kisapaikkansa – ”Kiva, että valinta tuli nyt”

Seiväshypyn alle 20-vuotiaiden naisten ME-tuloksen hallikaudella tehnyt Wilma Murto kilpailee ensimmäiset aikuisten arvokisansa Amsterdamin EM-kisoissa.

Seiväshypyn alle 20-vuotiaiden naisten ME-tuloksen hallikaudella tehnyt Wilma Murto kilpailee ensimmäiset aikuisten arvokisansa Amsterdamin EM-kisoissa.

Asia sai sinettinsä tiistaina, kun 471 hypännyt Murto nimettiin yhdeksän muun urheilijan tavoin Suomen kisajoukkueeseen. Heinäkuun alussa kilpailtaviin EM-kisoihin on nyt nimetty 21 urheilijaa, ja seuraava täydennys tehdään touko-kesäkuussa.

”Kiva, että valinta tuli nyt. Kun asia on julkistettu, se on itsellekin jotenkin selkeämpää, että sinne kisoihin oikeasti mennään”, 17-vuotias Murto sanoo.

”Joukkueesta on nyt noin puolet koossa. Kaikkiaan joukkueessa tullee olemaan noin 40 urheilijaa”, sanoo Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen tiedotteen mukaan.

Tiistain valinnassa valittiin myös puolimaratonille lähtevät naisista myös Anne-Mari Hyryläinen ja Minna Lamminen, moukarinheittäjät Merja Korpela ja Inga Linna. Miehistä mukaan valittiin Samuli Samuelsson 200 metrille, Arttu Kangas kuulantyöntöön, Elmo Lakka 110 metrin aitoihin sekä Jussi Kanervo ja Oskari Mörö 400 metrin aitoihin.

Mörö otti tiedon valinnastaan Etelä-Afrikassa, jossa hän pitää talven toista pitkää harjoitusleiriään.

”Tosi hyvä, että pääsee keskittymään täysillä EM-kisoihin, eikä tarvitse miettiä tulosrajoja”, Mörö tuumi.

EM-kisojen tulosrajat pitää rikko 26. kesäkuuta mennessä. Valituilta odotetaan vielä näyttöä kisakunnosta kesän kilpailuissa.

”Joukkueeseen olisi nyt voinut valita enemmänkin urheilijoita, joilla on tulosrajat rikottuna, kuten miespituushyppääjiä, naiskeihäänheittäjiä ja yksi estejuoksija. Näissä lajeissa on sen verran kova kilpailu edustuspaikoista, että valintoja ei tehty vielä”, Kemppainen sanoo.

Aiemmin kisoihin on valittu miehistä moukarinheittäjät Tuomas Seppänen ja David Söderberg sekä keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen.

Naisista kisapaikan ovat aiemmissa valinnoissa varmistaneet 100 metrin aituri Nooralotta Neziri, 10 000 metrin juoksijat Johanna Peiponen ja Alisa Vainio, 3 000 metrin estejuoksija Sandra Eriksson, seiväshyppääjä Minna Nikkanen, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä sekä kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  2. 2

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  3. 3

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  4. 4

    HIFK:n kotitaika pitää, vaikka punanuttujen voitto varsinaisella peliajalla romuttui 10 sekuntia ennen loppua

  5. 5

    Henri Kontinen ja John Peers etenivät ATP-finaaliturnauksen loppuotteluun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  4. 4

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  5. 5

    Tenniksen huippulupaus Emil Ruusuvuori valloitti ensimmäisen miesten turnauksen Talissa ja nousee 450 sijaa ylöspäin ATP-listalla – ”Tämä tuo paljon itseluottamusta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  2. 2

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  3. 3

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  4. 4

    Kiekkotähtien pojat vaihtoivat salibandyyn – ”Siellä sain pelata rauhassa”, perustelee Raimo Summasen poika Miko

  5. 5

    Amanda Harkimo villitsee fanit ja psyykkaa pelaajat: Nyt hän kertoo miksi lähti mukaan tosi-tv-ohjelmiin – entä milloin Jokerien dj:llä on ”lällällää”-olo?

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Kuningatar Elisabetista ja prinssi Philipistä julkaistiin hääpäiväkuva – olleet naimisissa 70 vuotta

    6. 6

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    7. 7

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    8. 8

      Espanjan valtionsyyttäjä kuoli yllättäen – vastasi Katalonian johtajien syytteistä

    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      HS Inarissa: Paavo Ruotsalaisen kodin lähelle saattoi pudota pala Marsia – ”Sanoin vaimolle, että joku taisi ampua valoraketin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää