Urheilu

Petra Ollista painin Euroopan mestari

”En uskalla vielä puhua olympiakullasta, mutta kyllä mestaritkin ovat kaadettavissa.”

Mitalin väri kirkastuu vuosi vuodelta. Painija Petra Olli voitti 2014 kotikisoissa EM-pronssia, vuonna 2015 vuorossa oli MM-hopeaa ja nyt tuli EM-kultaa.

Olli, 21, kukisti keskiviikkona 60-kiloisten EM-finaalissa Ukrainan Oksana Herhelin pistein 8–2.

”Aikuisten EM-kisoissa olen ollut seitsemäs, kolmas ja ykkönen. Aika siistiä”, HS:n puhelimitse tavoittama Olli iloitsi.

Mitä pidemmälle finaali eteni, sitä vahvemmin Olli oli Euroopan mestaruudessa kiinni.

Finaali alkoi tunnustelevissa ja tasaisissa merkeissä. Tauolla Olli johti ottelua 2–0. Toisella puoliskolla suomalaispainija sai huippuvireen päälle ja ratkaisi ottelun peräkkäisillä pistesuorituksilla.

”Ottelu ratkesi varmaan painiin. Tiesimme kaverin heikkoudet, emmekä hätäilleet. Taidolla voitettiin. Kaverilla ei ollut kuin yksi ase, niskalenkki, ja sen me tiesimme”, Olli sanoi.

Latvian Riiassa käytyä loppuottelua oli saapunut katsomaan yli sata suomalaisfania, jotka kannustivat Ollia äänekkäästi.

”Ihan kuin olisi kotiyleisön edessä paininut. Mahtavaa, että jaksoivat lähteä tänne asti kannustamaan.”

Olli eteni keskiviikkona finaaliin ylivoimaisesti. Ensin hän kukisti Unkarin Gabriella Sleiszin pistein 10–0. Välierässä Venäjän Julia Prontševits jäi toiseksi samoin lukemin.

60-kiloisten hallitseva maailmanmestari Herhel oli astetta vahvempi vastustaja, mutta Olli voitti hänet taas, kuten kolmessa edellisessä heidän välisessään kohtaamisessa.

Tuore Euroopan mestari ei vielä keskiviikkoiltana tiennyt, miten hän aikoo saavutustaan juhlia.

”Katsotaan, mitä Latvian yöstä löytyy. Aamulla täytyy aikaisin lähteä Suomeen. Pitää ottaa iisisti, että löytää oikean lentokoneen”, Olli lohkaisi.

Aikuisten tasolla Suomi juhli painin EM-kultaa edellisen kerran vuonna 2009, kun Jani Haapamäki voitti Liettuan Vilnassa.

Euroopan mestaruus oli Ollin ensimmäinen aikuisten tasolla. Nuorten kisoista kultamitaleita löytyy roppakaupalla, sillä Olli voitti alle 20-vuotiaissa neljä EM-kultaa ja alle 23-vuotiaissa yhden Euroopan mestaruuden.

Viime syksynä Olli saavutti aikuisten MM-hopeaa. Silloin hän sanoi, että tasoero kultaa voittaneeseen Japanin Kaori Ichoon on valtava.

”Eteenpäin on menty ja kovaa on harjoiteltu. Fysiikassa on tullut paljon kehitystä. Enää en häviä voimassa kärkipään akoille.”

Ensi kesänä Olli painii Rion olympialaisissa 58-kiloisten sarjassa. Onko olympiakulta realismia?

”En uskalla vielä puhua olympiakullasta, mutta kyllä ne mestaritkin ovat oikeana päivänä kaadettavissa”, Olli totesi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Paini
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Suomalaispari hurmaa NHL:ssä: Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho pelaavat hillittömillä tehoilla

  4. 4

    Triathlonisti Kaisa Sali jäi aikatavoitteestaan Arizonan tuulisessa Ironman-kisassa mutta puristi riemukkaan voiton – seuraavaksi muutto Pohjois-Italiaan

  5. 5

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

  5. 5

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    2. 2

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Murhakultin johtaja Charles Manson on kuollut – seuraajat tappoivat useita ihmisiä Kaliforniassa 1960-luvulla

    4. 4

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

    5. 5

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    6. 6

      Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen: ”Lauri oli ilmiömäinen”

    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Tuntuuko, että kaikki muuttuu vaarallisemmaksi? Olet oikeassa, ja on terveellistä tunnustaa se

    9. 9

      Hallitusneuvottelujen katkeaminen vei Saksan poliittiseen kriisiin – Angela Merkelin aika voi olla ohi

    10. 10

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää