Urheilu

”Joka kerta sakot, kun maalia juhlitaan” – Veikkausliigan seurat hermostuivat sääntömuutoksesta

Palloliitto tarkensi ja tiukensi fanien juhlintaa koskevia ohjeita. Seurat pelkäävät ongelmia.

Jalkapallon Veikkausliiga käynnistyy lauantaina, mutta kauden alkua kuumeisesti odottaneille faneille on tarjolla ikävä uudistus. Kannattajien ryntääminen katsomosta juhlimaan maalia on kielletty.

Syynä sääntöjen täsmentämiseen on Suomen Palloliiton kilpailutoiminnan päällikön Petteri Lindblomin mukaan epätäsmällisyys, jonka vuoksi esimerkiksi viime syksynä HIFK:n ja HJK:n välisen ottelun juhlinnasta langetetut sakot kumottiin.

”Urheilun oikeusturvalautakunta kumosi sakkorangaistuksen ja ilmoitti meille, että säännöt eivät olleet tarpeeksi täsmälliset”, Lindblom kertoo.

Hänen mukaansa sääntöjen tarkentamisella pyritään varmistamaan seurojen tasapuolinen kohtelu erilaisista stadioneista riippumatta.

Ongelman aiheuttavat vanhat katsomot, joihin kuljetaan etukautta.

Turvallisuusmääräysten mukaan katsomoiden edessä ei saa liikkua kulkusuuntaan nähden poikittain, eli katsomosta kentän suuntaan. Lindblom ei koe ongelmalliseksi mahdollisia tulkintaerimielisyyksiä esimerkiksi tilanteissa, jossa katsoja on kävelemässä katsomon edessä, kun maali syntyy ja ryhtyy juhlimaan maalia yhdessä pelaajien kanssa.

”Ei tähän ole tyhjentävää vastausta, ratkaistaan tapauskohtaisesti. Lähtökohta on, että katsomosta ei saa liikkua poispäin.”

Lindblom perustelee sääntötarkennusta myös turvallisuusnäkökulmalla. Hänen tietoonsa ei ole tullut yhtään tapausta, jossa katsomosta maalia juhlimaan tulleet fanit olisivat aiheuttaneet katsojan loukkaantumisen.

”Mutta läheltä piti -tilanteita on ollut.”

Sääntömuutos tietää ongelmia ainakin Helsingin IFK:lle. Seura on tunnettu intohimoisista kannattajistaan, joiden käytös on ohentanut seuran kukkaroa vuosien varrella useasti.

HIFK:n toimitusjohtaja René Östermania ärsyttää sääntöjen tiukentamisen lisäksi se, että seuroja ei otettu mukaan keskusteluun, vaan kaikki ”tuli Palloliitolta annettuna”.

”Minua tässä häiritsee se, että jalkapallo on tunnetta, ja nyt tehdään fanien ja pelaajien kanssakäyminen erittäin vaikeaksi. Se on mielestäni väärin”, Österman sanoo.

”Kenelle tätä tehdään? Fani on seuran identiteetin voimakkaimpia dna-osioita.”

Sakotuskäytäntöä ei Östermanin mukaan ole avattu seuroille. Hän kokee, että HIFK:n kannattajien maine ja menneet sääntörikkeet vaikuttavat sakkoihin jatkossakin.

”Sakot riippuvat pärstäkertoimesta, oletko kovennetussa vai et. Me ollaan.”

Petteri Lindblom ei suostu kommentoimaan rangaistuskäytäntöä.

”Meillä on kurinpitovaliokunta, joka tulkitsee sääntöjä”, hän tyytyy vastaamaan.

Veikkausliigan toimitusjohtajan Timo Marjamaan mukaan säännön tarkoituksena ei ole tukahduttaa jalkapallokulttuuria, mutta hän myöntää, että tulkinnan kanssa voi tulla ongelmia.

”Iloitseminen on suotavaa, sitä vartenhan kannattajat peleissä käyvät”, Marjamaa sanoo.

”Ei tämä ole ihan optimaalinen malli. Eniten pohdituttaa se, mikä lopulta on käytäntö. Niin kauan, kuin katsomossa pysytään, niin kaikki on ok.”

Tampereen Ilveksen kotikenttä Tammelan stadion on tunnettu loistavasta tunnelmastaan ja siitä, että katsomot ovat lähes kiinni kentässä.

Ilveksen toimitusjohtaja Toni Hevonkorpi ennustaa, että uusi sääntö tuottaa seuralle ongelmia alkavalla kaudella.

”Tammela on hieno paikka, jossa katsojat ovat viiden metrin päässä kentästä. Nyt spontaani maalien juhliminen on säännöillä estetty”, Hevonkorpi toteaa.

Hevonkorpi muistuttaa, että maaleja eivät juhli vain aikuiset hard core -kannattajat.

”Kymmenet juniorit tekevät samaa, on iso juttu päästä heittämään ylävitosia pelaajien kanssa. Nyt otetaan iso osa jalkapallokulttuurista pois.”

Palloliitosta ei ole tarjolla junioreiden mentävää porsaanreikää.

”Säännöissä ei ole ikärajaa”, Petteri Lindblom toteaa.

Hevonkorpi pelkää seuran kassan laihtuvan kauden aikana tasaiseen tahtiin.

”Karrikoidusti sanoen: joka kerta, kun tehdään maali, niin saadaan sakot”, Hevonkorpi sanoo.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Sakkorahat fair play -seuroille

 Kauden aikana kertyneet sakot maksetaan fair play -kisan kolmelle parhaalle seuralle.

 Fair play -sijoitukseen ei vaikuta pelkästään kurinpitoasiat, vaan myös kentän tapahtumat, kuten varoitukset ja ulosajot.

 Viime vuonna sakkoja kertyi Veikkausliigan toimitusjohtajan Timo Marjamaan mukaan noin 30 000 euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  2. 2

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  3. 3

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  4. 4

    Shakkia Gaddafin kanssa ja nimi USA:n pakotelistalla – Kansainvälisen shakkiliiton puheenjohtaja uskoo myös ufoihin: ”Miksi en?”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski sivussa – vahvasti hiihtänyt Laura Mononen tuuletti voittoa Suomen cupissa: ”Parempi tilanne kuin viime vuonna”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  2. 2

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  3. 3

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  4. 4

    Urheiluministeri Sampo Terho pani arvovaltansa peliin ja anoi Espanjasta pelilupaa Petteri Koposelle ja Sasu Salinille – Susijengin päävalmentajan Henrik Dettmannin mukaan tilanne on kestämätön

  5. 5

    Polvivamma pilasi hyökkääjän MM-unelman – ”Se oli nivelen vääntövammoista pahin, jonka olen nähnyt”, sanoo lääkäri

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  2. 2

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  3. 3

    Kiekkotähtien pojat vaihtoivat salibandyyn – ”Siellä sain pelata rauhassa”, perustelee Raimo Summasen poika Miko

  4. 4

    Amanda Harkimo villitsee fanit ja psyykkaa pelaajat: Nyt hän kertoo miksi lähti mukaan tosi-tv-ohjelmiin – entä milloin Jokerien dj:llä on ”lällällää”-olo?

  5. 5

    Yli miljardin maksaneen Venäjän MM-stadionin käsittämättömät rakennusratkaisut joutuivat naurunalaiseksi: ”Toivottavasti ei syty tulipaloa”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    5. 5

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    6. 6

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    7. 7

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    7. 7

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    8. 8

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
    3. Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä
    4. Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat
    5. Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”
    6. Krista Pärmäkoski sivussa – vahvasti hiihtänyt Laura Mononen tuuletti voittoa Suomen cupissa: ”Parempi tilanne kuin viime vuonna”
    7. Tunti sitten
    8. Argentiinalainen sukellusvene katosi keskiviikkona mukanaan 44 miehistön jäsentä – ”Tässä vaiheessa emme puhu vielä hätätilanteesta vaan kommunikaatiokatkoksesta”
    9. Libanonin pääministeri saapui Saudi-Arabiasta Ranskaan ja tapaa lauantaina presidentti Macronin
    10. Vähävaraisille Linnan juhlien vieraille pitäisi myöntää rahallista avustusta kuluja varten
    11. Farssikuningas Santeri Kinnunen tietää, miten suomalaiset saadaan tikahtumaan naurusta – ”Santerilla on hyvä ajoitus ja komiikantaju ja läpinäkyvä pää”
    12. Tässä se kaikkein tärkein asia lapsen luovuudesta, jonka haluaisin kaikille nykyvanhemmille opettaa
    13. Näytä lisää