Urheilu

Lewis Hamilton haluaa Kiinan kuninkaaksi

Hankalan alun jälkeen Lewis Hamilton on pärjännyt Shanghain radalla aina mainiosti.

Shanghain moottorirata on ollut kolminkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin paras kilpa-areena F1-uralla. Mercedeksen brittitähti on juhlinut seitsemän kertaa palkintopallilla Kiinan Grand Prix -kisan jälkeen.

Myös Hamiltonin uran aallonpohja osui Kiinan kisaan.

F1-tulokas pääsi ensimmäistä kertaa Shanghain radalle lokakuussa 2007 johtaessaan MM-sarjaa 12 pisteen erolla silloiseen tallikaveri Fernando Alonsoon ja 17 pisteen erolla Ferrarin Kimi Räikköseen.

Kauden toiseksi viimeisessä kisassa Hamiltonille olisi mestaruuden sinetöimiseen riittänyt Alonson pitäminen takanaan, kun Räikköselle olisi ollut varaa hävitäkin kuuden pisteen erolla.

Osittain sadekelissä käydyssä kisassa johtopaikalla ajanut Hamilton sortui rengastaktiikkaan. Kun rata kuivui, hänen renkaansa kuluivat loppuun. Talli pitäytyi kuitenkin sitkeästi alkuperäisessä taktiikassaan.

Räikkönen ohitti liukastelleen britin 31. kierroksella, ja kun tämä sitten ohjasi McLareninsa huoltokäynnille, tiukassa vasemmalle kääntyvässä kohdassa varikkotiellä auto karkasi soralle – ja sinne jäi.

”Aivan omaa syytäni kaikki. Peilit olivat niin märät, etten nähnyt renkaiden kuntoa”, Hamilton harmitteli tuolloin synkkänä.

Kahta viikkoa myöhemmin Brasilian finaalissa Räikkönen ohitti sitten pisteellä Hamiltonin, jonka mestaruus siten viivästyi vuodella. Jos Hamilton olisi vienyt tittelin 2007, hän olisi 22-vuotiaana yhä kaikkien nuorin nuorin mestari. Nyt tuo arvonimi on Sebastian Vettelillä.

Tuo 7. lokakuuta 2007 Kiinan kisassa tapahtunut haaveri oli samalla Hamiltonin F1-uran ensimmäinen keskeytys.

Sittemmin Hamilton on ajanut aina maaliin Shanghain smogin varjostaman taivaan alla. Voitot ovat tulleet 2008, 2011, 2014 ja 2015. Kakkoseksi hän tuli 2010, ja kolmanneksi 2012 sekä 2013.

”Pidän tästä radasta. Pidän kaikista radoista, mutta tämä on ollut minulle erityisen vahva paikka. Menestykseni johtuu osittain juuri radasta, ja osittain näistä aivan suunnattoman innokkaista faneista, jotka ovat aina siellä, missä liikun tässä kaupungissa”, Hamilton hehkuttaa.

Shanghain kisaviikonloppu alkoi tänä vuonna Hamiltonilta hankalasti, kun Mercedes joutui ottamaan brittikuskille uuden vaihdelaatikon. Se tietää viiden lähtöruudun rangaistusta aika-ajotulokseen.

Kun aika-ajoon on luvassa sadetta, tilanne voisi kiristää mestarin mieltä entistä enemmän. Hamilton suhtautuu kuitenkin nykyään levollisesti kaikkeen.

”Otan tämän pelkästään positiivisena haasteena. Tietysti Nico Rosbergille rangaistukseni tietää hieman helpompaa lähtökohtaa, mutta lähden siitä, että pystyn haastamaan hänet lähtiessäni hieman tavallista taaempaakin kisaan.”

Hamiltonilta kysyttiin, mistä kasvanut maltti ja hyvä mieli johtuvat.

”Ne ovat tulleet iän myötä. Sanoisin, että ehkä kolme vuotta sitten aloin suhtautua kaikkeen positiivisella mielellä. Kun on vaikeuksia, luotan kokemukseeni. Aloittaessani ajourani lähdin aina kaikkien takaa, kun meillä ei ollut varaa kuin kaikkein huonoimpiin mikroautoihin”, Hamilton kertoi.

MM-sarjassa Hamilton on kahden kisan jälkeen 17 pistettä Rosbergin perässä kakkosena.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  3. 3

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  4. 4

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  5. 5

    ”Keskityn vain huomiseen harjoitukseen” – jättääkö valmentajakomeetta Valioliigan yllättäjän?

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  2. 2

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  3. 3

    Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

  4. 4

    Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi –Patrik Laine sivusi ennätystään

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    2. 2

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Cheek kertoo, millainen on Jare Tiihonen – väkivaltaa, rötöstelyä ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

      Tilaajille
    9. 9

      Zimbabwen Mugaben, 93, valtakauden päättymistä pidettiin jo varmana – puheessaan kansalle hän ei kuitenkaan maininnut erosta mitään

    10. 10

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    11. Näytä lisää