Urheilu

Bayern yrittää päättää espanjalaisen painajaisensa Mestarien liigassa

Kaksi edellistä kautta päättyivät välierätappioihin espanjalaisjoukkueita vastaan

Bayern München yrittää lopettaa kaksi kautta kestäneen espanjalaisen painajaisensa jalkapallon Mestarien liigassa keskiviikkona, kun se kohtaa välierien ensimmäisessä ottelussa Atlético Madridin vieraskentällä.

Saksassa mestaruudesta toiseen marssivan Bayernin kaksi edellistä kautta on nimittäin päättynyt välierätappioihin espanjalaisjoukkueita vastaan. Viime kaudella Barcelona eteni finaaliin yhteismaalein 5–3, ja kaudella 2013–14 Real Madrid pudotti saksalaiset tylysti maalein 5–0.

Atlético Madrid puolestaan oli minuutin päässä Mestarien liigan voitosta kaudella 2013–14, mutta Sergio Ramosin viime hetken maali nosti Realin jatkoajalle ja lopulta mestariksi asti. Hampaankolossa on siis kummallakin joukkueella.

Atlético piti puolivälierissä Barcelonan nimekkään hyökkäyksen kurissa, ja samaa vaaditaan myös Bayernia vastaan. Madridilaisten puolustaja Filipe Luis näkee joukkueensa yhteishengen ja työteliäisyyden menestyksen salaisuutena.

”Meillä ei ole supertähteä, mutta meillä on joukkue, jossa kaikki juoksevat ja taistelevat toistensa puolesta. Se tekee meistä vahvempia”, Luis sanoo.

Espanjan mestaruudesta taisteleva Atlético onnistui pimentämään Lionel Messin, Luis Suárezin ja Neymarin toisessa osaottelussa täydellisesti.

Joukkueelta puuttuu todennäköisesti loukkaantunut puolustuksen johtohahmo Diego Godin, ja Filipe Luis näkee Bayernin Robert Lewandowskin ja Thomas Müllerin tarjoavan muutenkin uudenlaisen haasteen.

”Bayern pelaa kahdella maalintekijällä, kun Barçalla on keskellä vain Suárez.”

Saksan mestaruuden jo lähes varmistaneen Bayernin valmentajalla Pep Guardiolalla on Mestarien liigassa erityistä panosta, sillä seuran kauden jättävä luotsi ei ole onnistunut johdattamaan saksalaisia kilpailun voittoon.

Keskikenttäpelaaja Xabi Alonso ei näe Guardiolan aikaa pettymyksenä, vaikka seura ei voittaisi Mestarien liigaa.

”Hänen aikansa jättää vahvan jäljen seuraan riippumatta siitä, voitammeko Mestarien liigan. Muistomme hänestä ovat loistavia, eikä hän ole epäonnistuja, vaikka emme voittaisi.”

Maajoukkuemaalivahti Manuel Neuer uskoo joukkueen olevan valmis raivaamaan tiensä finaaliin.

”Meidän on oltava valmiita. Tiedämme, että Atlético tarjoaa täysin uudenlaisen haasteen verrattuna aiemmin kohtaamiimme”, Neuer sanoo.

”He pudottivat Barcelonan, ja tiedämme kohtaavamme todella kovan vastustajan ja kokevamme kuuman ilmapiirin heidän kotikentällään.”

Bayern saattaa saada helpotusta puolustuspäähänsä, kun maajoukkuemies Jerome Boateng on taas pelikunnossa kolmen kuukautta vieneen nivusvamman jälkeen.

Atlético Madrid–Bayern München Viasat Sport Finland kello 21.40.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  2. 2

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  3. 3

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  4. 4

    Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä

  5. 5

    Muistatko listaykköseksi nousseen korvamadon vuodelta 1999? Jalkapallojoukkue kerää rahaa eturauhassyöpää vastaan yhdistämällä pelaajan nimen ja numeron biisin hengessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä

  3. 3

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    ”Olemme olleet liian kilttejä” – Helsingin telinevoimistelun kasvu tyssäsi tilojen puutteeseen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella, Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Antti Rinne tylyttää Vartiaista tämän työllistymispuheista: ”Uskomatonta roskaa”

    8. 8

      Lastensuojelun työntekijät uupuvat, eikä yhteiskunnalla ole mitään säädöksiä henkilöstöpulaan – yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa yli sata lastensuojelun asiakasta

    9. 9

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    9. 9

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Muistatko listaykköseksi nousseen korvamadon vuodelta 1999? Jalkapallojoukkue kerää rahaa eturauhassyöpää vastaan yhdistämällä pelaajan nimen ja numeron biisin hengessä
    3. Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä
    4. Zimbabwen Mugabelle annettu aikaraja umpeutui, mutta virallista eroilmoitusta ei ole kuulunut – syrjäytetylle presidentille kaavaillaan nyt virkasyytettä, monien maan johtohenkilöiden kerrotaan lähteneen ulkomaille
    5. Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella, Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa
    6. Lastensuojelun työntekijät uupuvat, eikä yhteiskunnalla ole mitään säädöksiä henkilöstöpulaan – yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa yli sata lastensuojelun asiakasta
    7. Volvo valmistaa Uberille 24 000 robottiautoa – voisivat hoitaa asiakkaiden kuljetukset itsenäisesti
    8. Yhdysvallat on lisännyt Pohjois-Korean takaisin terrorismia tukevien valtioiden listalle
    9. Tunti sitten
    10. Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?
    11. Ulkoministeri Soini tapasi Myanmarin kritisoidun johtajan: ”Aung San Suu Kyi on ahtaassa raossa” – Suomi avaa maahan lähetystön tiistaina
    12. Charles Manson edusti hippiajan pimeää puolta – Murhakultin johtaja houkutteli huuruisilla puheillaan nuoria naisia järjettömään väkivaltaan mutta vältti lopulta kuolemantuomion
    13. Näytä lisää