Urheilu

Kanada väläytti tehojaan MM-avausottelussa

Nykykiekkoilun nuoret tähdet kohtasivat toisensa.

USA 1

Kanada 5

Pietari

Kanada sai Yhdysvallat näyttämään hieman liikaa koulupoikajoukkueelta tai iänikuiselta pikkuveljeltä, kun jääkiekon MM-turnaus käynnistyi Pietarissa perjantaina.

Jubileinyi-halli oli täynnä ja odotukset paljon korkeammalla, kuin mitä tarjolle tuli.

Loppuluvut 5–1 Kanadalle eivät täysin kuvaa peliä, vaan sitä, että maalivahti Keith Kinkaidille upposi kiekkoja liian helposti selän taakse.

”Ei ollut todellakaan unelmastartti, mutta paljon jääkiekkoa on jäljellä ja onneksi huomenna [lue tänään] uusi peli”, USA:n kapteeni Matt Hendricks sanoi.

PartasuuPatrick Maroon löi USA:n 1–0-johtoon ennen viiden minuutin täyttymistä. Sitä riemua kesti vain 30 sekuntia, kun Taylor Hall tasoitti pienestä kulmasta. Sitten Kanada rullasikin karkuun Brendan Gallagherin, Matt Duchenen, Boone Jennerin ja Brad Marchandin maaleilla.

Mielenkiintoia otteluun toi viime vuoden NHL:n ykkösvarauksen Connor McDavidin ja kenties tulevan ykkösen Auston Matthewsin vertailu.

Kanadalainen McDavid ehti loukkaantumisensa takia pelata puoli kautta NHL:ää, amerikkalainen Matthews kauden Sveitsin liigaa.

Näistä asetelmista lähdettiin MM-turnaukseen ja kultajahtiin.

”Se ei ollut missään nimessä helppo peli. Se saattoi näyttää siltä, mutta ei ollut”, McDavid sanoi toimittajajoukon ympäröimänä.

Kahden alle 20-vuotiaan nuoren herran eron huomasi selvästi, vaikka vertailu ei teekään oikeutta, kun McDavid pelasi niin paljon paremmassa joukkueessa.

Molemmat ovat taitavia käsittelemään kiekkoa, mutta McDavidin luistelu ja nopeus hivelee silmää. Ja hän tekee kaikki haluamansa temput täydessä vauhdissa.

Matthews sai pienen muistutuksen pelinopeudesta ja huolellisuudesta, kun USA pelasi ylivoimaa kolmennen erän puolivälissä. Matthews heitti huolettoman rystylätyn hyökkäysalueella ja Duchene löi kiekon ilmasta alas kuin terävän tennislyönnin.

Siitä lähti vastahyökkäys, jonka päätteeksi Marchand ujutti kiekon alivoimalla maaliin.

Ottelun tehomieheksi McDavidistä ei ollut, tällä kertaa. Hyökkäyspäässä hän oli silti koko ajan siellä, missä tapahtui. Luomassa tilanteita ja rakentamassa maalipaikkoja. Kunhan turnaus etenee, alkaa hänenkin nimensä piirtyä vähän isommilla kirjaimilla pistepörssin keulille.

McDavid tuli MM-kisoihin NHL:n kapeammista kaukaloista. Kovin suuria vaikeuksia muutos ei aiheuttanut.

”Kyllä tällä jäällä saa luistella paljon enemmän ja tilaa on enemmän”, McDavid sanoi.

Tulos Suomen ja Valko-Venäjän ottelusta ei ehtinyt kaikkiin HS:n painoksiin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  2. 2

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  3. 3

    Wimbledon-voittaja Jana Novotna kuoli 49-vuotiaana

  4. 4

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  5. 5

    Poliisi vetosi Valioliiga-joukkueen kannattajiin: Älkää soittako hätänumeroon, vaikka West Ham häviää

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä

  3. 3

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    ”Olemme olleet liian kilttejä” – Helsingin telinevoimistelun kasvu tyssäsi tilojen puutteeseen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  3. 3

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    4. 4

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Helsinkiläissairaala Husin ja Mehiläisen yhteisomistukseen – päätös jakoi Husin hallituksen kahteen leiriin

    7. 7

      NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

    8. 8

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    9. 9

      Synnytystukea antava suomalainen doula kertoo: Nämä neljä asiaa pitää korjata Suomen synnytyshoidossa pikaisesti, muuten perheet jäävät liian yksin

    10. 10

      Saksan hallitusneuvottelut ovat umpikujassa, SPD ei suostu menemään hallitukseen – Liittopresidentti Steinmeier: Ennennäkemätön tilanne liittotasavallan historiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    9. 9

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    10. 10

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää