Urheilu

Mikko Ilosen puttikipinä roihahti ”kotikisassa” Ruotsissa: ”Täällä on nasta olla, vaikka oma peli olisi kuinka käyrällä”

Tutulla voittokentällä lahtelaisen peli oli parasta pitkään aikaan

Upplands-Bro. Paluu kotoisalta tuntuvaan ja menestystä tuoneeseen ympäristöön näkyi parin epäonnistuneen viikon jälkeen heti Mikko Ilosen pelissä, kun golfin Euroopan-kiertueen kilpailu Nordea Masters alkoi torstaina Tukholman kupeessa.

Kuudella edellisellä kilpailukierroksellaan Ilonen ei ollut pystynyt alittamaan kentän par-lukemaa, mutta nyt tahti muuttui.

Ilonen pelasi Bro Hof Slott -kentän 68 lyönnillä (neljä alle par-luvun) ja on lyönnin päästä kärjestä, jota jakaa puoli tusinaa pelaajaa.

”Tämä oli yksi parhaista starteistani tässä kilpailussa ja paras kierros vähään aikaan, kun katsoo kokonaisuutta Se lähti heti alussa oikeille raiteille”, Ilonen myhäili 30 asteen helteessä tapahtuneen urakoinnin jälkeen.

Ilosen tuloskortissa oli kuusi birdieä ja kaksi bogia.

Saavuttuaan alkuviikolla Tukholmaan Ilonen tunsi fyysisestä väsymyksestä huolimatta heti olonsa kotoisemmaksi kuin missään muussa työympäristössään golfin Euroopan-kiertueella (ET).

Siihen on syynsä. Ilonen palasi myös kentälle, jolla hän on menestynyt paremmin kuin millään toisella areenalla.

Kun Nordea Masters edellisen kerran pelattiin vuonna 2013 Ruotsin arvostetuimpiin kenttiin kuuluvalla Bro Hof Slottilla, Ilonen otti voiton. Vuotta aiemmin hän sijoittui kolmanneksi.

Uransa viidestä ET-voitosta Ilonen on saavuttanut kaksi Tukholman seudulla. Vuonna 2007 hän tuuletti voittoa Arlandastadin kentällä.

”Kyllä tämä on tavallaan kotikisa. Menestyksen lisäksi yleinen viihtyvyys vaikuttaa. Täällä on nasta olla, vaikka oma peli olisi kuinka käyrällä. Kun ympäristö on kondiksessa, se on puoli voittoa”, Ilonen sanoi.

Uran parhaisiin kuuluvan alkukauden jälkeen Ilosen peli on takkuillut. Kaksi edellistä kiertueen kisaa Irlannissa ja Englannissa sujuivat alavireisesti, eikä jatkopaikka ollut lähelläkään. Samaan sarjaan meni US Openin karsinta maanantaina.

”Täältä odotan saavani pikkuhiljaa käännettyä venettä. Haluan rakentaa uuden aallon kesä–heinäkuun taitteeseen.”

Ilosen mielestä huono puttaaminen on viime aikoina luonut painetta pitkään peliin.

”Olen mennyt vähän perse edellä puuhun. Huono puttaaminen vaikuttaa koko peliin. Puttaaminen on tuntunut vähän huteralta. Se on liittynyt alkuasentoon.”

Vaikka tulosta ei tullut, US Openin karsinnassa hän kuitenkin havaitsi puttaamisessa pientä kipinää.

Torstaina oli näkyvissä vielä parempaa. Nyt alkuasentokin tuntui toimivan.

”Oli tosi hauska pelata. Nyt oli varsinkin loppupätkässä sellaisia putteja, ettei tarvinnut kuin panna pallo liikkeelle.”

Kisan toinen suomalainen, Roope Kakko, oli avauskierroksella vaikeuksissa.

Espoolainen aloitti kisan tuplabogilla. Sen jälkeen bogeja kertyi kolme ja birdie-reikiä vain yksi. Kakko päätyi tulokseen 76 (+4). ’

Päästäkseen viikonlopun kierroksille Kakon pitää pelata perjantaina reilusti alle parin

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Konkari yrittää neljättä voittoa 20 vuotta ensimmäisen jälkeen

1 Alun perin nimellä Scandinavian Masters tunnettu Euroopan-kiertueen Ruotsin-osakilpailu on pelattu vuodesta 1991 lähtien. Nyt on vuorossa 26. kerta, ja Bro Hof Slott on kenttänä viidennen kerran.

Mikko Ilonen on yksi viidestä pelaajasta, jotka ovat voittaneet kilpailun vähintään kahdesti.

2 Englannin Lee Westwood on voittanut kisan kolme kertaa (1996, 2000 ja 2012) ja yrittää nyt 43-vuotiaana neljättä voittoa, 20 vuotta ensimmäisen jälkeen. Yritys alkoi hyvin tuloksella –4.

3 Kisan toinen suomalainen, Roope Kakko, oli avauskierroksella vaikeuksissa. Espoolainen aloitti kisan tuplabogilla. Sen jälkeen bogeja kertyi kolme ja birdie-reikiä vain yksi. Kakko päätyi tulokseen 76 (+4). Päästäkseen viikonlopun kierroksille Kakon pitää pelata perjantaina reilusti alle parin.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan

  2. 2

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  3. 3

    Paha pettymys Donald Trumpille – NFL ei rankaise edelleenkään pelaajia polvistumisista kansallislaulun aikana

  4. 4

    Timo Jutila kertoo vihdoin kirjassaan, miksi hän ei osallistunut vuoden 2011 MM-kultajuhliin, ”olin liikaa hönössä” – viime vuonna kiekkosankarille tehtiin vaativa leikkaus

  5. 5

    FC Honka houkutteli nipun valmentajia Tapiolaan – joukossa muun muassa KäPan mestarivalmentajat

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  2. 2

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  3. 3

    Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

  4. 4

    FC Honka houkutteli nipun valmentajia Tapiolaan – joukossa muun muassa KäPan mestarivalmentajat

  5. 5

    Lauri Markkasen mahdollisuudet nousta Chicago Bullsin avausviisikkoon kasvoivat yllättävällä tavalla – raju yhteenotto harjoituksissa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  3. 3

    Donald Trumpia ärsyttävien polvistumisten aloittaja koki tylyn kohtalon – nyt hän syyttää NFL-seuroja salaisesta sopimuksesta

  4. 4

    Huippu-urheilijat kertovat vammojen raatelemasta arjesta: Yhden oma seura väärensi magneettikuvat, toinen kuntoutui 30 000:lla vatsalihasliikkeellä viikossa, kolmas pakotettiin kuumeessa kentälle

  5. 5

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    9. 9

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    10. 10

      Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää