Urheilu

Kooveen Jukola-voitto oli kahdelle konkarille uran tunkeikas täyttymys – liikuttuivat kyyneliin

Janit Lakanen ja Myllärinen onnistuivat omilla osuuksillaan lähes täydellisesti

Maailman tämän hetken parhaaksi rankattu miessuunnistaja Daniel Hubmann sai sunnuntaiaamuna Lappee-Jukolassa sitä mitä tilasi, kun hän ankkuroi tamperelaisseura Kooveelle Jukolan voiton 50 vuoden tauon jälkeen.

Maaliin sveitsiläinen juoksi sunnuntaiaamuna kuravellivanaa pitkin, kun sade oli piiskannut Jukolaa pahemman kerran.

”Kooveessa ollaan todella motivoituneita taistelemaan voitosta. Se on tietysti motivoivaa itsellenikin. Kaipaan sitä painetta ja jännitystä, joka syntyy johtoasemassa”, Hubmann sanoi HS:n haastattelussa Jukolan aattona.

Hubmann juoksi Jukolan voittoon toisen kerran peräkkäin. Vuosi sitten se tapahtui norjalaisen Kristiansandin paidassa.

Tällä kertaa Kooveen muut miehet tekivät erinomaista työtä ja petasivat Hubmannille lähes viiden minuutin johdon.

Sen jälkeen Hubmannille olisi riittänyt luotettava oma suoritus. Peli meni kuitenkin jännittäväksi.

Muita kärkimiehiä pidempi hajonta ja pari pientä virhettä kutistivat eron välillä jopa minuuttiin. Maalissa sitä oli minuutti ja 20 sekuntia.

”Ei ollut tarkoitus tehdä tästä näin jännittävää. Alussa minulla oli ehkä liikaakin itseluottamusta. Tunnen aina painetta ja jännitystä. Se on kiva tunne”, sanoi 33-vuotias Hubmann, jolle Jukola-voitto oli uran kolmas.

Kooveen muille miehille voitto oli ensimmäinen. Aloittaja Topi Anjala tuli vaihtoon sijalla 28 , ja eroa kärkeen oli 2.13.

Sen jälkeen virolaiset veljekset Lauri ja Timo Sild olivat mukana kärkitaistelussa vaihtosijoilla kaksi ja yksi vain kahden ja yhden sekunnin päässä kärjestä.

Neljännestä osuudesta eteenpäin Jani Myllärinen, Jani Lakanen, ukrainalainen Olex Kratov ja Hubmann etenivät maaliin asti johdossa.

Kenties tunteikkain voitto oli Mylläriselle ja Lakaselle, joille molemmille saavutus oli uran täyttymys. He saivat myös eniten onnitteluhalauksia.

Myllärinen on seitsikosta ainoa, joka ei ole ollut maajoukkuemies.

Lappeenrantalainen rajavartija Myllärinen, 34, pääsi juhlimaan voittoa kotimaisemissaan läheisten, kavereitten ja tuttujen kannustaessa.

”Tämä oli tavoite, ja nyt täyttyi. Minulla oli tänään varmasti joukkueen kovimmat paineet ja ihan itse asetetut. Se tuli siitä, että maastotyyppi oli tuttu, ja tiesin, miten täällä pitää vetää”, Myllärinen sanoi.

Voittajaseitsikosta Myllärinen on ollut Kooveessa pisimpään, kuutisen vuotta.

”Olin jo lopettelemassa mutta innostuin uudestaan, kun seuraan tuli uusia huippukavereita. Tämä ihan varmasti yksi parhaita juttuja uralla”, sanoi Myllärinen ja suunnitteli jatkavansa ainakin vuoden nykytasolla.

Jukolan voitto oli aiemmin kiertänyt Lakasen läheltä monta kertaa, mutta nyt takavuosien maailman- ja Euroopan mestari sai pitkälle uralleen todellisen huipennuksen.

Kuten ennenkin suurimpien voittojen hetkellä, Lakanen liikuttui haastatteluissa kyyneliin.

”On tämä ihan ainutlaatuista ja unelman täyttymys. Monta vuotta ajattelin, että Jukolan voitto jää saavuttamatta. Nyt oli tosi luottavainen olo, että tämä on meidän yö ja me osataan tämä homma”, sanoi Lakanen, joka joulukuussa täyttää 40 vuotta.

Toiseksi Lappee-Jukolassa sijoittui ruotsalainen IFK Lidingö SOK, jonka joukkueessa kuudennen osuuden juoksi sprinttimaailmanmestari Mårten Boström.

Suurin suomalaissuosikki Kalevan Rasti putosi ennen ankkuriosuutta liian kauas kärjestä ja joutui tyytymään toisen kerran peräkkäinen kolmanteen sijaan.

Ranskalainen 13-kertainen maailmanmestari Thierry Gueorgiou oli ilmoittanut palaverissa muulle joukkueelle panevansa ankkurina kaiken peliin ja tulemalla ulos mukavuusalueeltaan.

Se tarkoitti myös riskinottoa, mutta sekään ei riittänyt.

”Olimme koko ajan vähän jäljessä. Hävisimme vahvemmille joukkueille. Teimme liikaa virheitä. Suoritukseni ei ollut täydellinen. Menetin liikaa aikaa reitinvalintoihin”, Guerorgiou sanoi.

Ensi vuoden Jukolassa Joensuussa KR ei voi kilpailla, koska toimii tapahtuman isäntänä.

Gueorgiou, 37, kiisti epäilyn, että kahden vuoden päästä hän saattaisi olla jo jäähdyttelijä, kun KR pääsee seuraavan kerran tavoittelemaan Jukolan voittoa.

”Uskon, että säilytän hyvän tason seuraavat viisi vuotta päästäkseni ykkösjoukkueeseen. Tosin ehkä en juokse enää ankkurina”, sanoi Gueorgiou, joka on jo toiminut ensi vuoden Jukola-ratojen koejuoksijana.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  2. 2

    Hiihtoliiton puheenjohtajaehdokas Markku Haapasalmi yllättyi Iivo Niskasen arviosta – ”Arvostan valtavasti”

  3. 3

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  4. 4

    Naisten uusi päävalmentaja matki lapsena Galina Kulakovaa ja kokeili mäkihyppyä – nyt hän haluaa johtaa Suomen jalkapallon MM-kisoihin

  5. 5

    Kimi Räikkönen tuskastui toimittajan kysymykseen: ”Rehellisesti sanottuna en tajua, miten katsot näitä asioita”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  2. 2

    H&M:n pääomistajan miljardööritytär osti esteratsastaja Peder Fredricsonille pienen ja ruman hevosen – tuloksena olympiahopeaa ja EM-kultaa

  3. 3

    ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä salajuonilta – mutta miksi ihmeessä pissapurkeista löytyy ihmisten psyykenlääkkeitä?

  4. 4

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  5. 5

    IL: Lauri Markkanen ei aio protestoida Donald Trumpia vastaan polvistumalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  3. 3

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  4. 4

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  5. 5

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi sukulaisnaisensa Etiopiasta Suomeen vaimonsa passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    7. 7

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    10. 10

      Käsi ulkoministerin reidelle EU-illallisilla, alapään sormeilua mediajuhlissa – #metoo-kampanja avasi Ruotsissa padon, ja likavesi nousee mediataloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    8. 8

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    10. 10

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää