Urheilu

Leuanvedon ME-mies yrittää uutta ennätystä – edellinen ennätys vaati ”äärimmäistä kivunsietoa ja poikkeuksellista päättäväisyyttä”

Joonas Mäkipellon tavoitteena on vetää tunnissa tuhat leukaa myötäotteella.

Salolainen palomies Joonas Mäkipelto tavoittelee ensi viikonloppuna uutta maailmanennätystulosta leuanvedossa.

Mäkipellon tavoitteena on vetää lauantaina myötäotteella tunnin aikana liki tuhat leukaa synnyinkaupungissaan Keuruulla järjestettävässä yrityksessä.

Guinnessin ennätyskirjan virallista ennätystä pitää hallussaan britti Stephen Hyland, Hän on vetänyt 993 leukaa myötäotteella vuonna 2011. Tämä luku on myös Mäkipellon tavoitteena.

Mäkipellon ennätysyritys ei ole virallinen, sillä paikalla ei ole Guinnesin valvojaa.

Hylandin epävirallinen ennätys on leuanvedon ennätyslukemia listaavan sivuston mukaan 1 050.

Mäkipellon valmentajan Jari Saarion mukaan lauantain tapahtuma toimii hyvänä testinä syksyn viralliseen ennätysyritykseen. Tuolloin Mäkipelto yrittää 12 tunnin maailmanennätystä.

Stephen Hyland pitää hallussaan myös tätä ennätystä. Vuonna 2007 hän veti myötäotteella 3 750 leukaa.

Mäkipellolla on jo nyt hallussaan myötäotteen vuorokauden virallinen maailmanennätys. Hän veti helmikuussa Lempäälässä järjestetyssä ennätysyrityksessä 5 050 leukaa.

Mäkipelto joutui lopettamaan leukojen vetämisen viisi tuntia ennen vuorokauden täyttymistä olkapään kovien kipujen takia.

Hän loukkasi samalla olkapäänsä, ja joutui viikkojen sairauslomalle. Syynä vammaan oli Guinnesin valvojan vaatimus erilaisesta alastulosta, mihin Mäkipelto oli tottunut.

Pitkän suorituksen aikana tämä aiheutti vaurioita olkapään lihasjänteiden liitoksiin. Mäkipelto toipui vammoista kuitenkin kuntoutuksen avulla ilman leikkausta.

Olkapään tutkinut ortopedian erikoislääkäri Tuomo Karila arvio tuoreeltaan, että vammojen hankkiminen ylirasituspohjalta on vaatinut Mäkipellolta ”äärimmäistä kivunsietoa ja osoittaa poikkeuksellista päättäväisyyttä.”

Valmentaja Saarion mukaan Mäkipelto on taas kunnossa, joskin olkapäässä on ilmennyt tuntemuksia pitkien harjoitusten aikana.

Harjoituksissa Mäkipelto on vetänyt puolessa tunnissa 500 leukaa ja tunnin aikana 950. Saario uskoo, että kotiyleisön kannustus auttaa vielä tuloksen parantamisessa.

Vankasta yleiskunnosta kertoo se, että hän hiihti äskettäin työpaikaltaan Espoosta kotiinsa Saloon rullasuksilla kuudessa tunnissa.

Mäkipellon tavoitteena on vetää minuutissa keskimäärin noin 16 leukaa 6–8 leuan sarjoissa. Yksi sarja kestää noin kymmenen sekuntia, jonka jälkeen on lepotauko.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Ronaldo ärsyyntyi Abu Dhabissa jatkuvista Messi, Messi, Messi -huudoista – ja kuittasi takaisin tekemällä maalin sekä ennätyksen

  2. 2

    Pohjois-Korean maajoukkueen norjalainen päävalmentaja ei ole vielä saanut ohjeita diktaattori Kim Jong-unilta – ”Pelaajani eivät väsy koskaan”

  3. 3

    Superpesiksessä vakava laiminlyönti – Oulun Lippo jätti pelaajiensa vakuutukset maksamatta, myös palkkoja ja veroja on rästissä

  4. 4

    Chicago voitti taas NBA:ssa, vaikka Lauri Markkanen istui penkillä

  5. 5

    HIFK hylkäsi kellarin –”Kyllä me koville jouduttiin ennen kuin ruvettiin voittamaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen

  2. 2

    Alppihiihtotähti ei halua edustaa Trumpin hallintoa olympialaisissa – järkyttyi saamastaan palautteesta

  3. 3

    Kiusallinen tilanne kesken seremonian tallentui kameraan: Leo Komarov tarjosi kättä – mestarijoukkueen tähti näpräsi vain kännykkäänsä

  4. 4

    Pakkasta, järkyttävän kallista olutta, ei tietoakaan keskiyön auringosta – Arsenalin Ruotsin kannattajat toivottavat muiden maiden fanit talviseen Östersundiin

  5. 5

    Ruotsin yleisurheilun ahdisteluskandaali paisuu: Neljä uutta henkilöä kertonut ahdistelusta – ”yksi tapauksista on vakava”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä Netflix-elokuva on ehkä paras huono jouluelokuva koskaan, ja joulun suurilmiö – Netflix huolestui niistä 53 ihmisestä, jotka ovat katsoneet sen joka päivä

    2. 2

      Onko parisuhteellasi tulevaisuutta? Yksi pieni tunne saattaa kertoa sen, ja asiantuntijoiden mukaan sitä kannattaa kuunnella

      Tilaajille
    3. 3

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    4. 4

      Kolmekymppiset luulevat muuttuvansa lasten myötä prismaperheeksi – kuinka nuorten aikuisten maailmankuvasta tuli näin jäykkä?

    5. 5

      Valiokunta esittää: Ei vahvoja oluita kaupan hyllylle

    6. 6

      Kolumni: Facebookin uutisvirta on tullut tiensä päähän, se on itse asiassa pahin mahdollinen roskakuilu – koska oikea viestittely tapahtuu ihan muualla

    7. 7

      Psykiatri Ilkka Taipale ei pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät naistenlehdissä masennuksestaan – ”Oikeasti mielisairaat jäävät silloin jalkoihin”

    8. 8

      Nyt loppui riitely kotitöistä – Jakakaa hommat HS:n kotityökoneella

    9. 9

      Onko julkisuudesta hyötyä uusnatseille? Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsenmäärä moninkertaistui parissa vuodessa

    10. 10

      Fysioterapeutin mukaan suurin osa kuntoilijoista treenaa aivan liian kovaa – neuvoo ottamaan mallia Iivo Niskasesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    2. 2

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    3. 3

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    6. 6

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

    9. 9

      Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää