Urheilu

Yleisurheilu voi hyvin pääkaupunkiseudulla – seurojen urheilijat kahmivat 23 SM-mitalia

Menestyksen taustalla ovat vahva juniorityö, parantuneet olot ja seurojen kehittyneet keskinäiset suhteet.

Toissa viikonloppuna Oulussa pidetyt yleisurheilun Kalevan kisat olivat menestys pääkaupunkiseudun seuroille. Ne kahmivat mukaansa 23 SM-mitalia.

Helsingin Kisa-Veikot voitti pääkaupunkiseudun mitalitilaston kuudella mitalillaan. Espoon Tapiot sai samoin kuusi mitalia. Vantaan Kenttäurheilijat-58:n edustaja nousi palkintopallille viidesti, Helsingin IFK:n urheilija neljästi ja Esbo IF:n kahdesti.

Lisäksi Tapioiden Esa-Pekka Mattila nappasi kaksi kultaa näytöslajina mukana olleesta pyörätuolikelauksesta.

Mainitut seurat ovat korkealla myös vuoden 2016 yleisurheilun seuraluokittelussa. Jokainen löytyy parhaan 20:n joukosta, niin sanotusta superluokasta. Korkeimmalla on Espoon Tapiot, joka pitää kolmatta sijaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ja Turun Urheiluliiton jälkeen. Järjestelmässä pisteitä saa kaikista SM-kisoista 14-vuotiaiden ikäluokasta lähtien, seurojen lisenssimääristä sekä vähintään 14-vuotiaiden urheilijoiden tulospisteistä.

Seurojen edustajien mukaan menestystä selittää ennen kaikkea vahva valmennus ja juniorityö. Jokaisessa kunnassa on laadukkaita harjoitusryhmiä, joissa voi kehittyä kohti valtakunnan huippua ja jopa arvokisavalintoja.

”Olemme panostaneet vuodesta 2008 asti valmennuksen kehittämiseen niin strategiassamme kuin rekrytoinnissammekin”, kertoo Espoon Tapioiden nuorisovalmennuspäällikkö Eeva Kantomäki. Tapioiden aiempi ennätys Kalevan kisoissa oli kolme mitalia.

”Viime vuodet olemme olleet nuorten SM-kisoissa jopa kärkiseura monessa ikäluokassa. Pikkuhiljaa se alkaa näkyä aikuistasollakin.”

KU-58:n valmennuspäällikkö Olli Leino näkee menestyksen syyt samoin.

”Meillä kaikki on lähtenyt liikkeelle laadukkaasta otteluvalmennuksesta, jossa nuoret ovat harjoitelleet ensin monia lajeja. Se on reitti, jota pitkin kestävä ja terve huippu-urheilija mielestämme rakennetaan.”

Pääkaupunkiseudun SM-mitalisteissa huomiota herättävää on urheilijoiden nuori ikä. Esimerkiksi HIFK:n 16-vuotias Viivi Lehikoinen juoksi hopeaa 400 metrin aidoissa. Se lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.

”Moni kisoissa kilpailleesta 19 urheilijastamme oli ensimmäistä tai toista kertaa mukana”, huomauttaa HIFK:n valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Johan Åström.

Lehikoisen kaltaiset esimerkkiurheilijat ovat äärimmäisen tärkeitä koko juniorityölle. Vaikka jotkut vähättelevät esikuvien tärkeyttä, on asia Leinon mielestä juuri päinvastoin.

”Suomessa esimerkiksi naisten seiväshyppy on osoittanut, että täältäkin voi ponnistaa. Se luo uskoa harjoitteluun.”

Vaikka yleisurheilu vaikuttaa penkkiurheilututkimusten mukaan ikääntyvän väestön lajilta, ei se näy uusien harrastajien määrässä. Seurat menestyvät kohtuullisen hyvin pääkaupunkiseudun kovassa lajikilpailussa, jossa erityisesti palloilut vetävät urheilijanalkuja puoleensa. Esimerkiksi Espoon Tapioiden urheilijamäärät ovat lähes tuplaantuneet vuodesta 2008. Onko lajin suosio nousussa nuorison keskuudessa?

”Nousevasta trendistä voidaan mielestäni hyvinkin puhua”, sanoo HKV:n toiminnanjohtaja Reijo Siitonen.

”Yleisurheilu on hyvä laji niille, jotka haluavat mitata omaa suorituskykyään. Väki saadaan kilpailemaan, kehittymään, harrastamaan ja harjoittelemaan vielä aikuisiälläkin.”

Myös harjoitteluolot ovat kehittyneet. Vantaalla Hakunilan kalliosuojaan saatiin kevättalvella uusi juoksupinnoite. Espoossa Esport-areena ja Helsingissä Liikuntamylly ovat kohentaneet talviharjoittelumahdollisuuksia.

”Yleisurheilun vetovoima kasvoi nuorten ja perheiden silmissä, kun on ympärivuotisesti tarjottavissa sellaisia oloja, joissa pystytään lajin näköistä toimintaa harrastamaan”, Siitonen kehuu.

Takavuosina pääkaupunkiseudun seurojen kesken oli keskinäistä toraa, mustasukkaisuutta ja kissanhännänvetoa. Tilanne on parantunut isoin harppauksin, mikä auttaa kaikkia. Valmentajat jakavat keskenään hiljaista tietotaitoa.

järjestää juoksukouluja lajirajojen yli. Tapiot ja HKV osallistuvat Olympiakomitean ja SUL:n huippuseuraprosessiin. HIFK järjestää Tapioitten kanssa yhteistä päiväottelua.

”Kun tulin Espooseen vuonna 2008 Länsi-Suomesta, olin yllättynyt seurojen välisestä kireydestä”, Kantomäki kertoo.

”Kulttuuri on muuttunut hirveän paljon kahdeksan vuoden aikana. Nykyään ollaan avoimia vuoropuhelulle.”

Pääkaupunkiseudun Suomen mestarit Kalevan kisoissa 2016

  Ville Lampinen, KU-58: miesten 400 metriä ja 800 metriä.

  Roni Ollikainen, HKV: miesten pituushyppy.

  Tuomas Kaukolahti, KU-58: miesten kolmiloikka.

  Hilla Uusimäki, KU-58: naisten 400 metrin aitajuoksu.

  Kristiina Vuorvirta, Espoon Tapiot: naisten pituushyppy.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Homer Simpson hakkaa päätään baaritiskiin, kun orastava voitto jäi tulematta – saksalaisjoukkue vaihtoi Kummelin Simpsoneihin

  2. 2

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  3. 3

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  4. 4

    Maalivahti Atte Engren jatkaa HIFK:ssa tulevinakin kausina – joukkue teki myös kaksi muuta jatkosopimusta

  5. 5

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää