Urheilu

Elian Web ja Janne Soronen ”jäätävän hyviä” Derbyn voittajia: ”Tämä on ollut suurin maali, ja nyt siinä onnistuttiin”

Arvokilpailun täysosuma matkasi pohjoiseen ja toi omistajille 125 000 euron ykköspalkinnon.

Yksi hevosmiehen suurimmista unelmista toteutui lauantaina Vermossa, kun Janne Soronen valloitti Elian Webin kanssa Suomessa syntyneiden nelivuotiaiden lämminveriravurien pääkilpailun.

Väkivahva ruuna tuli Lumijoelta kaukaa pohjoisesta Suomen pääradalle, johti lähdöstä maaliin ja voitti 2 600 metrin kilpailun ajalla 14,8a. Saksalaisen Conrad Lugauerin ajama Sahara One oli toinen ja Markku Niemisen ajokki Still Loving You kolmas.

”Voittaja oli jäätävän hyvä”, kehaisi Lugauer.

”Tällä kertaa Conrad oli oikeassa”, leukaili Soronen.

Soronen, 37, kilpaili Derbyssä toista kertaa, ja nyt tuli ensimmäinen täysosuma. Tuore voitto kartutti hevosen taustavoimien tiliä 125 000 eurolla.

”Tämä on ollut suurin maali, ja nyt siinä onnistuttiin”, sanoi Soronen voittajahaastattelussa kuraisella maalisuoralla.

Suomen suurimmassa kasvattajakilpailussa ovat perinteisesti juhlineet eteläisen Suomen raviammattilaiset. Ennen lauantaita voitto meni viimeksi pohjoiseen vuonna 2000, kun Kalajoelta tullut menestysori BWT Magic oli ykkönen.

”Toivottavasti tämä [Derbyn voitto] antaa uskoa muillekin pohjoisessa Suomessa työskenteleville ravi-ihmisille”, mietti Soronen.

Elian Web on nyt myös ensimmäinen naisen valmentama Derby-voittaja. Sorosen avovaimo Katja Melkko on tehnyt ruunan kanssa määrätietoisesti ja lujasti töitä.

Derbyn finaalia valmentaja seurasi pitkään tarkasti, mutta maalisuoran tapahtumat jäivät näkemättä.

”En katsonut, kun hevonen oli maalisuoralla. Vieressäni oli radan toimihenkilö, joka kertoi, että hyvin menee. Nyt fiilikset ovat uskomattomat. Hevonen vain oli niin yksinkertaisen hyvä”, iloitsi Melkko.

Elian Webistä on maksettu kasvattajarahat vain Suomessa käytäviin kilpailuihin.

”Ei harmita, vaikka kansainvälisiin kilpailuihin ei ole asiaa. Isoja kilpailuja riittää Suomessakin”, sanoi Soronen.

Soronen ja Melkko suuntasivat kohti Vermoa perjantaina. Paluu Lumijoelle Oulun eteläpuolelle koittaa sunnuntaina.

”Sovittiin, että jos menee huonosti, lähdetään heti kotiin, mutta jos käy hyvin, jäädään yöksi. Nyt syödään hyvin ja käydään muutamalla oluelle – ei sen ihmeempää”, kertoi Soronen.

Vermon ravipäivään sopi muitakin tärkeitä lähtöjä.

Vettä vihmoi taivaalta, mutta kokenut ravimies Tuomas Korvenoja ei ollut moksiskaan, kun kamppailu Suomen mestaruudesta pääsi vauhtiin. Korvenoja sai luottohevosestaan Jonesystä erinomaiset tehot irti ja pääsi juhlimaan titteliä.

Jonesyn voitto tuli ajalla 13,1a, ja se palkittiin 30 000 eurolla. Jonesy on tehnyt ennenkin tulosta Vermossa. Kuusivuotias ori voitti kaksi vuotta sitten rahakkaan Derbyn.

”Hevonen on raatanut koko kauden, ja nyt se ansaitsi voittonsa”, sanoi Korvenoja.

Korvenoja ohjasti kolmannen Suomen mestaruutensa. Aiemmat tittelit ovat tulleet Inspiration Ridella vuosina 2001 ja 2003.

Tyytyväisiin ravi-ihmisiin kuuluivat myös Seppo Sarkola ja Huittisista tulevan ori Hullumiehen taustavoimat.

Sarkolan ohjastama Hullumies voitti kylmäveristen Tähtisprintteri-kilpailun. Hullumies kesti suomenhevosten mailin matkalla väkevästi ja voitti ajalla 20,1a. Se on kylmäveristen rataennätys Vermossa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Derbyn voittajat 2007–2016

 2007 Photocopy / ohjastaja Jorma Kontio

 2008 Ribaude / Harri Koivunen

 2009 Target Hoss / Jorma Kontio

 2010 Express Type / Harri Koivunen

 2011 Seabiscuit / Jorma Kontio

 2012 Brad De Velume / Tuomas Korvenoja

 2013 Quite AN Avenger / Markku Nieminen

 2014 Jonesy / Tuomas Korvenoja

 2015 Fabrice Duo / Pekka Korpi

 2016 Elian Web / Janne Soronen

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

  2. 2

    Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla

  3. 3

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  4. 4

    Suomen tähtihiihtäjän valmentaja herätti huomiota jäätikköleirillä – Ruotsalaislehti nimesi hänet skandaalimieheksi

  5. 5

    Karmea tapaus puolimaratonilla – rattijuoppo aiheutti juoksijan kuoleman Costa Ricassa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  2. 2

    Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”

  3. 3

    Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

  4. 4

    Venetsian maraton päättyi skandaaliin: Paikallisen juoksuseuran edustaja voitti, kun kärkijuoksijat ohjattiin väärään suuntaan

  5. 5

    Onnellisella Lauri Markkasella on Chicagossa tyttöystävä, isä ja pino Harry Pottereita: ”Haluan olla iso stara”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  2. 2

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Tilaajille
  3. 3

    Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

  4. 4

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  5. 5

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    8. 8

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää