Urheilu

Kädet täynnä jalkoja – suomalainen proteesimestari pitää paraurheilijat radalla

Tiina Salmi on ensimmäinen suomalainen paralympialaisten teknisessä tiimissä.

Kun Rio de Janeiron paralympialaiset käynnistyvät keskiviikkona, on yhdellä suomalaisella kädet täynnä töitä, tai oikeastaan jalkoja.

Espoolainen proteesimestari Tiina Salmi pääsi nimittäin ensimmäisenä suomalaisena mukaan kisojen tekniseen tiimiin ja edustaa yhdessä ruotsalaisen kollegansa kanssa pohjoismaista osaamista kansainvälisessä joukossa.

”En edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, ennen kuin minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut hakemaan”, Salmi kertoi puhelimitse Riosta viikko ennen kisojen alkua.

”En uskonut tulevani valituksi, mutta on aivan mielettömän upeata, että pääsin mukaan.”

Yhdeksän vuotta apuvälineteknikkona Helsingin Respectassa työskennellyt Salmi on erikoistunut alaraajaproteesien tekoon, ja hän uskoo oman erityisosaamisensa auttaneen häntä paikan valtaamisessa sadan hengen tiimissä.

”Yksi syy, miksi pääsin mukaan on varmasti se, että osaan prosessin alusta loppuun, eli asiakkaan tapaamisesta proteesin valmistukseen. Maailmalla on monia eri tyylejä, ja joissakin maissa asiakaspalvelu ja varsinainen proteesin teko on jaettu eri ihmisille.”

Kisojen tekniseen huoltotiimiin kuuluu apuvälineteknikoita, hitsaajia, pyörätuoliteknikoita ja muuta henkilöstöä 31 maasta. He palvelevat 4 350 paraurheilijaa 23 lajissa, ja suurella todennäköisyydellä urheilijoiden äidinkielellä, sillä apuvälineyritys Ottobockin teknisestä tiimistä löytyy peräti 26 eri kielen puhujia.

”Mukana on konkareita, jotka ovat olleet mukana useissa eri kisoissa. Meillä on älyttömän hyvä porukka, ja tämä on uskomattoman hieno tilaisuus nähdä, miten maailmalla työskennellään”, Salmi hehkuttaa.

Kuten urheilijat myös Salmi, 42, joutuu kisoissa epämukavuusalueelleen.

”Menen pyörätuolitennikseen, mikä jännittää jonkin verran. Minulla ei ole pyörätuoleista hirveästi kokemusta, mutta täällä on eri alojen asiantuntijoita, ja työparini kanssa olemme vahvoja yhdessä.”

Salmi saapui Rioon jo hyvissä ajoin ennen kisojen alkua, ja ensimmäiset työpäivät olivat pitkälti valmistautumista ja harjoittelua, jotta urheilijoiden tarpeisiin osattaisiin vastata mahdollisimman hyvin.

Proteesien ammattilainen pääsi hiomaan osaamistaan myös pyörätuolien parissa.

”Treenattiin sisäkumin vaihtoa, ja oli siinä pientä kisaa, kuka oli nopein. Paras aikani oli 3 minuuttia 49 sekuntia. En tiedä, onko se hyvin”, Salmi naurahtaa.

Huoltotiimin tukikohta on olympiakylässä sijaitseva 650 neliön kokoinen tekninen keskus. Sen lisäksi urheilijoita palvelee liikkuva yksikkö ja suorituspaikoilla olevat yhteensä 14 teknistä huoltopistettä.

Salmi kertoo, että työt pyritään tekemään niin, että ongelmat on hoidettu jo ennen lähtöviivalle asettumista. Toki yllättäviä tilanteita tulee aina vastaan, ja nopeaan reagointiin on tarvetta.

”Lähtiessä oli pikku paniikki päällä, mutta täällä on niin vahvaa ammattitaitoa, että en usko että tulee mitään hätää.”

Vapaapäiviä ei Salmen 25 päivän kisakalenterista montaa löydy, ja rupeama alkoi yhdeksän päivän työputkella. Tiukan työrupeaman vastapainoksi huoltotiimin työntekijöille on luvassa turistikierros, Rion kuuluisalla Jeesus-patsaalla käynti sekä yhteisillallinen.

Eniten proteesimestari odottaa suomalaisurheilijoiden tapaamista ja tiimityöskentelyä eri puolilta maailmaa saapuneiden kollegojen kanssa.

”Saadaan kyllä pistää hihat heilumaan, kun kisat alkaa.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Paralympialaiset
  • Vammaisurheilu
  • Jan Vilén
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    USA:n voimistelujoukkueen lääkäri on myöntänyt syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön – edessä on 25 vuoden vankeustuomio

  2. 2

    Donald Trump penää nyt NFL:n pomoilta kovia otteita ja järkeä polvistuvia pelaajia kohtaan: ”Tämä ilmiö tappaa liiganne”

  3. 3

    Jokerien hieno voitto jäi pukukopissa olympiakeskustelun varjoon –”Joukkuetta ei ole tilanteesta informoitu”

  4. 4

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  5. 5

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

  2. 2

    Lentäjä Hannu Manninen, 39, haluaa talviolympialaisiin ja olisi hyvin poikkeuksellinen urheilija Suomen joukkueessa – eikä kyse ole vain vaativasta siviilityöstä

  3. 3

    USA:n voimistelujoukkueen lääkäri on myöntänyt syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön – edessä on 25 vuoden vankeustuomio

  4. 4

    Suomen olympiajoukkueen kisa-asut saivat täyslaidallisen, mutta Tšekillä on kultainen kääntötakki – Ralph Lauren turvallisilla linjoilla USA:n asujen kanssa

  5. 5

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  5. 5

    ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vetovoima väljähtyi: Trumpin nimi otetaan alas loistohotellista New Yorkissa

    2. 2

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    6. 6

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    7. 7

      ”Kuolematon” Berlusconi, 81, on palannut – kärsi tuomionsa, ryhtyi kasvissyöjäksi ja tahtoo taas Italian johtajaksi

    8. 8

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    9. 9

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    10. 10

      Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    6. 6

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    7. 7

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    8. 8

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    9. 9

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    10. 10

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    11. Näytä lisää