Urheilu

Fifa julkaisi periaatteet, joilla pelaajat saavat vaihtaa edustusoikeuden Kosovoon – Hetemaj’n tilanne silti epäselvä

Hetemaj on edustanut Suomea 13. toukokuuta jälkeen, mutta vain harjoitusotteluissa.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on julkaissut periaatteet, joiden mukaan jalkapalloilijat voivat vaihtaa edustusoikeutensa Kosovon riveihin.

Fifa kertoo tiedotteessaan, että pelaaja ei saa siirtyä edustamaan Kosovoa, mikäli on edustanut jonkun maan A-maajoukkuetta ”virallisessa kilpailussa” sen jälkeen, kun Kosovo 13. toukokuuta hyväksyttiin Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jäseneksi.

Tiedote vahvistaa Squawka-sivuston mukaan sen, että esimerkiksi Sveitsin riveissä EM-kisoissa pelanneet Granit Xhaka ja Xherdan Shaqiri eivät saa siirtyä Kosovon maajoukkueeseen.

Perparim Hetemaj’n mahdollisuudet siirtoon tiedote jättää yhä avoimeksi. Hetemaj on edustanut Suomea 13. toukokuuta jälkeen, mutta vain harjoitusotteluissa. Edustusluvan Kosovoon saanut ja Suomea vastaan Kosovon maalin tehnyt Valon Berisha oli vielä kesäkuun harjoitusotteluissa Norjan mukana, kun maa kohtasi Belgian.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    Chicago Bulls hehkuttaa Lauri Markkasen kaukoheittoja Twitterissä – kaikki 36 kolmosta samalla videolla

  3. 3

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  4. 4

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  5. 5

    Muistatko listaykköseksi nousseen korvamadon vuodelta 1999? Jalkapallojoukkue mokasi, mutta kerää nyt rahaa eturauhassyöpää vastaan yhdistämällä pelaajan nimen ja numeron biisin hengessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  2. 2

    NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

  3. 3

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  4. 4

    Korson kupla puhkeamassa – sensaationa syntynyttä FC Legirus Interiä uhkaa äkkikuolema: ”Päätimme, että hullunleikki saa loppua”

  5. 5

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  2. 2

    Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

  3. 3

    Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

  4. 4

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    4. 4

      Brexit maksaa jo nyt tavalliselle perheelle satoja euroja vuodessa: hinnat nousevat ja palkkojen kasvu takkuaa

    5. 5

      Juha Sipilä julkaisi Twitterissä kaavion jossa eriarvoisuutta torjutaan kävelemällä siltaa ja kiipeilemällä narua – internet korvasi tekstit hallituksen kannatuksella, oluella, ja muulla nerokkaalla

    6. 6

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    7. 7

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    8. 8

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    9. 9

      VR:n työsuhdeasunnot jyrätään tulevaisuuden korttelin tieltä Helsingin Oulunkylässä – tiivistyvä kaupunki osa Helsingin uutta strategiaa

    10. 10

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    3. 3

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    4. 4

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää