Urheilu

”Olen syntipukki” – Abdoulaye Méïté väittää saaneensa potkut SJK:sta perusteettomien vilppiepäilyjen takia

Seura kiistää pelaajan väitteet ja sanoo purkaneensa sopimuksen huonojen peliesitysten takia. Katso kohua herättänyt maali videolta.

Viikon ajan jalkapallopiireissä on kiertänyt huhuja siitä, miksi Seinäjoen Jalkapallokerho purki veteraanipelaaja Abdoulaye Méïtén, 35, sopimuksen kesken kauden. Huhuissa on liikkunut väitteitä, että pelaaja olisi liitetty mahdollisiin epäilyihin tulosmanipulaatioista.

Urheilulehti kertoi torstaina ensimmäisenä, että kokenut norsunluurannikkolainen toppari olisi epäiltynä tulosmanipulaatiosta.

Helsingin Sanomat on selvittänyt Méïtén tapausta viime viikosta lähtien. Mistä Méïtén yllättävissä potkuissa on kyse?

Méïté kertoi saaneensa 29. elokuuta SJK:n urheilujohtajalta Janne Kotamäeltä viestin, jossa tämä pyysi pelaajaa toimistoonsa. Méïté ei tiennyt matkalla, mistä on kyse.

Méïté kävi keskustelun Kotamäen kanssa ilman muiden läsnäoloa.

Méïtén mukaan urheilujohtaja kertoi, että poliisilta oli tullut puhelu, jossa kerrottiin, että Méïté on osallistunut tulosmanipulaatioihin. Méïtén mukaan hän olisi siis seuran väitteen mukaan epäiltynä rikollisesta vilppipelistä jalkapallo-otteluissa.

”Se on suuri valhe. Olen puhdas”, Ranskaan palannut Méïté kertoi puhelimitse Helsingin Sanomille torstaina.

Méïtén mukaan urheilujohtaja jatkoi, että he eivät tässä vaiheessa halua ottaa mitään riskejä.

Kotamäki puolestaan kertoi pyytäneensä pelaajan sopimuksenpurkuneuvotteluihin, koska pelaaja ei ollut seuran mielestä tarpeeksi hyvä.

”Kotamäki sanoi, että palaa kotiin, palaa Ranskaan”, Méïté kertoi kohtaamisesta toimistolla.

Méïté oli Veikkausliigan kokeneimpia ulkomaalaispelaajia. Hän oli ehtinyt urallaan pelata yli 140 Ranskan liigan ottelua ja yli 80 Englannin Valioliigan ottelua. Hän pelasi vuoden 2006 MM-kisoissa kaksi ottelua Norsunluurannikon joukkueessa.

Vuoden 2011 jälkeen hänen uransa kääntyi laskusuuntaan, ja pelaaja kiersi Veikkausliigasta Englannin kolmannelle sarjatasolle, sen jälkeen Kreikan liigasta Skotlannin toiselle sarjatasolle ja lopulta takaisin Veikkausliigaan.

Méïté oli kertomansa mukaan järkyttynyt Kotamäen väitteistä. Méïtén mukaan hänellä ei ollut aiemmin mitään ongelmia seuran kanssa.

”Ajattelin, että jos poliisi on kerran soittanut, niin kai heillä on todisteitakin”, Méïté sanoi.

Méïté kertoi pyytäneensä todisteita urheilujohtajalta. Silloin tämä oli Méïtén mukaan sanonut, että poliisin puhelu ei tullut hänelle, vaan seuran pomolle HIFK–SJK-ottelun jälkeen.

”Hän [urheilujohtaja] sanoi, että poliisi oli soittanut seuran pomolle ja vain varoittanut, että minua kannattaa tarkkailla.”

Méïtén mukaan Kotamäki olisi siis hieman muuttanut tarinaansa heti, kun pelaaja vaati häneltä todisteita. Méïtén mukaan mitään todisteita hänelle ei esitetty.

Kotamäki ei halua kommentoida Méïtén esittämiä väitteitä keskustelusta.

”En kommentoi. Se on Méïtén antama lausunto. Olemme purkaneet hänen sopimuksensa ja hoitaneet velvoitteet. Totesimme, että hankimme uuden topparin, kuten hankimmekin Juhani Ojalan. Meiltä on lähtenyt kaksi muutakin pelaajaa”, Kotamäki sanoi.

Méïté kuvaili kiihtyneesti keskustelua, joka sivusi 27. elokuuta pelattua SJK:n häviämää ottelua HIFK:ta vastaan Sonera-stadionilla. Puolen tunnin kohdalla HIFK sai kulmapotkun, jonka Mika Väyrynen antoi etutolpalle. Pekka Sihvola puski pallon kohti maalia, ja Méïtén päästä pallo kimposi SJK:n maaliin.

Maalitilanne alkaa videolla ajassa 2.50:

”Hän sanoi, että tein oman maalin IFK-pelissä. Mutta en voinut sille mitään! Muutkin pelaajat sanoivat, etten voinut sille mitään. Pallo tulee nopeasti, ei siinä ole kahtakymmentä tuntia aikaa”, Méïté sanoi.

Méïté kertoi, että olisi hyväksynyt potkut, jos perusteeksi olisi sanottu, että seura haluaa hänen tilalleen uuden pelaajan.

Seuran puheenjohtaja ja pääomistaja Raimo Sarajärvi kertoi, ettei voi kommentoida Méïtén kertomusta.

”Aihe on sellainen, että ei voi syyttää, kun ei ole mitään konkreettista näyttöä. Tiedämme, että kyseinen pelaaja on tehnyt paljon virheitä, ja sellainen pelaaja ei voi meillä pelata”, Sarajärvi kertoi.

Onko jokin viranomainen ollut teihin yhteydessä?

”Emme ota siihen kantaa. Asioita tutkitaan, mutta näytön saaminen on vaikeata. Emme voi ottaa tällaiseen kantaan. Siihen saavat viranomaiset ottaa kantaa, jos haluavat”, Sarajärvi sanoi.

Mitä sanot teidän urheilujohtajan syytöksistä Méïtéä kohtaan?

”Se on tietenkin pelaajan kertoma asia. Sanoisin, että katkeroituneen pelaajan puheita.”

HS sai viime viikolla Palloliitosta vahvistuksen sille, että SJK ei ollut raportoinut Palloliitolle epäilyistä, jos sellaisia oli ollut.

”Emme ole [raportoineet]”, Sarajärvi sanoi.

Palloliitto on antanut seuroille ohjeistuksen, että seurat raportoisivat liitolle epäilyistä.

”Se on juuri näin. Meidän tehtävänä ei ole epäillä, vaan meidän tehtävänä on arvioida pelisuorituksia”, Sarajärvi sanoi.

Veikkausliigan InStat-tilastojen mukaan Méïté ei ollut ainakaan niiden kahdenkymmenen pelaajan joukossa, jotka ovat tehneet eniten maaliin johtaneita virheitä.

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jouko Ikonen oli kuullut jalkapallopiireistä epäilyistä. Ikonen on vuosien ajan keskittynyt ja perehtynyt tulosmanipulaatioihin.

Jos poliisi olisi tutkinut tapausta, olisiko sinulle kantautunut tietoa siitä?

”Todennäköisesti kyllä. Jos asialla on tutkinnanjohtaja, joka ei halua levittää asiaa tutkintaryhmänsä ulkopuolelle, en kuulisi asiasta. Jutut on myös mahdollista salata. En saa automaattisesti kaikkia tietoja”, Ikonen kertoi.

Onko Méïtéstä tehty tutkintapyyntöä?

”Tietääkseni ainakaan Keskusrikospoliisille ei ole tehty”, Ikonen sanoi.

HS ei ole saanut selville, onko Méïtéen kohdistunut muissa maissa epäilyksiä.

Joukkue sai kuulla Méïtéen kohdistuneista epäilyistä viime viikon puolivälissä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan pelaajat olisivat kuulleet seuran saamasta väitetystä varoituksesta.

Kotamäki kiisti, että joukkueelle olisi kerrottu epäilystä.

Méïtén mielestä ne, jotka väittävät hänen tehneen tahallisen oman maalin HIFK:ta vastaan, eivät ymmärrä jalkapalloa.

”Joukkuekaverien mukaan en ollut tehnyt mitään väärää.”

Méïtén mukaan hän on puhunut asiasta muiden pelaajien kanssa.

”He ovat tästä sokissa, kuten minäkin. He eivät voi ymmärtää, mitä tapahtuu.”

Méïté sanoi puhuneensa tapauksesta juristin kanssa. Pelaaja ei ole päättänyt, miten hän aikoo edetä asian kanssa.

Méïté ihmetteli monta kertaa seuransa motiiveja. Lopulta hän epäili, että kyse on SJK:n huonosta menestyksestä. Hallitseva mestari on seitsemännellä sijalla.

”Jos olisimme nyt kolmantena, en usko, että mitään tästä olisi tapahtunut”, Méïté kertoi.

”Olen täydellinen syntipukki.”

Juttua korjattu: Kreikan kakkosliiga muutettu Kreikan liigaksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • SJK
  • Urheiluvilppi
  • Palloliitto
  • Suomen Palloliitto
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”

  2. 2

    Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn

  3. 3

    Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

  4. 4

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  5. 5

    Ronaldo ja Lieke Martens valittiin odotetusti Fifan vuoden pelaajiksi – skorpionipotkulla sai Puskas-pystin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

  2. 2

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  3. 3

    Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”

  4. 4

    Onnellisella Lauri Markkasella on Chicagossa tyttöystävä, isä ja pino Harry Pottereita: ”Haluan olla iso stara”

  5. 5

    Venetsian maraton päättyi skandaaliin: Paikallisen juoksuseuran edustaja voitti, kun kärkijuoksijat ohjattiin väärään suuntaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    Tilaajille
  2. 2

    Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

  3. 3

    Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti – löi Chicago Bullsin aloitus­viisikossa pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat: ”Käytin mahdollisuuteni”

  4. 4

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  5. 5

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show’ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    3. 3

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    4. 4

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi valvoi tehostetusti Kurvin aluetta Helsingissä: lähes 200 poistumis­käskyä, 13 etsintäkuulutettua, rikosilmoituksia, kotietsintä ja 25 sakot

    7. 7

      Aivosyöpää sairastava professori Timo Honkela sai oivalluksen maailmanrauhasta – testamenttiteos syntyi muutamassa kuukaudessa poikkeuksellisilla keinoilla

    8. 8

      Lukio menossa taas täysremonttiin – matematiikka, luonnontieteet ja kielet painottuisivat nykyistä enemmän

    9. 9

      On turha kuvitella, että Suomen voimistuva talouskasvu ratkaisisi itsestään ongelmamme – Professori: Pitäisi antaa tilaa ”luovalle tuholle”

      Tilaajille
    10. 10

      Erosta, surusta ja potkuista selviää helpommin, kun ei juokse karkuun – pakeneminen voi pahentaa oloa, sanoo psykoterapeutti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    6. 6

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Aamulehti: Perussuomalaisten Halla-aho lupasi jo vuonna 2016 järjestetyssä salaisessa kokouksessa haastavansa Timo Soinin
    3. Murhasta ja viidestä tapon yrityksestä syytetty mies astuu oikeuden eteen – HS paikalla Lönnrotinkadun yliajon oikeudenkäynnissä
    4. Ääriajattelu on huonoa bisnestä – kuluttaja reagoi herkästi pieniinkin eettisiin puutteisiin
    5. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    6. Aivosyöpää sairastava professori Timo Honkela sai oivalluksen maailmanrauhasta – testamenttiteos syntyi muutamassa kuukaudessa poikkeuksellisilla keinoilla
    7. On turha kuvitella, että Suomen voimistuva talouskasvu ratkaisisi itsestään ongelmamme – Professori: Pitäisi antaa tilaa ”luovalle tuholle” Tilaajille
    8. Tunti sitten
    9. Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta Tilaajille
    10. Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle
    11. Lukio menossa taas täysremonttiin – matematiikka, luonnontieteet ja kielet painottuisivat nykyistä enemmän
    12. Poliisi valvoi tehostetusti Kurvin aluetta Helsingissä: lähes 200 poistumis­käskyä, 13 etsintäkuulutettua, rikosilmoituksia, kotietsintä ja 25 sakot
    13. Näytä lisää