Urheilu

Norjalaisasiantuntija Therese Johaugin dopingkärystä: ”Me haluamme uskoa häntä”

Monet ovat nyt hiihtomaa Norjassa vihaisia.

Norjassa huippuhiihtäjä Therese Johaugin torstaina ilmi tullut dopingkäry on otettu vastaan tyrmistyksellä.

Erityisen pahasti tapaus iskee, koska se seuraa toisen huippuhiihtäjän Martin Sundbyn aiempaa dopingkäryä, toteaa dopingiin erikoistunut TV2:n asiantuntija ja entinen kilpapyöräilijä Mads Kaggestad HS:lle. Sundby jäi kiinni astmalääkkeen liiallisesta käytöstä.

”Tämä on kamalaa heille. He ovat kaksi suurinta tähteämme kansainvälisesti, eivätkä he tarvitse tällaista nyt. Heidän on käytävä rutiininsa läpi, eikä tällaista saa enää tapahtua”, hän sanoo.

Kaggestad toteaa, että monet ovat nyt hiihtomaa Norjassa vihaisia. Hän ei silti usko, että norjalaiset hylkäävät täysin hiihtotähtiään. Osan luotto maailman tämän hetken ykköshiihtäjän Johaugin syyttömyyteen on yhä kova, hän sanoo.

”Täällä Norjassa me uskomme Therese Johaugiin koska me tunnemme hänet. Me haluamme uskoa häntä”, hän sanoo ja tarkoittaa, että kaikissa maissa suhtautuminen omiin urheilijoihin on hienovaraisempaa ja tapauksia tarkastellaan kaikista näkökulmista.

Muiden maiden urheilijoita sen sijaan arvioidaan hiukan kovemmassa sävyssä.

”Uskon, että häntä kuunnellaan Norjassa ja hänen selitystään uskotaan, mutta hän luultavasti saa kilpailukiellon silti", Kaggestad sanoo.

Norjassa huomio on kiinnittynyt erityisesti siihen, mitä Johaug tiesi ja mitä ei.

Useammat paikalliset mediat ovat osoittaneet, että Johaugin huuliinsa käyttämää ja kiellettyjä anabolisia steroideja sisältävää Trofodermin-salvaa myydään sen ostopaikalla Italiassa pakkauksessa, jossa on selvä varoitus dopingista.

Dagbladet-lehti kävi ostamassa kyseistä voidetta juuri siitä apteekista Italiassa, josta Johaugin ja hiihtomaajoukkueen lääkäri Fredrik S. Bendiksen sitä hankki. Kyseisessä apteekissa voidetta myytiin nimenomaan varoituspakkauksen kanssa, lehti osoitti. Saman teki suomalaishiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen.

Jäljelle jää silti paljon kysymyksiä, kuten saiko Johaug kiellettyjä aineita sisältävän salvan pakkauksen kanssa vai ilman. Tai oliko mahdollista, että kielletty aine oli päätynyt hänen elimistöönsä muuta kautta.

Lisäksi Norjassa muistutetaan, että urheilija on lääkärin neuvoista huolimatta viime kädessä aina vastuussa siitä, mitä aineita hän valitsee käyttää.

Kaggestad toteaa, että tapauksen yksityiskohdat ovat vielä sen verran epäselvät, että niistä on vaikea vetää selviä johtopäätöksiä. Mutta jos tosiaan on niin, että Johaugin lääkäri on saanut pakkauksen, jossa on selvä doping-merkintä, on kyseessä hyvin paha virhe.

”Se on niin paha virhe lääkäriltä, että se vain on kamalaa”, Kaggestad sanoo.

”Voin ymmärtää, että nuori urheilija luottaa lääkäriinsä, mutta tämä vain osoittaa, ettei keneenkään voi luottaa. Hänen (Johaugin) puolustuksensa ei silti ole vahva, koska Wadan koodisto sanoo, että jokainen urheilija on vastuussa siitä, mitä hän päästää elimistöönsä. ”

Johaugin asemaa saattaa Kaggestadin arvion mukaan auttaa se, että hän on niin merkittävä tähti norjalaiselle urheilulle.

”Uskon, että kyseeseen voi tulla jonkinlainen kevyehkö kilpailukielto, koska jos on totta että lääkäri oli vastuussa voiteen käytöstä, kuten he sanovat – silloin Johaugia luultavasti kuunnellaan, sillä hän on hyvin tärkeä tähti Norjalle ja tällaisilla tähdillä on parempi asema kuin pikkutekijöillä uskoisin.”

Norjan antidopigtoimikunta ei ole toistaiseksi käsitellyt tapausta loppuun saakka, mutta se totesi torstaina norjalaisviestimille, että vastaavan rikkeen perusteella voi saada korkeintaan neljän vuoden kilpailukiellon.

Verkkosivusto The Antidoping-Database on tilastoinut yhteensä yhteensä 8 000 tapausta, joista 27:ssä urheilija on jäänyt kiinni samasta aineesta kuin Johaug, klostebolista. He kaikki ovat saaneet kilpailukiellon. Niiden mitat ovat vaihdelleet 15 kuukaudesta neljään vuoteen, kertoo sivustoa ylläpitävä Trond Husø NRK:lle.

”Siksi on helppo vetää johtopäätös, että hän saa ainakin vuoden kilpailukiellon”, hän sanoo.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • doping
  • Elina Kervinen
  • Maastohiihto
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  2. 2

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  3. 3

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  4. 4

    Shakkia Gaddafin kanssa ja nimi USA:n pakotelistalla – Kansainvälisen shakkiliiton puheenjohtaja uskoo myös ufoihin: ”Miksi en?”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski sivussa – vahvasti hiihtänyt Laura Mononen tuuletti voittoa Suomen cupissa: ”Parempi tilanne kuin viime vuonna”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  2. 2

    Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

  3. 3

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  4. 4

    Urheiluministeri Sampo Terho pani arvovaltansa peliin ja anoi Espanjasta pelilupaa Petteri Koposelle ja Sasu Salinille – Susijengin päävalmentajan Henrik Dettmannin mukaan tilanne on kestämätön

  5. 5

    Polvivamma pilasi hyökkääjän MM-unelman – ”Se oli nivelen vääntövammoista pahin, jonka olen nähnyt”, sanoo lääkäri

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Base-hyppääjän ennätysyritys päättyi kohtalokkaasti – paiskautui Himalajalla vuorenseinään ja kuoli

  2. 2

    Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

  3. 3

    Kiekkotähtien pojat vaihtoivat salibandyyn – ”Siellä sain pelata rauhassa”, perustelee Raimo Summasen poika Miko

  4. 4

    Amanda Harkimo villitsee fanit ja psyykkaa pelaajat: Nyt hän kertoo miksi lähti mukaan tosi-tv-ohjelmiin – entä milloin Jokerien dj:llä on ”lällällää”-olo?

  5. 5

    Jari Mönkkösen elämän pahin painajainen toteutui: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy liikuttamaan vain päätään – ”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain launtaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Taksien tilaaminen Helsingissä muuttui – Valopilkku-sovelluksen tilaukset menevät nyt Lähitaksille

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    9. 9

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    6. 6

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat