Urheilu

Nigerian valmentaja väittää: Chelsea rankaisee pelaajaansa olympialaisiin osallistumisesta

Gernot Rohrin mukaan John Obi Mikel on kunnossa.

Nigerian jalkapallomaajoukkueen valmentaja Gernot Rohr väittää, että Chelsea rankaisee keskikenttäpelaaja John Obi Mikeliä siitä, että tämä pelasi Rion olympialaisissa.

Mikeliltä jäi kesällä väliin suurin osa Chelsean kauteen valmistavista otteluista, kun hän oli pelaamassa Nigerian pronssia saavuttaneessa olympiajoukkueessa.

Mikel ei ole vielä pelannut Chelseassa tällä kaudella palattuaan joukkueen vahvuuteen elokuussa.

”Sille on syy, miksei Mikel pelaa Chelseassa juuri nyt. Syy on se, että hän pelasi Nigerialle olympialaisissa”, Rohr sanoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

”En voi rangaista pelaajaa, joka rakastaa maataan ja näyttää rakastavansa myös viheriöitä.”

Rohr oli äskettäin työmatkalla Englannissa ja tapasi Chelsean seurahenkilöitä. Hän sanoi puhuneensa Mikelin tilanteesta sekä pelaajan itsensä että Chelsean teknisen johtajan Michael Emenalon kanssa.

”Mikel harjoittelee todella hyvin ja pelaa harjoituksissa Chelsean isojen pelaajien kanssa”, Rohr kertoi.

Rohrin mukaan Mikel on lauantaina mukana Nigerian avauskokoonpanossa MM-karsintaottelussa Algeriaa vastaan.

”Hän on kunnossa, ja toivon, että hän pystyy pelaamaan 90 minuuttia Algeriaa vastaan.”

”Hän on vaikutusvaltainen pelaaja. Odotan hänen motivoivan toisia avausminuutilta lähtien, mutta en voi vielä sanoa mitään siihen, jaksaako hän pelata täyden ajan.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Chelsea
Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  2. 2

    Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

  3. 3

    Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan

  4. 4

    FC Honka houkutteli nipun valmentajia Tapiolaan – joukossa muun muassa KäPan mestarivalmentajat

  5. 5

    Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  2. 2

    Suomalainen Mikael Heerman osallistui maailman rankimpaan juoksukisaan – Barkley Marathon on liki sadistinen koettelemus, jonka maaliin on päässyt vain kourallinen ihmisiä

    Järjettömästä katsomoväkivallasta epäilty pidätettiin Yhdysvalloissa – NFL-otteluissa fanien yhteenotot ovat arkipäivää

  3. 3

    Emilia Bottas vaihtoi uinnin esteratsastukseen vasta aikuisena ja kilpailee jo Helsinki Horse Show´ssa – ”Nyt on helpompi joustaa Valtterin kilpailujen mukaan”

  4. 4

    Donald Trumpia ärsyttävien polvistumisten aloittaja koki tylyn kohtalon – nyt hän syyttää NFL-seuroja salaisesta sopimuksesta

  5. 5

    Huippu-urheilijat kertovat vammojen raatelemasta arjesta: Yhden oma seura väärensi magneettikuvat, toinen kuntoutui 30 000:lla vatsalihasliikkeellä viikossa, kolmas pakotettiin kuumeessa kentälle

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi kikka on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Trump väitti valheellisesti, että Obama ei soittanut kuolleiden sotilaiden omaisille – Kongressiedustajan mukaan Trump puhutteli itse tökerösti surevaa leskeä

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Perussuomalaisten puoluetoimisto kehottaa vaikenemaan kuntapäättäjien rikostuomioista – ”luottamuksellisia asioita” eikä ”mitään tietoa ulkopuolisille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    9. 9

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    10. 10

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”
    3. Tutkijat matkustivat viisi päivää rutontorjuntaan vain joutuakseen lähtemään takaisin uhkailun takia – Madagaskarin keuhkorutto on levinnyt syrjäseuduilta kaupunkeihin ja tappanut jo yli 70 ihmistä
    4. Katso keskiviikon HS-uutiset ja sää
    5. Presidentti Trump väitti valheellisesti, että Obama ei soittanut kuolleiden sotilaiden omaisille – Kongressiedustajan mukaan Trump puhutteli itse tökerösti surevaa leskeä
    6. Tenniksen nelinpelin ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla ottelun Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    7. Presidentti Niinistö oli Karstulassa kuin kuningas – aiemmin paikalla oli käynyt Kekkosen Neuvostoliitosta saama lahjahevonen
    8. 30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”
    9. Tunti sitten
    10. Perussuomalaisten puoluetoimisto kehottaa vaikenemaan kuntapäättäjien rikostuomioista – ”luottamuksellisia asioita” eikä ”mitään tietoa ulkopuolisille”
    11. Kolme kuollut ampumisessa Yhdysvaltojen Marylandissa
    12. Myrkylliset höyryt aiheuttivat uuden EU-päämajan evakuoinnin Brysselissä – jo toinen kerta viikon sisällä
    13. Näytä lisää