Urheilu

Mestaruus toi mainetta ja mammonaa mutta TPS kiristää vyötä

Tilaajille

HÄMEENLINNA-Turun Palloseura on jääkiekkoilun mahtiseura, joka sunnuntaina kaappasi jo neljännen Suomen mestaruutensa viidessä vuodessa. Mestaruus toi TPS:lle taas mainetta ja mammonaa, mutta silti toimitusjohtaja Jyrki Santala lupaa joukoilleen tiukkaa talouskuuria. Vyötä on kiristettävä muun talouselämän malliin.

Santala ei halua ruveta Roope Ankaksi, vaikka kateelliset luulevat turkulaisten kahlaavan rahassa. Luulo ei kuulemma taaskaan ole tiedon väärtti. "On totta, että teimme tällä kaudella komean yleisöennätyksen (204153). Pääsylippuja myimme kuitenkin vähemmän kuin aikaisemmin. Mainostulot ovat myös lujassa, sillä moni asiakas on suorastaan lakannut olemasta. Runkosarjan voitto ja mestaruus auttavat pääsemään plussan puolelle." Runkosarjan voitosta TPS kuittaa puoli miljoonaa. Mestaruus taas tiesi tilille arviolta runsasta kahta miljoonaa. TPS:n talousarvion loppusumma on noin 16 miljoonaa.

Pelaajabudjetti supistuu

"Kaikki kulut otetaan tarkkaan syyniin. Helpoin tapa karsia on tietysti muuttaa joukkueen rakennetta", Santala sanoi.

Eräitten tietojen mukaan TPS:ssä suunnitellaan jopa 20 prosentin karsintaa pelaajabudjettiin. Santala ei tietoja kuitenkaan vahvista. "Tässä vaiheessa on vaikea sanoa minkälaisiksi säästötoimet muodostuvat." Mestarijoukkueen kokoonpanoon tullee kuitenkin muutoksia. Johdonmukaista olisi, että muutama kallispalkkainen pelaaja siirtyisi muualle ja tilalle tulisi nuorta, halvemmalla pelaavaa voimaa.

"Omista nuorista on tarkoitus nostaa pelaajia ykköseen. Myös muualta on tulossa nuoria. TPS:ssä on imua, sillä valmentaja Vladimir Jursinovin koulu kiinnostaa. Sitä kautta voi löytyä tie huipulle", Santala selvitti.

Tiedot kertovat myös, että esimerkiksi Mikko Mäkelä ja Hannu Virta saattavat ensi kaudella pelata muissa maisemissa. Entisinä NHL-ammattilaisina sekä Mäkelä että Virta kuuluvat varmasti TPS:n palkkahaitarin yläpäähän. Mäkelän nimi on mainittu Tampereen Ilveksen yhteydessä. Virta taas saattaa siirtyä Sveitsiin Hannu Jortikan valmentaman Bernin riveihin.

Mutta Jursinovin komento jatkuu TPS:ssa. Myös joukkueen venäläiset vahvistukset German Titov ja Aleksander Smirnov jatkavat Turussa ensi kaudella. "Venäläiset ovat huippupelaajia ja lisäksi huomattavasti halvempia kuin esimerkiksi tshekit." Sekä Titov että Smirnov kelpuutettiin Venäjän MM-leirille. Myös valmentaja Jursinov saattaa lähteä Saksan MM-kisoihin Venäjän maajoukkueen konsultiksi.

Farmi maksoi yli miljoonan

"Voitimme A-nuorissa SM-hopeaa ja C-nuorissa Suomen mestaruuden. Junioreille on tarjottava kehittymismahdollisuuksia jatkossa. Siksi sopimuksesta Kiekko-67:n kanssa on pidettävä kiinni." Uutta rahaa suomalaiseen kiekkoiluun kuitenkin kaivataan. Santala ei näe kuin yhden suunnan: ulkomaat. Kansainvälistä toimintaa on lisättävä, sillä pää tulee vetävän käteen pienessä Suomessa.

"Television merkitys on suuri. Uutta ulottuvuutta on saatava, jotta tällä tasolla voisi jatkaa", Santala sanoi.

Katseet ulkomaille

SM-liiga markkina-alueena saattaa tulevaisuudessa näivettyä entisestään. Lama iskee myös kiekkoseuroihin. Talouselämän lainalaisuudet purevat myös jääkiekossa. Mitä vähemmän rahaa, sitä heikompi edustusjoukkue.

Santala arvioi, että ensi kaudella liigan kärki on ehkä aikaisempaa tasaisempi, mutta juopa kärjen ja tyven välillä on entistä suurempi.

"Voisin sanoa, että mitä minä sanoin. TPS, HIFK ja Tappara vastustivat aikanaan rajusti liigan ja divisioonan laajennuksia. Nyt nähdään, ettei ainakaan divisioona kestänyt laajennusta", Santala tuumi.

Laajempi liiga pelkkää hölmöyttä

Santala palaa aikanaan esillä olleeseen malliin 8+4 sarjasta, jossa 12 joukkueen kaksinkertaisen sarjan jälkeen kahdeksan parasta jatkaisi omassa sarjassaan ja neljä huonointa jatkaisi divisioonan parhaitten kanssa. Santala epäili kuitenkin, ettei tämmöistä sarjaa demokraattisesti toimivassa liigassa saada aikaan. Kannatusta tulee vain niiltä seuroilta, jotka ovat varmoja paikasta kahdeksan parhaan joukossa.

TOIVO KÖPILÄ

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Euroopan mestari Edis Tatli on valmis, jos hänen twiitistään tykännyt Ukrainan supertähti nousee samaan sarjaan – ”Se ratkaisi, että Edis meni koko ajan eteenpäin”

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  4. 4

    Kanada täydensi World cup -joukkuettaan, Patrik Lainetta kolhinut Perry mukaan

  5. 5

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  4. 4

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  5. 5

    Jesse Puljujärven nykyvire kerää ylistystä – tärkeän tilaston ykkösenä: ”Taisi katsoa liikaa Lainetta ja Matthewsia”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää