Miksi Teivossa ravattiin kolme V4-peliä? - Urheilu | HS.fi

Miksi Teivossa ravattiin kolme V4-peliä?

Tilaajille
23.5.1993 3:00

TAMPERE-Teivon raviradan toimitusjohtaja Antti Erälaukko, miksi lauantain raveissa ajettiin normaalin yhden asemasta kolme V4-peliä?

"Halusimme tarjota yleisölle mahdollisuuden näyttää suuntaa, mitä he haluavat pelata ja mitä eivät. Tämä oli siis kokeilu. Mielestäni raviurheilusta puuttuu tällä hetkellä rohkeutta. Uskoin etukäteen, ettei tämä pelijärjestely tuota radalle huonompaa taloudellista tulosta kuin normaalisti. Meille olennaisempi kysymys on, missä on yleisö?" Kuinka hyvä oli päivän taloudellinen tulos ? "Yleisöä oli noin 20 prosenttia vähemmän kuin Suurmestaruudessa viime vuonna, siis tällä kertaa noin 4000. Vaihdot putosivat vähemmän, 2,2 miljoonasta noin kahteen miljoonaan. Ongelmana on liian suuri ravien tarjonta. Hippos saisi minun puolestani säädellä alaa voimakkaammin kuin nyt esimerkiksi puuttumalla kilpailupäiviin." Olisiko vaihto voinut olla isompi, jos V4-pelejä olisi ollut vähemmän? Nythän kolmen V4-pelin vaihto oli pienempi kuin viime vuonna kahden. "En osaa sanoa vielä. Lopulliset totoluvut eri pelimuotojen välillä kertovat jonkinlaisen vastauksen." Raveihin kuului kaksitoista totolähtöä ja kaksi näytösajoa. Eikö järjestely venyttänyt ennestäänkin pitkää päivää? "Päivä oli pitkä, mutta hyväntekeväisyyslähtö vanhoille suurmestareille ja kiitolaukkalähtö haluttiin järjestää juuri nyt. Lisäksi tekniikka reistaili ravien alussa ja lähtöjen uusinnat venyivät. Kehotin viemään väliajat läpi mahdollisimman joutuisasti." Kaikkiaan Tampereen Suurmestaruusravit kestivät neljä tuntia ja 45 minuuttia. RIKU NIITTYNEN

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu