Urheilu

Jyrki Järvilehto ei päässyt keskiviikkona radalle Brasiliassa ajamisesta päätös ensi viikolla

Tilaajille

IMOLA, ITALIA - Jyrki Järvilehdon osallistuminen 27. maaliskuuta ajettavaan F1-kauden avaavaan Brasilian GP:hen ratkeaa ensi viikolla sen jälkeen, kun Benetton on pitänyt omat kenraaliharjoituksensa Silverstonessa.

Silverstonessa ei enää testata auton kestävyyttä ja toimivuutta, vaan ohjelmassa on pelkästään Brasiliaan vietävien autojen sisäänajo, joka on vain muutaman kierroksen mittainen. "Uskoisin, että päätökset tehdään ensi viikolla, kunhan ensin jutellaan tallin kanssa", kertoi Järvilehto fysioterapian jälkeen jääpussit niskassaan.

Imolan testien avauspäivänä tiistaina Järvilehto pystyi ajamaan ainoastaan yksitoista kierrosta. Keskiviikkona kierroksia ei kertynyt ainuttakaan. "Benettonin tänne tuomissa moottoreissa oli selvät kilometrimäärät. Keskiviikon moottorissa se oli 150 kilometriä. Se oli jo melkein täynnä, eikä uutta moottoria olisi ehditty enää vaihtaa. En olisi enää kerinnyt hyppäämään autoon", selvitti Järvilehto.

Osasyy ajamattomuuteen oli ehkä niskassakin, joka sai tiistaina melkoista sokkihoitoa. "Totta kai ensimmäinen ajokerta on aina jonkinlainen katastrofi, kun kaikki lihakset ovat olleet levossa pitkän aikaa. Ja kai minä odotin avauspäivästä vähän parempaa", Järvilehto sanoi.

"Torstaina aion yrittää uudestaan. Katsotaan sitten, mikä on tilanne. Lihakset menivät kyllä jumiin tiistaina, mutta aika äkkiä ne alkoivat palautua. Olo on nyt ihan hyvä. Mietteet ovat samat kuin ennenkin eli Brasiliassa haluan olla mukana", selvitti Järvilehto.

Keskiviikkoaamupäivän Järvilehto kantoi niskassaan sähköistä lihasstimulaattoria, joka paidan alta roikkuvine johtoineen herätti kovasti kiinnostusta. "Totta kai haluan Brasiliaan, mutta pienellä varauksella. Paraneminen kestää pitkään, sen sanoivat lääkäritkin. Jos kipua on niin uskomattomasti, että meinaa itku tulla, on kilpaileminen mahdotonta." Tiistaina niskaan sattui.

Benettonin viimeistelytesteihin Järvilehto saa fysioterapeuttinsa suunnitteleman uuden niskatuen, jonka pitäisi auttaa etenkin pomppuisissa kohdissa, joissa niska joutuu erityisen koville.

Brasilian Ayrton Senna oli keskiviikkonakin testien nopein, vaikkei aivan yltänytkään (-0,3 sekuntia) Alain Prostin viimevuotiseen paalupaikka-aikaan. Nigel Mansellin toissavuotisesta rataennätyksestä Senna jäi 1,5 sekuntia, mutta 1992 autoissa oli vielä nykyistä selvästi leveämmät renkaat. Benettonin hollantilainen testikuski Jos Verstappen oli neljänneksi nopein, Sennan, Damon Hillin ja Jean Alesin jälkeen.

Eilen ei tullut yhtään lisäkierrosta

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty tuli aikuisurheilijoiden avuksi – moninkertaisen arvokisamitalistin kunto vaihtelee päivittäin: ”Joskus en pääse lainkaan sängystä ylös”

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Kohunyrkkeilijä Tyson Fury voi taas otella – raskaan sarjan entinen maailmanmestari vapautui kilpailukiellostaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  2. 2

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  3. 3

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  4. 4

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    10. 10

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää