Urheilu

TPS rymisteli tilit tasoihin Vjatsheslav Fandulin maali sinetöi Jokerien ensimmäisen häviön pudotuspeleissä

Tilaajille

TURKU - Kilpailu jääkiekkoilun Suomen mestaruudesta ei olekaan selvä kuin pläkki, vaikka kannunvalajat näin viime viikolla uskoivat. Turun Palloseuran nuorekas joukkue intoutui kotikaukalossaan hirmuiseen taisteluun ja järjesti mestaruutta puolustavalle Helsingin Jokereille kauden ensimmäisen häviön pudotuspeleissä. Voitot ovat nyt tasan 1-1. Kolmella voitolla pääsee käsiksi mestaruusmaljaan.

Jokerien valmentaja Hannu Aravirta ennusti jo ensimmäisen ottelun jälkeen lauantaina, että tahtia on tiivistettävä jos mieli menestyä Turkuhallissa. Aravirran miehistö ei kuitenkaan löytänyt menoonsa riittävää meininkiä, vaikka pääsi tekemään jopa himoitun avausmaalin. TPS jauhoi kuin myllynkivi musertaen kovilla taklauksillaan helsinkiläisten vastarinnan.

Väärin olisi kuitenkin sanoa, että Jokerit alistui helposti. Vielä kolmannen erän alkuvaiheissa Jokereilla oli muutama hyvä tilanne tasoitusmaaliin. Vasta Vjatsheslav Fandulin maali (3-1) erän puolivälissä sinetöi tapahtumat.

"TPS lisäsi liikettä ja kontaktia. Turkulaiset olivat kuin magneetti kimpussamme. Me emme päässeet samanlaiseen vauhtiin. TPS ansaitsi ilman muuta voittonsa", Aravirta summasi.

Jokerien konseptit sekosivat lupaavan alun jälkeen. Puolustaja Ari Salo vietiin paareilla kentältä jo runsaan seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen. Mika Alatalo sai asianmukaisen rangaistuksen Salon telomisesta. Jokerit ei kuitenkaan havahtunut, vaikka merkit olivat selvät. TPS kävi kimppuun silmät kiiluen, ja erän puolivälin jälkeen syntyi pikavauhdilla pari maalia tekijöinä Jere Lehtinen ja Harri Sillgren. TPS:llä oli tilanteita useampaankin maaliin, mutta Ari Sulander Jokerien maalissa kesti.

"Ensimmäinen ottelu ja varsinkin sen ensimmäinen erä taisi mennä vähän katsellessa. Nyt käänsimme kunnioituksen tsempiksi. Kyllä tämä toinen ottelu oli selvästi ensimmäistä kovempi", tuumi TPS:n primus motor Saku Koivu, jonka vahvasta esityöstä Lehtinen pääsi vippaamaan avausmaalin.

Koivulla on nyt koossa 13 (6+7) pistettä pudotuspeleissä. Pörssissä on edellä ainoastaa Jokerien tähtihyökkääjä Otakar Janecky (2+13=15). Janecky jäi Turussa kuitenkin pihteihin eikä saanut tililleen lisäpisteitä.

"Kaikki ovat olleet sitä mieltä, että Jokerit uusii mestaruutensa. Yllätyksiä on kuitenkin aikaisemminkin tehty", Koivu pohdiskeli.

Pelkillä hurmoshenkisillä kotiotteluilla TPS ei kuitenkaan mestaruuteen yllä. Jokerit on nujerrettava ainakin kerran Helsingissä. Koivu ei pidä tehtävää ylivoimaisena. "Kaikkeen on pystyttävä jos mieli saada kannu." Selvää on, että Koivu on tärkeä lenkki TPS:n menestyksentavoittelussa. Sunnuntainakin valmentaja Vladimir Jursinov peluutti Koivua lähes joka toisessa vaihdossa tärkeässä kolmannessa erässä. Jursinov itse tosin sanoi, ettei muista miten paljon hän Koivua peluutti.

Kauden mittaan Turusta on tihkunut tietoja TPS:n ryminäketjusta, mutta suuren yleisön tietoisuuteen rymistelijät ampautuivat vasta sunnuntaina. Niko Mikkola, Lasse Pirjetä ja Toni Sihvonen jyräsivät vastustajia oikein urakalla. Varsinkin nopea Mikkola keräsi suosionosoituksia.

"Ari Salo taklattiin raukkamaisesti takaapäin, mutta muuten hyväksyn tapahtumat. Tämä oli kovaa finaalivääntöä ilman vahingoittamisen tarkoitusta", Aravirta analysoi.

Loistokkaan nousun kansalliselle erotuomarihuipulle tehnyt Rami Savolainen salli kovat taklaukset. Muutama tilanne olisi runkosarjassa taatusti vihelletty ryntäykseksi, mutta loppuottelussa kukaan ei valittanut.

Aravirta sanoi, että hänelle on yhdentekevää kuka ottelut tuomitsee. Tiistaina pillissä on Seppo Mäkelä, joka on myös ilmoittanut, ettei tuomarin parane turhan paljon peliin puuttua. Antaa pelaajien ratkaista.

Lisää jääkiekon 2. loppuottelusta seuraavalla sivulla.

JARMO MATILAINEN / HS

TPS kuin magneetti Kunnioitus muuttui taisteluksi Rymistelijät tunnetuiksi

Helsingin Sanomat

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

  2. 2

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  3. 3

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  4. 4

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  5. 5

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  2. 2

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  3. 3

    Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää