Urheilu

Räty heitti lyhyellä vauhdilla 83,70 Keihään maailmanmestari avasi kilpailukautensa ja voitti kansainvälisen kisan

Tilaajille

Suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan Seppo Rädyn keihäskunnosta. Avauskisassaan Joensuussa Räty heitti tasaisen sarjan. Kaikki hyväksytyt neljä heittoa kantoivat yli 80 metriä. Parhaalla kaarella oli mittaa 83,70.

"Tämä heittely on nyt vähän kuin halonhakkuuta. Paljoa ei voi epäonnistua, muttei myöskään aivan huippukaariin ole mahdollisuuksia", Räty kommentoi heittojaan tarkoittaen, ettei vauhdinotto ole vielä uomissaan. Räty heitti Joensuussakin ainoastaan 17 metrin vauhdilla, kun normaalioloissa tohmajärveläisen maailmanmestarin vauhti on kymmenkunta metriä pitempi.

"Vauhdin lisääntyessä heittoihin tulee enemmän laajuutta ja kiristystä", Räty puheli ammattisanastollaan.

Pelko pysyy korvien välissä

Seppo Räty ei kilpaile ennen olympiakoitosta ulkomailla. Tukholma ja Oslo sattuvat yhtäaikaa Kalevan kisojen kanssa ja Räty kilpailee mieluummin kotimaan mestaruuskilpailuissa.

"En kohtaa maailman muita huippuja ennen Barcelonaa, jos kaverit eivät uskalla tulla Suomeen kisaamaan. Antaa Laukkasen pelotella ne siellä ravoille", Räty laskeskeli.

Joensuun kisan kakkoseksi heitti omalla ennätyksellään Pyhäselän Mika Parviainen. Paras kaari kantoi 78,84.

Parviaisen tavoitteet tälle kaudelle ovat selvät: "Tuloksellisesti pitäisi päästä 83 metriin ja pärjätä nuorten alle 22-vuotiaitten Eurooppa-cupissa", Parviainen kertoi.

Parviaisen heikkous on vielä tällä hetkellä vauhti. Se ei mieheltä luonnista.

Jarkko Kinnunen heittikin vierestä selityksen: "Kun norsu yrittää juosta, ei tuon kummempaa voi odottaa." Kisa sijoista kaksi-neljä oli Joensuussa kova. Myös Harri Hakkarainen ja Etelä-Afrikan Tom Petranoff pääsivät yli 78 metrin.

Etelä-Afrikkaa edustava Petranoff heitti Joensuussa ensimmäistä kertaa kilpailukiellon jälkeen kansainvälisessä seurassa. Petranoffin kilpailukielto kesti peräti neljä vuotta johtuen juuri Etelä-Afrikka -pakotteista. Petranoff kertoi heittäneensä tällä kaudella sisäisessä kilpailussa runsaat 84 metriä. Nyt matkasta väsyneenä 34-vuotias entinen amerikkalainen ei ollut parhaimmillaan.

Kimmo Kinnusen heitot sekaisin

Isä-Jorma piti Kimmon heittoja tosi löysinä. "Sellainen hulluus pitää pojan saada hommaan. Nyt poika vielä kaunistelee heittojaan varoen ilmeisesti paikkojaan", isä Kinnunen selitti, mutta uskoi vakaasti, että se hulluus vielä löytyy. Hyvääkin Jorma Kinnunen näki Kimmon heitoissa. "Keihään asento näyttää ihan mukavalta", isä Kinnunen mutristeli.

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Kohunyrkkeilijä Tyson Fury voi taas otella – raskaan sarjan entinen maailmanmestari vapautui kilpailukiellostaan

  2. 2

    Homer Simpson hakkaa päätään baaritiskiin, kun orastava voitto jäi tulematta – saksalaisjoukkue vaihtoi Kummelin Simpsoneihin

  3. 3

    Salibandynaisten kultajahti yllätti tv:n katsojaluvuilla – suomalaistaituri hurmasi myös ruotsalaiset: ”Veera Kauppi on maailman paras”

  4. 4

    Putin antoi luvan osallistua talviolympialaisiin: Etelä-Koreaan voi lähteä jopa 200 venäläisurheilijaa

  5. 5

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingista epäiltyjen venäläishiihtäjien lista kasvoi kolmella – mukana Lahden MM-hiihtojen kultamitalisti

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Yle: Tasa-arvovaltuutettu vaatii Palloliitolta selvitystä miesten ja naisten maajoukkuepalkkioista

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää