Urheilu

Häkkinen odottaa jännityksellä kisaa Hyvät kierrosajat ja viides sija vetivät ilmeet aurinkoisiksi McLaren-leirissä

Tilaajille

BUDAPEST - Aurinko paistoi McLarenin varikkopilttuuseen sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti lauantai-iltapäivänä Hungaroringin radalla. Mika Häkkinen ajoi itselleen ja tallilleen parhaan lähtöruudun sitten huhtikuisen Argentiinan F1-kilpailun.

Viidenteen lähtöruutuun noussut Häkkinen muistutti aiheellisesti, että paljon korkeammalle ei ole edes mahdollista nousta McLarenin autolla.

"Täytyy muistaa yksi asia ja se on tärkeä. Kaikilla näillä veijareilla - Williamsilla, Benettonilla ja Ferrarilla - on erikoismoottorit, jotka on varta vasten valmistettu aika-ajoa varten. Meillä ei sellaisia ole", Häkkinen sanoi.

"Eivät ne niitä voi käyttää kisassa ja siksi uskon, että punavalkoinen auto (McLaren) tulee olemaan kierrosajoissa paljon lähempänä niitä kuin tänään", Häkkinen aprikoi.

"Tai ehkä jopa niiden edellä", hän paranteli arviotaan samalla henkistä kisaviritystä hakien.

Häkkisen lauantai alkoi heti lupaavasti, kun hän oli vapaissa harjoituksissa toinen Damon Hillin jälkeen melkein samalla ajalla. Eroa oli vaivaiset 0,044 sekuntia.

"Aamun perusteella odotin aika-ajossa ehkä vieläkin parempaa sijoitusta", Häkkinen sanoi.

Aika-ajossa Häkkisen eroksi kärkeen muodostui 1,4 sekuntia, mikä on pienin lukema pitkään aikaan. Osansa asiaan oli moottorinkatteen päällä olevalla pikkusiivellä, jonka McLaren otti tauon jälkeen käyttöön Unkarin hitaalle radalle ja käytti myös lauantaina.

"Hungaroringin kisojen historia näyttää, että mitä enemmän siipeä autoon tälle radalle saa, sitä parempi", Häkkinen sanoi. Pito on liukkaalla ja mutkaisella radalla tärkeintä; siipien vastus muutamalla lyhyellä suoralla ei syö saavutettua etua.

Tallipäällikkö Ron Dennis oli täysin samaa mieltä Häkkisen kanssa.

"Tällä radalla kannattaa käyttää kaikki mahdolliset keinot, joilla auton pitoa saadaan lisättyä." Häkkinen odotti melkein jännityksestä täristen sunnuntain kilpailua.

"Huomenna tulee jännät paikat", hän riemuitsi.

Häkkinen myönsi, että pelkkä vauhti ei ratkaise Hungaroringilläkään. "Varikkopysähdysten lukumäärä ja ajoitus ovat taas kaiken avain." Ainakin maaliin Häkkisellä on kova hinku, sillä kuudesta viime kisassa viidessä ruutulippu on jäänyt näkemättä milloin minkäkin ongelman takia.

Pientä ongelman aavistusta antoi Häkkisen tallitoveri Mark Blundell, jonka autosta räjähti moottori aika-ajon alussa. Mercedeksen uusin moottorimalli, joka on ollut käytössä parissa viime kisassa on aiheuttanut Häkkiselle keskeytykset molemmissa.

Tyrrellin Mika Salo oli tutunoloisesti 16:nneksi nopein. Aika-eroa kärkeen oli 4,6 sekuntia.

"En tiedä tarkalleen mistä kaikesta iso ero kärkeen johtuu. Sen voin sanoa, että minä ainakin ajan tuota autoa niin lujaa kuin sillä pääsee. Jos lujemmin yrittää ajaa, niin se lähtee radalta", Salo tiivisti.

(HS)

ANTTI PUSKALA

Urheilun luetuimmat
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Kiistelty NBA-tähti Dennis Rodman tarjoaa apuaan Trumpille Pohjois-Korean kriisin selvittelyssä: ”Uskon, että tilanne rauhoittuisi ainakin hiukan”

  3. 3

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  4. 4

    Jalkapalloikoni Diego Maradona sai patsaan – irvileuat vertaavat Talent-voittaja Susan Boyleen ja Rocky Balboaan

  5. 5

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

  2. 2

    Veneessä 90 ruokapakettia ja ”hirveä määrä” kosteuspyyhkeitä – 15 kilolla itseään lihottaneen Sam Öhmanin alaston yksinsoutu Atlantin yli lykkääntyi myrskyn takia

  3. 3

    Selkävaivainen Lauri Markkanen hämmästytti jalkapallotaidoillaan – seurasi Chicagon tappelupukareiden loisto-otteita puku päällä

  4. 4

    Yksi oivallus auttoi maailmanmestariksi tähtäävää ja suurperheestä unelmoivaa Edis Tatlia tekemään ratkaisevan muutoksen: ”Naama näytti siltä, että olisin otellut 20 erää”

  5. 5

    Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  2. 2

    Saksan vihatuin jalkapallojoukkue kuvasi tunteitaan Kummelin klassikkosketsillä katastrofaalisen tappion jälkeen – NBA-joukkue ja Danske Bank ovat käyttäneet samaa pätkää

  3. 3

    Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”

  4. 4

    Ilkka: Poliisi tutkii kahden jalkapalloilijan kuolemaan johtanutta kolaria tappona – pelaajien auto ajautui vastaan tulleen kuorma-auton eteen

  5. 5

    ”Saalistajaksi” nimetty entinen hiihtovalmentaja sai 12 vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreista nuorimmat olivat 12-vuotiaita

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää